Nollakuntoiselle personal trainer

Aina tasaisin väliajoin jonkin asteisesta liikuntavastaisuudestani huolimatta mieleeni nousee ajatus josko sittenkin lähtisin kuntosalille tosimielessä ja ottaisin personal trainerin ryhtiliikettä ylläpitämään.
Se vanhuus kun tulee päivä päivältä lähemmäksi ja sitä miettien pitäisi lihaskuntoa nostaa ja muutenkin ylläpitää liikkuvuutta, notkeutta ja kehon hyvinvointia.

Olen onnistunut koko elämäni pysymään keskimääräisen hyvässä kunnossa arki- ja hyötyliikunnan myötä, mutta yhä vähemmän liikkumista tai yleistä aktiivisuutta vaativan arjen myötä on hieman alkanut mietityttää tulevat vuodet.
Josko tässä aivan lässähtää, lysähtää ja lepsahtaa, iskee osteoporoosi ja kaikki muutkin mahdolliset kakkajutut ja lopputuloksena on seitenkymppisenä rollaattorilla haperoiva mummeli. Kääk.

Mielessä pyörii myös tyrmäävät kokemukset vaikkapa julkisen terveydenhuollon puolelta, viimeisinpänä isäni aivoverenvuoto kaksi vuotta sitten: jos isäni ei olisi ollut selkeästi niin hyväkuntoinen fyysisesti, ei häntä olisi Kuopiossa edes leikattu!
MIeleen nousi myös monen vuoden takainen tapahtuma, kun äitini katkaisi kätensä ja päivystyksessä hänen leikkaukseen pääsynsä meinasi hyytyä siihen, kun lääkärille selvisi äitini olevan jo eläkeputkessa. Siinäkin tilanteessa minun kiukkuamiseni lisäksi ratkaisi asian se, että äitini oli tosi hyvässä fyysisessä kunnossa.
Entä jos itse joutuisi tulevaisuudessa ei-hoidetuksi syystä että ei läskiplösö sohvaperunana ole yhteiskunnalle kannattavaa hoidettavaa?

Mistä löytää personal trainer, joka oikeasti siinä lihakset kireinä, tikissä ja timminä ymmärtäisi tällaista ei-koskaan-aktiivi-liikkuja asiakasta? Jolla vielä on nivelongelmia nivelpsoriasiksen takia? Mistä löytyisi treenari, joka osaisi treenata nollakuntoista laiskiaista?

En halua heti ekasta kerrasta alkaa tehdä polvinivelet paukkuen kyykkyjä vaikka ne miten olisivat tehokkaita ja kivasti muokkaisivat  peppua.
En halua hyppyripeppua enkä kireitä vatsalihaksia.
Haluan tasaisesti lihasvoimaa ja kestävyyttä ja olen kyllä valmis ”kärsimäänkin”, mutta en ole kokenut että tapaamani pt:t pystyisivät oikeasti asettumaan lähtötilanteeseeni.

Haluan personal trainerin, joka ei ole täydellinen.

Haluaisin sellaisen pt:n, joka ei ole koko elämäänsä ollut urheilullinen ja rakastanut fyysistä rääkkiä. Sellaisen trainerin, jonka lähtötilanne on ollut samantyyppinen kuin omani – se että liikkumaan on pitänyt pakottaa itsensä tulevaisuuden takia.
Elelen aivan onnellisena vatsamakkaroiden ja toisiinsa osuvien reisien kanssa, kunhan rasvakerroksen alla olisi lihaksia, jotka mahdollistavat tasapainon, liikkumisen ja toimimisen vanhana kurppanakin!

Mistähän sellainen löytyisi?

 

Hyvinvointi Liikunta Ajattelin tänään

Lapsuuden ruokamuistot

Sipuliteemakkaran siivittämänä mieleen on pulpahdellut niin monia muitakin lapsuuden ruokamuistoja, että pakkohan näitä on alkaa tänne blogiinkin listailemaan! Ja toivottavasti pääsen kuulemaan myös muidenkin ruokamuistoja!

Meillä syötiin arkena terveellisesti. Äiti piti huolen siitä, että aamupalana oli aina kaurapuuroa, kattilassa keitettyä ja haudutettua. Leipä oli  yleensä ruisleipää ja muuten ruoka oli perinteisiä laatikkoruokia, kastikkeita ja perunaa. Keitettyä perunaa. Aina keitettyä perunaa.

Mutta herkkumuistoja syntyi vaikkapa lauantaisten saunapäivien iltapalaherkuista:
silloin ostettiin ranskanleipä, joka siivutettiin, siivujen väliin laitettiin tomaattiviipaleita, makkaraa ja juustoviipaleet. Koko setti käärittiin folioon ja laitettiin uuniin saunareissun ajaksi.
Jo ranskanleipä teki ateriasta juhlaa, mutta kokonaisuus oli suorastaan tajunnanräjäyttävä.
Illalla telkaaria katsoessa äiti teki meille ihaniin suuriin, pallomaisiin laseihin jäätelösoodaa: lasin pohjalle iso lusikallinen mansikkahilloa, sitten vaniljajäätelöä ja päälle sitruunasoodaa. Sittistä kaadettaessa imimme silmät kierossa pillillä, ettei herkku ehtisi kuohua yli reunojen.

Sunnuntaisin saimme nukkua pitkään ja lounasaikaan isä keitti meille ”pumpulivelliä”, siis ihan vain vehnäjauhoista ja maidosta, suolaa ripaus ja nam! Siihen paloiteltiin ruisleipää ja lohkaistiin voisilmä sekaan. Pumpulivelliä en ole itse tehnyt ikinä, liekö maistuisi yhtä hyvälle kuin lapsena?

Koska kaikki ruoka oli yleensä kotona tehtyä, niin pystyn oikeasti muistamaan ne kerrat kun esim. kesälomamatkoilla saimme levähdyspaikalla trangialla keitettyä PUSSIMUUSIA! Vedimme sitä onnesta piukeana vatsamme piukeiksi, koska sellaista herkkua ei arkipäivinä kotona tarjoiltu.

Vaikka äiti kotona oli tosi tarkka siitä mitä söimme, niin mummolassa sai mummi hemmotella meitä ilman rajoja. Niinpä mummi keitti meille toiveestamme makaroneja, joita söimme pelkän ketsupin kanssa ja paistoimme makkaraa kaasuhellan liekillä kaveriksi. Ne maistuivat paremmalle kuin mikään ravintola-annos aikuisena on maistunut! <3

Lapsuuden jouluista on monia ruokamuistoja. Joka joulu meille ostettiin jouluksi laatikollinen omenoita ja appelsiineja – miettikääpä sitä, että oikeasti appelsiinit alkoivat yleistyä perusduunareiden ostoksina vasta 1960-luvulla!
Joulunodotuksen kohokohta oli äidin ensimmäinen joulutorttujen paistopäivä: sinä päivänä minä, veljeni ja parhaat ystävämme istuimme odottamassa pöydän ääressä kuin naulattuina, koska sen yhden kerran saimme syödä uunituoreita torttuja niin paljon kuin jaksoimme. Ja voitte uskoa, että mehän jaksoimme! Tämän spesiaalipäivän jälkeen torttuja saimme sitten yhden kerrallaan.

Kysyin Hujopilta ja Tyttäreltä onko heillä mitään erityisempiä ruokamuistoja lapsuudesta ja oli mukava kuulla, että jotain spesiaaliruokia oli heidänkin mieleensä jäänyt.
Mimmun (eli minun äitini) tekemä maitokiiseli, mikä tarjoiltiin mansikkakiiselin kanssa nousi molemmille ensimmäisenä mieleen. Tämä herkku teki tyttäreeni niin suuren vaikutuksen, että hän päiväkodissa oli mennyt maitokiiselipäivänä juttelemaan keittiön tädille, että ”mie voin tuoda sulle mimmun reseptin tähän kiiseliin, kun se on paljon parempaa”.

Toinen ruokamuisto oli pannarin reunapaloista. Minä paistoin töihin uuden toimistomme avajaispäivään pannaria, mistä leikkelin piparimuoteilla paloja tarjolle ja siitähän jäi reunapaloja ylinkyllin, kun tarjottavaa piti olla lähemmä sadalle hengelle. Omat joulutorttukarnevaalit mielessä kasasin sitten nuo reunapalat keittiönpöydälle, nostin mansikkahillopurkin viereen ja totesin silloin 7- ja 9-vuotiaille lapsille,  että syökää niin paljon kuin jaksatte!

Yksi ruokamuisto, joka ei ole jäänyt pelkäksi lapsuusmuistoksi on kinkkuaurajuustopasta. Tämä pasta liittyi oleellisesti minun ja Turjakkeen alkutaipaleeseen ja se oli varmasti yli vuosikymmenen perjantaipäivällisemme. Lapset ovat syöneet tätä ruokaa siitä saakka kun kiinteää ruokaa ovat  saaneet ja sen myötä he ovat myös ”oppineet pöytätavat – ateriaan kuului oleellisesti se, että katoimme perjantaisin pöydän erityisen kauniisti, lautasliinat, kynttilät ja kauneimmat lasit ja lautaset aseteltiin yhdessä ja yhdessä istutiin myös aterioimaan. Alkusalaatti, pääruoka ja jälkiruoka nautittiin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja he oppivat pöytätavat ”ihan siinä sivussa”.

Onko sinulla joku spesiaaliruoka tai herkku mitä muistelet lapsuudesta? Kerro minulle!

Perhe Ruoka ja juoma Ajattelin tänään