Heinäkuussa luettua

Heinäkuussa kuuntelin aika paljon kirjoja lukemisen sijaan. Varsinkin kipeänä ollessani kuuntelin useampaakin opusta samaanaikaan, kun en vain jaksanut keskittyä oikein mihinkään. Varsinaisesti yhtään tajunnanräjäyttävää lukukokemusta en heinäkuussa kokenut, mutta viihdyttäviä tarinoita suositeltavaksi asti.

Kolmekymppisen vakuutusmyyjä Taimin elämän mottona tuntuu olevan varautuminen kaikkeen mahdolliseen, niin järkeviin kuin järjettömiinkin tilanteisiin. Silti hän ei omasta mielestään pelkää, vaan varautumisellaan juurikin ehkäisee mahdollisia pelkoja!
Kun Taimi jää bussista keskelle ”ei mitään” pidettyään liian pitkän vessatauon ja päätyy pelastamaan (omassa päässään kehittämistään ongelmista) bussista jääneen komean miehen pikku kylän ennakkoluuloisten asukkaiden pieksämiseltä alkaa Taimin elämässä muutosten aika. Taimin elämää ja ajatuksia on viihdyttävää ja hellyttävää lukea, pidin kirjan eloisasta tyylistä paljon.  Herttainen ja hauskakin on tämä Varotoimia ja piristää mukavasti harmaatakin päivää.

Nelli Hietala: Varotoimia
Karisto

Pariisi on päänäyttämönä tässä kolmen eri-ikäisen naisen toisiaan sivuavassa tarinassa ja kaupunki ihmisineen tuntuu hyvin hengittävän todenmukaisesti. Jouduin oikein kurkkaamaan kirjailijasta lisätietoa ja niinhän se oli, että  Pihla Hintikka asuu itse juurikin Pariisissa. Tämä omakohtainen kokemus paistaa viehättävästi läpi koko tekstin.
Elena on nelikymppinen galleristi, Ines kolmekymppinen toimittaja ja Alma parikymppinen malli. Eri-ikäisten naisten tarinoihin on saatu sisällytettyä aikamoinen määrä ajankohtaisia aiheita, jotka kulkevat jouhevasti, mutta varsin ohkaisina juonessa mukana. Nelikymppinen nainen vaikuttavasta työmenestyksestään huolimatta alkaa kipuilla lapsettomuuden kanssa, Ines alkaa sisäistämään muoti- ja juorualan naista halventavaa mallia ja ajautuu feministi-liikkeeseen mukaan, Alman elo mallimaailmassa vääristää kehonkuvaa ja vaikka tie on noususuhteinen, on menestyksen (miesten vaatima) hinta suuri.
Isoista asioista huolimatta tai ehkä kiitos juuri niiden Elenan, Ineksen ja Alman tarina imaisee matkaansa ja lukuinnostus pysyy korkealla viimeiselle sivulle asti.

Pihla Hintikka
Hetken Pariisi on meidän
Otava

Armi on aika tylppä tyyppi. Hän kirjoittaa lastenkirjoja, mutta ei ole oikeassa elämässä kovin lapsirakas tai muutenkaan kauhean sosiaalinen. Kahdelle, jo aikuiselle pojalleen hän on aina halunnut olla juurikin Armi ja eikä ole perinteiseen äidin- tai isoäidinroolin istunut. Esikoisen kanssa välit ovat viilenneet jo ennen pojan kotoa muuttoa ja kun se läheisempi poika, nuorimmainen perustaa oman perheen, myös hän etääntyy Armista.
Armin avioimies kuolee ja Armi jää yksin. Myös nuoremman pojan vaimo kuolee  syöpään ja Armi päätyy lupaamaan, eniten ehkä itselleen, että pitää huolta  tytärpuolesta ja pojanpojastaan ja tietysti pojastaan.
Juonessa ei isoistakaan tapahtumista huolimatta ei ole järisyttäviä tunnehuippuja, mutta Armin aivoitukset, muistot ja ajatukset tulevat sivu sivulta tutuimmiksi ja lopulta tuntuu kuin olisi läsnä Armin ja hänen poikansa perheen elämässä. Hän ei ehkä ole kaikista mukavin ihminen, mutta vikoineen  hänen tarinansa on  hyvin inhimillinen ja kirja on oivallista viihdettä pienestä hitaudestaan huolimatta.

Pirjo Rissanen Terveisiä Armille
Gummerus

Keitä kuppi teetä tai kaada itsellesi lasillinen viiniä, varaa jotain pientä naposteltavaa sohvan viereen ja asettaudu hyvään asentoon – avaa Mhairi Mc Farlanen Sinuun minä jäin ja astu pois arjen harmaudesta romantiikan siivin!
Juonihan on tietysti pohjimmiltaan tuttuakin tutumpi juttu, mutta McFarlane osaa sekoittaa tutuista aineksista maukkaan taikinan ja uunista ulos tupsahtaa herkullinen, sopivan makea kakku, jossa on juuri sen verran twistiä, että suuhun jää miellyttävä jälkimaku.

Rachel ja Ben ovat olleet parhaita ystäviä opiskeluaikana, heidän tiensä ovat eronneet valmistumisen jälkeen ja kaikkien kuluneiden vuosien ajan Ben on ollut Rachelin unelmissa se täydellinen mies.
Rachel elää avoliitossa opiskeluaikaisen poikaystävänsä kanssa, mutta kun häät olisivat edessä, hän päätyy eroamaan miehestä, koska tajuaa ettei oikeasi haluakaan elää loppuelämäänsä tämän kanssa.  Tässä tilanteessa hän törmää Beniin, joka on muuttanut takaisin vanhaan kotikaupunkiin.

Ben on onnellisesti aviossa, mutta ystävyydessähän ei ole mitään pahaa?

Kaikki hömppäkliseet käydään kirjassa läpi, mutta tarina ei silti ole liian hörhöinen. Siedin jopa loppuratkaisunkin ilman suurempia kakomisia.

Puhdasta viihdekirjallisuutta parhaimmillaan. Mhairi McFarlane kirjoittaa tuttua tarinaa raikkaalla otteella ja hänen kirjansa ovat kyllä omalla hömppäkirjojen TOP 10-listallani.

Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin (You had me at hello)
Kääntäjä: Hanna Arvonen
Harper CollinsInstassa jo mainitsinkin, että tämä Monks Takharin Kaikki mitä halusit oli ristiriitainen lukukokemus.
Heti alkuun selviää, että Katherinella ei mene hyvin, hän on menettänyt kaiken ratin takaa vaanimalleen Lilylle, joka on vienyt hänen työnsä, kotinsa,miehensä, yhdella sanalla sanoen, elämänsä!

”Karmaiseva psykologinen trilleri menestyneen toimittajan ja harjoittelijan valtataistelusta, joka muuttuu painajaiseksi​”

Ensikurkkauksen jälkeen alkaa tarina purkautumaan  kuuden viikon takaa. Kertojina vuoronperään Katherine ja Lily.
Nelikymppinen Katherine työskentelee toimittajana lehdessä, jonka suosio on hiipunut huolestuttavasti ja lehti on myyty uudelle omistajalle. ”Muinaismuisto” Katherine tarvitsee uuden johdon mielestä avukseen nuorta verta viemään lehden nykyaikaiseen, digitalisoituneeseen maailmaan ja tämä piristysruiske on parikymppinen Lily (joka paljastuu uuden omistajan sisarentyttäreksi).

Vähänkin tämän tyyppisiä kirjoja lukeneelle tuntuu juonen kehitys turhan ennalta arvattavalta, mutta kas, yllätyksiä tulee eteen ja ne ovat oikeasti yllätyksiä!

Henkilökohtaisesti ärsyynnyin kuvauksesta, jossa  vähän kärjistetysti nelikymppinen on suurinpiirtein muinaishistorian jäänne, joka on hiihtänyt hiekkapaperipohjaisilla suksilla töihin kesät talvet jo viisivuotiaasta ja osaa hädintuskin tietotekniikkaa käyttää  ja parikymppinen taas  saanut kaiken vain haluamalla ja tekemällä sitä mikä on kivaa ja on virtuoosi kaikessa mitä tekee.

Se mikä lopulta jäi eniten hiertämään, oli koko mielikuvituksellisen tapahtumaketjun kehittyminen alusta loppuun KUUDESSA viikossa.

Tästä tulee hieno leffa!

Helen Monks Takhar Kaiki mitä halusit (Precious you)
Suomentaja: Kirsi Luoma
Like

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Ja tämän kirjan kansikuva todellakin tekee sen. Sujuvaa tarinankerrontaa, romantiikkaa, salaisuuksia, puhdassydämisiä ja hyviä ihmisiä, joille tapahtuu hyviä asioita.
Kaikki järjestyy ja kaikille jää hyvä mieli.
Mansell kirjoittaa kuitenkin niin hyvin, ettei tunnelma valahda aivan hunajaisen imelä. Hyvänmielenkirja luettavaksi kun sellaista kaipaa.

Jill Mansell: Kaikki alkoi salaisuudesta (It started with a Secret)
Suomentaja Pirjo Ruti

Kulttuuri Kirjat Suosittelen

Mörkö-kissan kastraatio

Perjantaina vietiin tyttären Mörkö-kissa eläinlääkärille kastraatiota ja siruttamista varten.
Kollinpampula täyttää elokuussa vuoden ja olisi siis voitu leikata paljon aikaisemminkin, mutta koska se ei ole merkkaillut tai muutenkaan näyttänyt sukukypsyydestään kärsivän muuten kuin hyvin äänekkäällä kommentoinnillaan kaikkeen mahdolliseen, oli kastrointi alunperinkin mietitty teetätettäväksi minun lomani aikana, että voin olla ”henkisenä tukena” kattiaisen toipumisen aikana.

Onneksi kollikissan leikkaaminen on simppelimpi juttu kuin mitä se naaraskissan kanssa olisi ja siten  myös toipuminen on nopeampaa. Mörkö vietiin eläinlääkärille yhden aikoihin ja kahdelta saimme hakea unisen karvapallon matkaamme ja ajoimme kotiin, missä olimme ennakkoon siirtäneet kylppäriin kisun hiekkalaatikon ja lisänneet hieman lattialämmityksen tehoja, että toipilaan olisi mukava siellä kelliä.

Mörkö alkoi valpastua jo lyhyen kotimatkan aikana ja kun kannoimme sen kuljetuslaatikossaan kylppäriin, se yritti päätänsäkin pyöritellä ja katsella mihin ihmeeseen sitä ollaan kyöräämässä.
Reilun tunnin kuluttua se kiskoi itsensä varsin holtittomille koivilleen ja kävi pyörähtämässä hiekkalaatikollaan, missä tietenkin sotki tahmaiset karvansa varsin tehokkaasti hiekkaan. Herra toikkarehti kylppärissä ympäriinsä ja jalat eivät aivan täysiään kannattaneet, mutta kova silti oli hinku ”talon puolelle” perheen seuraan. Pehmohölmöinä päästimme sen seuraksemme pois kylppäristä ja hihittelimme herran päättömällä töytäilylle pitkin seiniä ja kalusteita, toki vahtien ettei se pääse itseään mihinkään satuttamaan.

Se mikä meiltä kaikilta unohtui, oli sellainen pieni yksityiskohta, että koska se oli vielä nukutus-/rauhoittavien aineiden vaikutuksen alla, eivät pelkästään pää ja jalat olleet hervottomia vaan myös peräpäästä vuoti virtsatipluja sinne sun tänne ja niissähän oli yhä varsin tömäkät aromit vaikka heti huomattuamme tipluja pois pyyhimmekin…

Mörkö päätyi siis takaisin kylppäriin, minne se sai myös vettä ja ruokaa kun oli ihan kunnolla herännyt. Yllättävän nopeasti lääkkeet kuitenkin haihtuivat ja rakonhallinta palautui, joten ”munaton mies” pääsi loppuillasta seuraksemme eikä sen tarvinnut yksin kylppärissä (no kyllä meistä taisi joku aina sen seurana istua…) elellä.

Käärimme (kärsineet) matot rullalle ja nostimme etukuistille, mutta emme varmasti kaikkia vahinkoja olleet löytäneet, koska sisällä tuoksui varsin aromikkaalle jopa minun vajavaisin aistikyvyin varustettuun nenääni. Päätimme kuitenkin antaa hajujen olla yli yön ja siivota aamulla nurkkia myöten kunnolla, ettei useampaan otteeseen tarvitsisi siivousta tehdä, mikäli mahdollisia vahinkoja yön aikana vielä kävisi.

Aamulla toisten nukkuessa siivottiin Mörkön kanssa kunnolla. Nostin pöydät-tuolit-tavarat lattioilta ja pesin lattiat hikipäässä hinkaten kissan seuratessa toimintaani puolen metrin päästä hyvin kiinnostuneen näköisenä. Välillä se hyökkäsi pesimen kimppuun ja syöksyi milloin mistäkin suunnasta osallistumaan jälkiensä siivoukseen, eli yhtä pösilö on karvapallo kuin ennen leikkaustakin.Myös ruoka maistui mörriäiselle oivallisesti ja olin maailman paras ja ihanin olento kun sitä sille tarjoilin. Mikään ei tunnu niin hyvälle paljaita sääriä vasten, kun kahdeksikkoa niitä vasten vetävä silkkiturkkinen kissa!

Leikkaus toipumisineen oli todella nopea homma ja tästä eteenpäin voi Mörkö keskittyä puhtaasti kisuiluun ilman hormonihöyryjä päässään.

*****

Ihmiset perustelevat omituisilla syillä sitä, miksi eivät lemmikkejään leikkauta, alla muutamia koottuja selityksiä:

Kissasta tulee laiska ja apaattinen, se ei enää halua leikkiä
Kahden oman ja seitsemän lähiperheessä olleen, sekä naaras- että urospuolisen kissan elämää ennen ja jälkeen leikkausta seuranneena voi kokemuksesta vakuuttaa että ei tule kissasta laiskaa eikä apaattista. Leikkaus ei muuta kissan persoonaa, tekee vain sen elämästä paljon helpompaa, kun kiima ei sekoita päätä ja kroppaa!

Kissasta tulee lihava
Kissasta tulee lihava, jos omistaja syöttää sitä liikaa tai väärin, ei siksi että se on leikattu. Leikatun kissan energiantarve on pienempi kuin leikkaamattoman, joten kun tämän huomioi, niin kissa pysyy kyllä sutjakkana ja eläväisenä.

Naaraskissan tulee saada ensin yksi pentue.
Voi härdemannuskuukkeli. Ei todellakaan!  Tutkimukset osoittavat, että suhteellisen nuorena leikattu naaraskissa elää vanhemmaksi ja terveenpänä kuin leikkaamaton tai pennutettu narttu. Onhan kissanpennut maailman suloisimpia, mutta otapa silmä käteen ja tutki miten paljon kodittomia ja villiintyneitä  kissoja on tässäkin maassa.

Kollit ei saa pentuja, joten miksi leikkautaa niitä?
No eivät saa pentuja joo, mutta siittävät niitä kyllä urakalla heti kun vain kynnelle kykenevät… Sitäpaitsi jos nyt kattiansa vapaana juoksuttaa (en suosittele), niin luulisi että kastraation aikaansaama reviirin pieneneminen olisi sitten hyvä syy lisätä kollin turvallisuutta. Eikä niiden virtsakaan haise enää niin pyörryttävälle leikkauksen jälkeen, naapurit kiittää kivittämisen sijaan.

Jotkut perustelevat kollin leikkaamattomuutta sillä että eihän sitä voi kieltää seksuaalisuutta tai että eivät halua kissan tuntevan itseään vähemmän mieheksi.
Tähän ei voi sanoa muuta, kuin että omistajan kannattaisi hakea apua – taustalla on pakko olla jonkinlaisia henkilökohtaisia tunnelukkoja.

Että näinkin voi asioita katsoa, mutta jos ottaa lemmikin, niin niistä pitää pitää myös parhainta mahdollista huolta, sen mukaan mikä eläimelle on parasta, ei sen mukaan mikä itselle helpointa tai miellyttävintä.

 

 

t. Kissamummo & Mörkökissa

Puheenaiheet Oma elämä Vastuullisuus