Puolan reissusta on nyt toivuttu viikon päivät eikä edes mitään tautia tuliaisena saapunut reissusta tällä kertaa! Kirous on kumottu!

Krakova on I H A N A kaupunki. Oikein harmitti kun reissustamme meni kaksi päivää muualle suuntautuviin kohteisiin, joten itse kaupungin tutkiminen jäi turhan vähälle. Siksi siis sinne suuntaan toistekin.

Majoituksemme sijaitsi aivan täydellisellä paikalla vanhassa kaupungissa, busseille, junille ja jokapaikkaan oli mukavat kävelymatkat. Huoneemme oli kuninkaallisen kokoinen ja näköinen, sängyt ja tyynyt loistavia, nukutti melkein paremmin kuin omassa sängyssä kotona!

Sängyn vieressä oli hotellin tarjoamat korvatulpat, joita naureskelimme, kunnes ilta koitti…lomasemme sijoittui samalle viikonlopulle kuin Krakovan maraton ja reitti kulki ikkunoidemme alapuolelta. Jo perjantaiyönä iloinen meteli saatteli meitä läpi yön ja lauantai-sunnuntaina meteli tuplaantui jos ei ihan triplaantunut. Mutta jotenkin ihmisten ilonpito ja juoksijoiden kannustus ei sitten häirinnytkään ylettömästi. Ikkunapenkiltä oli hauska seurata alla kulkevan kadun tohinaa.

Lauantaina kiertelimme kauppoja – Puolan hinnat ovat reippaasti edullisempia mitä kotimaassa, mutta kauheasti ei ostoksia kuitenkaan kertynyt. Kun ei tarvitse mitään, niin mitäpä sitä ostamisen ilosta ostamaan (HAHAHAHHAHAHHAA).
Illalla suuntasimme syömään Michelin Guidesta valitsemaamme ravintolaan, jonka nimi oli hupaisa Kogel-Mogel (en tiedä mitä se oikeasti tarkoittaa, mutta mogel soittaa homekelloja omassa päässä). Halusimme syödä Puolalaista ruokaa ja siksi paikaksi valikoitui tämä paikka, joka olikin aivan huippu! Sali oli kaunis ja tarjoilijat komeita sekä ystävällisiä, ruoka hipoi täydellisyyttä!
Alkuruokina nautin sipulikeiton ja ystäväni marinoitua kalaa lisäkkein. Molemmat annokset maistuivat mahtaville!

Pääruoaksi otimme ”villi ankkaa”, mikä se sitten liekään. Liha oli mureaa ja suli suussa, lisäkkeeksi suositeltu punajuuriannos vei kielen mennessään. Annokset olivat sen verran tuhteja, ettemme valitettavasti jaksaneet testata jälkiruokia.

Sunnuntaina läksimme käymään Auschwitz-museossa ja Birkenaun tuhoamisleirillä. Aurinkoinen ja lämmin sää oli kääntynyt viiltävän tuuliseksi ja kylmäksi, joten tunnelma oli jokseenkin murhaava kun jäätävä keli ja jäätävä historia yhdistyivät.
Miten pahoja ihmiset voivatkaan olla toisilleen mitä ihmeellisimin itse keksityin perustein.
Kokemus, josta ei oikeastaan ole taitoa kertoa ja kuvailla sanoin. Vaikuttava.

Maanantain ohjelma oli tietoisesti valittu valoisammaksi, vaikka maan syvyyteen, ”pimeyteen” kohdistuikin. Hyppäsimme paikallisjunaan ja ajoimme tutustumaan Wieliczkan suolakaivokseen, joka on Unescon maailmanperintökohde.  Kaivos toimi 1300-luvulta vuoteen 2007 eli on taatusti yksi maailman vanhimpia lajiaan.
Kaivoksessa ei saanut kuljeksia omin päin, joten kiltisti seurasimme pirtsakkaa opastamme pitkin suolaan louhittuja käytäviä kaikki 800 porrasta alas alas ja aina vain alas. Onneksi hissillä sentään ylös meidän kuljetettiin, olisi voineet jalat hiipua viimeistään puolessa välissä.
Todella mielenkiintoinen kierros kesti reilut pari tuntia, näimme suolajärviä, patsaita ja historiallisia rekonstruointeja. Juniori pyysi ennen reissua tuomaan hänelle suolaa kaivoksesta ja tokihan me sitä käytävän seinästä rapsutimme talteen lapselle tuliaisiksi. Opas mainitsi että seiniä saisi jopa nuoleskella, lattian nuoleskelua hän ei suositellut. Kaikki patsaat ja kristallikruunut oli veistetty suolasta ja valo heijastui upeasti niistä/niiden läpi!

Ramppaamisen jäljiltä olimme niin väsyneitä, että iltajuoksut jäivät vähille – illallista nautimme hotellin lähellä olevassa XXXX ravintolassa ja taas tarjoilut olivat erinomaiset, tarjoilijoiden komeudesta puhumattakaan.
Oikeasti ihan silmiin pistävää, miten kaikki tarjoilijat olivat hyvin raamikkaita miesoletettuja ja oi niin palvelualttiita ja kohteliaita. Meilläkin kummasti silmät kiilui kun aterioidessa nautimme myös silmänruoasta.

Tiistai-aamuna olikin aika siirtyä kotimatkalle. Lentoasemalle pääsee nopeahkosti ja edullisesti junalla tai bussilla, mutta koska Uber on tosi edullinen Krakovassa, minä laiska sekä kentältä että kentälle ajelin ihan omalla kyydillä. Ei tarvinnut laukkua kiskoa asemalle ja muutenkin matka eteni ilman etsimisiä ja harhailuja – olen tuolla osastolla todella hyvä. Jos olisimme ystävän kanssa olleet liikenteessa samaan aikaan, niin juna olisi ollut kulkuväline, mutta yksinäni kulkiessa valitsin helpomman vaihtoehdon.

Kotimatka sujui sutjakasti, lennot olivat aikataulussa ja kotikentällä T. vastassa. Jälkikasvu saapui moikkaamaan (ja kärkkymään tuliaisia) illalla ja pidettiin kuvasulkeiset tv:n ääressä. Matkasta on helppo kertoa tuoreeltaan kuvien myötä ja jostain kumman syystä jälkikasvu asiakseen kuvien esittelyä pyytääkin!

Summasummarum. Ihana Krakova, haluan sinne uudestaan. Mene sinäkin käymään!