Keväällä 2018 sain kutsun kahteen työhaastatteluun, joista toisessa poistuessani perääni huudettiin ja todettiin minun tulleen valituksi siinä hetioitis. Niinpä soitin toiseen paikkaan, että vetäisin pois hakemukseni, koska sain työn muualta.Haastattelija mainitsi, että olin ollut aika hyvissä asemissa heidänkin listoillaan, mutta sanoi myös ymmärtävänsä ratkaisuni.

Reilut puolitoista vuotta myöhemmin pariin otteeseen jatkunut määräaikaisuus on loppumassa ja olen alkanut seurailla avoimia työpaikkailmoituksia. Itsetunnostani huolimatta on mietityttänyt, kuinka haluttua riistaa olisin näin yli viisikymppisenä, tästä joku aika sitten avauduin postauksessanikin. Muutamiin hakuihin olenkin jo heittänyt hakemusta, mutta jäänyt rannalle ruikuttamaan – tai enpä minä pahemmin ruikutellut ole, tykkään vain näistä vanhoista sanonnoista kieltä rikastamassa.

Viime viikolla bongasin taas Facesta kiinnostavan avoimen työpaikan, tuo keväällä -18 hakemani työnantaja tarvitsi taas vahvistusta joukkoihinsa: olen työskennellyt koulumaailmassa niin peruskoulussa, yliopistolla kuin ammattikorkeakoulussakin, mutta ammattiopiston  ympyröihin en vielä ole ehtinyt  tutustua,joten siellä avoinna oleva opintosihteerin paikka sai hakugeenin aktivoitumaan ja väsäsin hakemuksen illalla makoillessani sängylläni toipumassa päivän rasitteista.

Hakuaika loppui perjantaina 22. pvä 15:00 ja whooo, 10 yli kolme soi puhelimeni ja sain kutsun haastatteluun tämän viikon tiistaille!

Tiistaina vastassani oli kaksi haastattelijaa ja tiukka kysymyspatteri, mutta asiapitoisen jutustelun sekaan mahtui sopivasti huumoriakin ja reilun puolen tunnin kuluttua hymy huulillani uloskävellessä tuumin mielessäni, ettei haastattelu olisi voinut mennä paremmin. Mitään sanomaani en olisi jälkikäteen muuttanut ja sehän on oiva merkki, eikös vain?

Ja niinhän se kävi, että heti keskiviikkona sain puhelun toiselta haastattelijoista ja hän kertoi valinnan kohdistuneen minuun!
En siis astukaan työttömien armeijan joukkoihin vuoden alusta vaan heti tammikuun toinen päivä aloitan uuden urani opintosihteerinä!

Keskiviikko oli todellakin aikamoista tunteiden vuoristorataa – ensin uutinen äidin terveyden osalta ja pari tuntia myöhemmin tieto työpaikasta. Toinen ei kumoa toista, mutta paremmissa fiiliksissä iltaan astuin jälkimmäisen puhelun saattelemana.

Minulla on uusi työpaikka!