Carlos ja kärrinpyörät eli helppo makkarapasta!

Kun viimeinkin nautittu ruoka pysyy sisällä, kaipailin lohturuokaa, mutta vähän ärtsymällä makumaailmalla – pasta on aina hyvää ja maistettuani Turjakkeen kokkailuiden yhteydessä ”Katalonian Carlosta” päätin tehdä MAKKARApastaa!Carloksen maku tuo mieleen espanjan – makkara on karkearakenteista, lihaa 87% ja makua antaa chili, savustettu paprika, valkosipuli, mustapippuri ja jalapeno.
Hienonsin kolme makkaraa tällä masiinalla, joka on todellakin lunastanut paikkansa keittiössämme: tällä hienontaa ja valmistaa ihan mitä vaan! Onnistuu niin jäämurska, kotitekoinen pesto kuin vaikkapa currytahnakin ja kaikki muu siltä väliltä.
Carlokset muuntuivat murumaisiksi muutamalla surautuksella ja päätyivät paistokasariin. Pilpoin koneella sekaan myös yhden makean suippopaprikan ja pistin sörsselin muhimaan. Tuoksu joka alkoi levitä pannulta makkaramurujen paahtuessa oli huumava jopa minun aistivammaiseen nenääni.”Kärrynpyöräpastaa” löysin jokunen kuukausi sitten jostain, en todellakaan muista enää mistä ja se harmittaa. Tämä valmistaja ei ollut aikaisemmin tuttu, mutta tuote on tosi hyvä. Suutuntuma ohjeistetulla keittoajalla on täydellinen al dente ja Pastan muoto käy monenlaisiin kastikkeisiin , perinteinen makaronilaatikkokin siitä tulee erinomaisesti.
Keitän pastan aina suolalla maustetussa vedessä, mihin lorautan hiukan oliiviöljyä, näin pasta ei niin helposti liimaudu toisiinsa kun se on kumotttu lävikköön.
Heh, näköjään Creme Bonjourini parasta ennen-päivä on mennyt jo menojaan, mutta sehän ei todellakaan merkitse sitä etteikö tuotetta voisi enää käyttää (tosin Turjake jaksaa marista tästä asiasta ainajaainajaaina…).
Mutta siis kumosin purkillisen Creme Bonjouria makkara-paprikasotkun niskaan ja tadaa! Pastakastike on valmista! Jos kaapissa olisi ollut kermaa tai tuorejuustoa, niin nekin olisivat ajaneet saman asian kuten muuten myös vaikka tomaattimurskakin. Tomaattimurskan kanssa keittoaikaa olisi pitänyt lisätä rutkasti että maku olisi ehtinyt kehittyä, nämä maitotuotepohjaiset ratkaisut ovat nopeita.Nam.
Carloksen kärrynpyöräpasta upposi sunnuntaipäivällisellä niin hyvin, että suunnitelmani ottaa ”jämät” huomenna lounaaksi töihin eivät sitten toteudukaan.
Kattila kaavittiin putipuhtaaksi reunoja myöten.
Tätä tehdään toistekin!

Koti Ruoka ja juoma Suosittelen

Kuusi viikkoa työttömyyteen

(kuva pixabay/niekverlaan)

Niin se aika rientää kun on mukavaa.

Huhtikuussa 2018 aloitin äitiyslomansijaisuuden palveluneuvojana ja määräaikaisuutta on jatkettu kahteen otteeseen – vuodenvaihteessa työt nyt sitten kuitenkin lopullisesti loppuvat.

Olen pitänyt työstäni todella paljon ja 2018 se todellakin pelasti jaksamiseni, kun 9-17 saatoin keskittyä vaihtelevaan ja antoisaan asiakaspalveluun sen sijaan että olisin murehtinut isäni aivoverenvuotoa, äitini jaksamista, asioiden hoitumista ja miljoonaa muuta murhetta joita päässäni tauotta muina aikoina pyöri. Työpäivän aikana ei omiin murheisiin ehtinyt paneutua ja se teki todella hyvää!

Olen toki koko töissäoloaikani seurannut avoinna olevia työpaikkoja, pariin kokeilumielessä laittanut hakemustakin, vaikka olen tiennyt tasan tarkkaan, etten paikkaa tule saamaan. Mutta onpahan tuntuma pysynyt yllä hakemusten vääntämisen suhteen.
Nyt pitäisi alkaa työnhaku täysillä kuitenkin ja en oikein tiedä miten asiaan suhtautuisin.

Minähän uskon omiin kykyihini ja osaamiseeni kuin pukki suuriin sarviinsa ja faktatasollakin tiedän olevani aikalailla kovantason osaaja monellakin saralla ja jopa asian pystyväni tekemisteni kautta osoittamaankin.

Mutta-mutta.

Joensuun työttömyysprosentti on Suomen keskiarvoa suurempi ja työpaikkojen määrä taas pienempi – loistava yhtälö lähteä uutta työsuhdetta hakemaan. Joensuussa on ammattiopisto, ammattikorkeakoulu ja yliopisto, joista työmarkkinoille pursuaa työhimoisia, nuoria ja edullisia tarjokkaita työhön kuin työhön, joten itseni kaltainen ehdokas ei todellakaan ole siellä valintajonon kärjessä.

Todellisuus on se, että kyllä minä itsekin työnantajana ottaisin hakijoista sen kaksi- kolmekymppisen raakileen mieluumin kuin +viiskymmpisen, pitkän työkokemuksen omaavan ihmisen – parikymppinen on halvempi ja koska yhteenkään uuteen työhön ei kukaan kuitenkaan pysty ilman opettelua hyppäämään, niin tokihan ajattelisin että parikymppinen asiat nopeammin omaksuu, kun ei ole vanhaa painolastia poisopittavana.

Yksi minun ongelmani työnhakijana on se, että en osaa ajatella itseäni 56-vuotiaaksi – haen intopiukeana paikkoihin, joista jo hakuilmoituksesta tyhmempikin (paitsi minä en voi) voi ymmärtää, että siihen haetaan nuorta ihmistä. Koska kieltäydyn ymmärtämästä miksei minkä tahansa ikäinen ihminen voisi toimia minkä tahansa ikäisessä  asiakasympäristössä.

Miksi asiakaspalvelussa, joissa asiakaskunta on pääasiallisesti nuoria, pitäisi olla nuori asiakaspalvelija? Eikö vanhempi henkilö ole uskottava? Vai halutaanko että tiskin molemmilla puolin istuu/seisoo samanikäinen, samoja ongelmia  ja kysymyksiä samanalaisesta elämäntilanteesta työstävä henkilö?
Onko oletusarvoisesti jokaikisellä ihmisellä ikäauktoriteettiongelma ja tämän vaikutusta halutaan välttää  palkkaamalla ”sopivan ikäisiä”?

Vai onko kyse siitä, että halutaan ylläpitää nuorta ja energistä imagoa?

Onko niin, että  yli viisikymppiset mielletään oikeasti edelleenkin vanhuksiksi?

Nykyisessä työssäni tapaan kaikenikäisiä ihmisiä ja olen oppinut, että ihmisen ikää ei todellakaan voi olemuksen ja persoonan kautta arvata.
Olen törmännyt yli 80-vuotiaisiin, joiden kohdalla on pitänyt kaksi kertaa katsoa henkilötodistusta, koska ihminen on näyttänyt tiukasti työikäiseltä ja sporttiselta sellaiselta vielä kaupan päälle.
Tiskin takana on seissyt 12-vuotiaita, joiden olemus on väsähtäneen parikymppisen ja toisaalta muutamalle kolmevitoselle olisin ulkonäön puolesta myynyt bussikortin lastenlipun hinnalla…
Koska selkeästi olen sokea omalle iälleni, niin aina kun samaa vuosimallia oleva asiakas tiskille ilmestyy tarkkailen häntä vähän tiukemmalla silmällä  ja tietenkin vertaan itseeni – joskus ihminen näyttää tyttäreni ikäiseltä ja joskus taas äitini ikäiseltä. Meitä on moneen malliin, niinkuin ihmisiä yleensäkin.

Työhakemuksen lukija ei näe minua persoonana vaan paperilla näkyvän työkokemukseni lisäksi hän näkee ikäni ja muodostaa niistä käsityksensä. Jos hänen oma kokemuksensa ikäisistäni asettuu Seniori-ryhmäläisiin, niin tokihan hän siirtää hakemukseni Neverever-pinoon.
Jos taas kokemuspiirissä on kaltaisiani vähän vauhdikkaampia ja energisempiä myöhäiskeski-ikäisiä, niin voin päästä jatkoonkin ja haastattelussa tulla valituksikin.
Ellen sitten ole jollain muulla tavalla liikaa tai liian vähän.

Minua kiinnostaa: Millainen on sinun mielikuvasi yli viisikymppisistä? Millaisia ovat sinun lähipiirisi viisikymmpiset ja sitä vanhemmat?
Kerro!

 

Työ ja raha Oma elämä Ajattelin tänään