Kevät ja ihana kiire

Työpaikalla ei paljon keväästä, auringosta tai lämmöstä ole tietoa – 80-luvulla rakennettiin pankkitalot niin pompööseiksi, että sisällä ollessa ei ulkomaailmasta ole hajuakaan. Joten eilenkin ulos astuessa vastaanlyövä ihana lämpö oli yllätys, joka pisti puutarhageeniit ylikierroksille.

Ulos!
Pihalle!
Missä harava, missä lapio, missä lannoitteet, missä sahakirveskuokkarapsutin!

IMG_8629.jpgTänään päästiin tositoimiin, siinä lehdet pölisivät, harava heilui ja saha suihki, kun mie touhusin kymmentä hommaa samanaikaisesti.
Raakasti mm. vedin sileäksi tienpuoleisen tonttikulman, katsotaan mitä siihen kevään edetessä keksin parin toisaalta siirtämäni ruusun lisäksi. Ehkäpä ammeeseen pääsee kasvamaan taas kurpitsa.
Eilen perjantaina sai vielä laulella olevansa lehdetön puu, ei paljon hiirenkorvia näkynyt ja muutenkin maasto enämpi ruskean sävyinen.

IMG_8603.jpgMutta yön lämmön hyväiltyä maailmaa, pihalla loisti kirkkaankeltaisena hurmaava koreanonnenpensaani. Sinistä taivasta vasten silmiähivelevä näky!

IMG_8631.jpgRaparperitkin punkeavat risukompostin kyljessä myyränkoloista huolimatta valoa kohti. Raparperipiirakkaa luvassa siis pian.IMG_8634.jpgHuttunenkin pääsi varastonpimeydestä omalle paikalleen, vaikka nurmikko ei vielä viherrä nimeksikään. Mutta ehkäpä jo huomisaamuna pihan vihreys jo oikein särkee silmiä!IMG_8632.jpgMarjapuskissakin vihreys tunkee silmuista esiin. Tässä vaiheessa pensaat näyttävät kyllä lähinnä rytökasoilta, mutta pian, oi pian ne muuttuvat silmäniloiksi ja tuottavat mehukkaita herukoita makusilmujen herkuiksi.IMG_8636.jpgTurjake kantoi esiin kaasugrillin, aurinkovarjon ja pari tuolia, missä istuskella. Grillaamaan emme tänään kuitenkaan ehtineet, koska grillihän pitää putsata ja rasvapolttaa ja mitähän vielä. Kauhean monimutkaista on kuulkaa grillaaminen miesten maailmassa. Minä liittäisin vain kaasupullon masiinaan ja kääntäisin napit kaakkoon. Ja mustaamakkaraa, cämppäriä ja maissia tulille!
Mutta olkoon, jos ”se” tulee siitä touhusta onnelliseksi, niin mikäs kiire minulla…IMG_8637.jpgKevään ensimmäiset mullasta esiinnousevat kukat ovat jotenkin aina ne kauneimmat <3

IMG_8638.jpgRisukuorman pohjat, lisää on tulossa vielä rutkasti.

IMG_8639.jpgHuomenna, äitienpäivänä, käyn puutarhalta lisää orvokkeja! Tekisi mieli hankkia kaikkea muutakin, mutta Susirajan kevät on oikukas, vielä saattaa tulla  ja todennäköisesti tuleekin niin kylmiä öitä, että herkemmät yrtit hengettömiksi hyytyisivät.
Jaksaa odottaa jaksaa odottaa jaksaa odottaa, tai ehkä jos vaikka vain yhden jonkun ihanuuden…

IMG_8542.jpgKahvitauko pihamaalla on parhautta. Oikein Rakkausmuumimukista toi Turjake päivätsufet minulle.  Pistää parastaan näin Äiteinpäivän aattona!

IMG_8601.jpg

PS: ja sainhan mie jo Äitienpäiväkukkasetkin tänään!
 

IMG_8628.jpg

 

Hyvinvointi Sisustus Mieli

Onni on kotikäyntejä tekevä hieroja

massage-therapy-2277454_1920.png

Hierojalla käynnin jälkeen olo on taivaallinen.

Vaikka siinä ritsillä maatessa olisi kuinka jolahdellut ja sätkinyt ja vaikeroinut, kun hierojan teräksiset sormet löytävät juuri ne jumittuneimmat ja kipeimmät lihakset, niin jälkeenpäin olo on euforinen.
Veri kiertää ja sekä jäsenet että pääkoppa tuntuvat kevyiltä.

Ja sitten pitää pukea päälle ja kävellä ulos ja autolle tai bussiin ja raahautua kotiin. Pahimmassa tapauksessa sataa vettä ja kaupastakin on pakko käydä maitoaleipääkahvia.

Se siitä euforiasta.

MUTTA! RRRRRummmon PPPPärinää!
Ei koskaan enää näin.

Meillä käy nimittäin nykyään hieroja kotona.

Ihana Katja ajaa päräyttää pihaan ja kasaa takkahuoneesemme hierontapöytänsä, jolle kiipeämme vuoronperään muokattavaksi. Sauna lämpiää samaan aikaan ja kun molemmat olemme kärsineet nauttineet tunnin sessiomme, Katja pakkaa hierontapöydän takaisin kassiin ja päräyttää autollaan pihasta pois.

Ei tarvitse pukeutua pikaisesti seuraavan asiakkaan tieltä pois, ei ulkovaatteiden pukemista eikä raahautumista kaupungin halki kotiin milloin minkäkinlaisessa säässä. Ehei, ei todellakaan.

Hieronnan jälkeen hipsimme suihkun kautta kotisaunan lauteille nauttimaan pehmitettyjen lihasten rentoudesta. Saunan päälle keitetään kahvit ja rentoillaan kaikin puolin muutenkin. Hieronnan jälkeenhän ei saa rehkiä, ettei mene koko juttu hukkaan – eikös sitä näin ohjeisteta 😀

 

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys