Kotikaupungin korupaja: Samas-koru – arvonta!

(Korut saatu bloginäkyvyyttä vastaan)IMG_8122.jpgOlin muutamaan otteeseen nähnyt veikeiden puukorujen mainoksia netissä ja kun tutustuin asiaan tarkemmin, ilmeni että valmistaja oli Samas-koru, jonka paja toimii kotikaupungissani!
Hetken mielenjohteesta otin yhteyttä nettisivuilta löytyneeseen osoitteeseen ja kyselin josko olisi mahdollista päästä tutustumaan korupajan toimintaan. Visiitti pajalle ei valitettavasti onnistunut, mutta sain tutustuttavakseni muutaman korumallin!

Samas-koru valmistaa seinäkelloja, sisustustauluja ja koruja, joista puiset ja akryyliset saavat muotonsa Joensuussa. Puukorut ovat pääasiassa koivua, mutta valikoimasta löytyy myös savutammea.

IMG_8044.JPG
Olen pikkutytöstä asti ollut hurmaantunut merihevosista – niinpä nämä koivusta laserleikkaamalla valmistetut korvakorut ja riipus sulattivat sydämeni heti ensi katseesta. Riipuksen koko on 6cm x 3 cm ja korvakorujen 4cm x 2cm.
Korut ovat henkäyksen kevyitä ja sopivat upeasti keräämään katseita juhlissa tai antamaan arkipäivään juhlantuntua. Itse ainakin tajusin suoristavani ryhtiäni joka kerta kun katse osui koruihin heijastavista pinnoista (pois se minusta, että peililtä peilille olisin kulkenut ja koruja ihastellut…).

Kuvien vihertävä väri on puhtaasti kuvankäsittelyä ja tarkoituksellista – olen nimittäin TAAS jonkun ihme viruksen uhrina ja näytän aivan merihirviöltä enkä todellakaan jaksanut alkaa naamaani pakkeloimaan, vaikka heti korupostin vastaanotettuani halusinkin teille näitä esitellä.

Kiinnittäkää siis huomionne koruihin, eikä niitä käyttävään merinoita Ursulan sisareen…

IMG_8119.jpgKoska olen itsekin iso ihminen, rakastan suuria koruja. Joskus tuntuu sitten siltä, että korvanlehdet huutavat hoosiannaa kun niissä killuttelen kilon punnuksia. MUTTA nämä  koivusta tehdyt korut ovat tosi kevyitä, joten korvatkin saavat nautiskella. Kauneus ei aina tarkoita kärsimystä.

Minulla on varsin vahva epäily, että näistä koruista tulee kevään lempparini!
IMG_8098.jpg

IMG_8107.jpg

Samas-korun nettikaupassa on valikoimaa niin paljon, että välillä melkein tuskastuu, kun haluaisi hankkia joka toisen silmiinsä osuvista koruista.  Puun lisäksi korujen materiaaleina on käytetty myös mm. akryylia, terästä ja hopeaa. Malleja on jokaiseen makuun – kulmikkaita mutta siroja eläinhahmoja, sydänkoruja, kristallinvälkettä…itse en uskaltanut kauaa viivähtää bling-bling-sivuilla, koska pakko myöntää, että kimallus voisi pistää moponi keulimaan pahemman kerran.
Osaan kuitenkin olla päättäväinen ja vahva ihminen enkä sorru kimalluksen houkutuksiin tällä kertaa, muutamat pöllökorvikset saattavat kyllä ostoskoriin tipahtaa, koska tytär rakastaa pöllöjä ja lahjoja on ihana antaa. Sitäpaitsi nettikaupassa on todella mahtava ALE nyt, joten minähän säästän rahaa!

Koska jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, ajattelin arpoa nämä ihanat, savutammesta tehdyt Kotkansulkakorvakorut yhdelle onnekkaalle!

Käy  tutustumassa Samas-korun sivustolla  ja kerro lempparisi – koru, seinäkello tai sisustustaulu ja voit päästä nauttimaan keväästä nämä Kotkansulat korvissasi! Kommentointiaikaa on iltakahdeksaan, keskiviikkona 4.4.18 .
Arvon korviksen yhteystietonsa jättäneiden kommentoijien kesken. Muista siis ilmoittaa toimiva sähköpostiosoite!

IMG_8014.JPG

Muoti Trendit

Kaksi rahkapiirakkaa

Istuskelin aivan rauhassa ja ihailin esille virittelemiäni pääsiäiskoristeita kun se iski: PAKKOHAN se on paistaarahkapiirakkaa, kun pääsiäisen hengessä nyt leijailin.
Päätinkin tehdä samaan syssyyn kaksi, ensin gluteenittoman ja sen jälkeen tavallisen!IMG_8025.JPG100g pehmeää rasvaa, desi sokeria, 2tl vaniljasokeria, 1tl leivinjauhetta, 3dl gluteenitonta jauhoseosta + 1dl perunajauhoja kulhoon ja eikun sormet tanssimaan kunnes aineksista on muodostunut taikina. Jos rasva ei ollut tarpeeksi pehmyttä, voit lirauttaa nestettä pikkuisen, että saat taikinan pehmeän kiinteäksi.

IMG_8026.JPG

IMG_8027.JPGPainele taikina piirakkavuokan pohjalle ja kaada päälle seos, jossa on 3dl rahkaa, puoli dl kermaa, 1 kananmuna, 1/2 dl sokeria, ripaus vaniljasokeria ja ”ruikkaus” sitruunanmehua. Asettele rahkaseoksen päälle viipaloimasi persikanpuolikkaat – tai voihan ne laittaa rahkan allekin ja vaikka ilman pilkkomista, mutta omaa silmääni persikkaviipaleet rahkan päällä viehättävät eniten.

IMG_8018.JPG

IMG_8030.JPGPiirakka 175 asteiseen uuniin, missä se saa paistua 30-40 minuuttia, uunin tehosta riippuen.

IMG_8019.JPGPakastimesta löytyi yksi valmis pyöreä piirakkapohja ja päädyinkin käyttämään sitä, eipähän tarvinnut saada silmiä ja nenää punoittamaan jauhopölystä.

Halusin tähän paksumman rahkakerroksen, joten käytin 4dl rahkaa ja reilun desin kermaa ja peräti 3 kananmunaa (pieniä olivat), sokeria laitoin 2 ruokalusikallista ja vaniljasokeria yhden teelusikallisen. Ja tietysi sitruunamehua epämääräisen määrän.
IMG_8017.JPGPersikoita persikoita persikoita!

IMG_8029.JPG

IMG_8021.JPG

200 asteisessa uunissa saa piirakka paistua 35-40 minuuttia, taas kerran uunin tehosta riippuen.

Päälle päin ei lopputulos kauheasti eroa toisistaan. Jahka Mörriäiset palaavat kesämökiltä sivistyksen pariin, keitellään kunnon perkolaattorikahvit ja nautiskellaan Palmusunnuntain rahkapiirakkaa!

Tässä gluteeniton versio:

IMG_8038.JPGJa tässä tavallinen.

IMG_8022.jpgHerkullista Palmusunnuntaita!

Koti Ruoka ja juoma DIY