Puhelimeen kilahti tekstari ”tullaan kotiin kunhan kunnolla herätään”. Se on paluu arkeen siis edessä.

Kuinka olenkaan nauttinut näistä päivistä, jotka vietin vain itseni kanssa kun Turjake ja jälkikasvu, joilla oli etäopiskeluviikko lähtivät mökille tiistai-iltapäivällä.

Auton käännyttyä pihatieltä näkymättömiin sain mielettömän energiabuustin ja pistin paikat mieleisiksini, eli putsasin pöytien päältä kaikki ylimääräiset jutut, hinkkasin tiskipöydän säkenöivät kiiltäväksi ja siistin muutenkin paikat tiptop (omasta mielestäni).

Ja sitten vain nautin.
Kukaan ei kolistellut missään.
Telkkari ei ollut päällä pajattamassa vaikkei kukaan sitä katsonutkaan.
Yhdelläkään tasolla ei ollut unohdettuja kuppeja, kippoja tai lautasia.
Kukaan ei halunnut minusta mitään.
Kukaan ei halunnut minulta mitään.

Nostin sälekaihtimet ylös jokaisesta huoneesta ja annoin kirkkaan pakkaspäivän auringon täyttää jokaisen sentin talosta. Mitä siitä, jos säteet paljastivat pölyä siellä ja täällä tai että ikkunatkin osoittautuivat varsin likaisiksi – kyllä se aurinko pisti silmät siristymään likaistenkin ikkunoiden läpi.

Keitin kupillisen kahvia, tein voileivän ja istahdin sohvalle avaten kirjan ja upoten sen maailmaan. Hengitin hiljaisuutta.

Kävin ulkona laittamassa linnuille syötävää ja tallaamassa omenapuiden ympäriltä lunta etteivät puput söisi Petteriä ja Huvitusta suihinsa. Pakkanen nipisteli nenää ja poskia.

Menin nukkumaan kun minua nukutti enkä tarvinnut korvatulppia, koska kukaan ei kuorsannut vieressäni. Nukuin koko yön heräämättä kertaakaan siihen kun Turjake möyhensi omalla puolellaan peittoaan, tyynyään tai raapi atooppista itseään antaumuksella.
Heräsin rauhassa, hiljaisuudessa ja omaa tahtiani…uusi, omatahtinen päivä edessäni sai hymyn huulille.

Minä rakastan (ja tarvitsen) olla omissa oloissani silloin tällöin. Koska mies tekee töitä kotona, eikä hänellä oikeastaan ole sosiaalisia kontakteja IRL, on hän kotona kirjaimellisesti 24/7. Mökki on ainoa paikka minne hän poistuu tuntia-kahta pidemmäksi aikaa ja lapset ovat yhtä ihastuneita siellä makoiluun kuin isänsä, joten heti kun pakkanen laskee siedettäväksi pääsen nauttimaan silloin tällöin omasta ihanasta seurastani.

Akut on  ladattu taas vähäksi aikaa, joten tervetuloa kotiin kaikki Rakkaani!

PS: ja huomenna lähdetään Turjakkeen kanssa viettämään vuosipäivää Imatralle!