Heinäkuun kirjat

Ennen lomaa ajattelin, että tulen lomalla lukemaan niin että silmät kuivuu päähän, mutta ei nyt ihan överiksi ehtinyt menemään, kun oli kaikkea muuta touhua!

Lukupiirimme heinäkuun kirjaa, Clare Powellin Yhdessä Pöydässä, en saanut edes loppuun. Kutkuttavan lupaavasta kannestaan huolimatta ei vain lähtenyt sujumaan sen enempää lukemalla kuin kuuntelemalla. Luovutin kolmen lukuyrityksen jälkeen.
?/5

Eeva Keski-Saarin (-Saaren?) Siskosimulaattori oli virkistävä tuttavuus. Esittelyn mukaan Siskosimulaattori on huumoria pursuava romaani suurista elämänmuutoksista ja retriitistä, jossa piilee suuri mysteeri – koskaan ei voi olla varma, mihin päänsä pistää. Itsellä jäi se huumorin pursuaminen huomaamatta, mutta sehän ei kirjasta huonompaa tehnyt, päinvastoin!
Kirjan päähenkilöt muodostavat varsinaisen omituisten otusten kerhon ja heidän toimintamallinsa ovat varsin mielenkiintoisia. Kutkuttava tarina hykerryttävällä twistillä.
3,5/5

Anna Prokofjeffin Rakkausreseptit – kirjassa on oikeasti monta mielenkiintoista reseptiä vaikka se ei mikään keittokirja olekaan. Menopausseileva perheterapeutti Malla antaa hyviä neuvoja ja ohjeita parisuhteen ylläpitoon ja pelastamiseen ja siinä sivussa kokkaa rakkausruokia.  Sananlaskukin sanoo, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja niinpä Mallankin oma  pitkä avioliitto rysähtää kiville…
Vetävää tekstiä ja Sanna Saarijärvi sopii lukijaksi erinomaisesti.
3,5/5

Sophie Irwinin Seurapiirineidon opas onnenongintaan on selkeästi ottanut ideaa ah, niin trendaavasta Bridgerton-sarjasta ja taitaa sieltä rivien välistä kurkkia ahkerasti luetut Austenin Janenkin teokset.
Hauska lukea nykypäivänä 1800-luvun henkeen kirjoitettu romanttinen romaani. Erittäin lämpimät suositukset genren faneille.
3/5

Anders de la Motte ja Måns Nilsson: Kesäparatiisin murhat – Antiikkikauppiaan kuolema on toinen osa Kesäparatiisin murhat sarjaa. En ole itse lukenut ykkösosaa vielä, mutta tämä Antiikkikauppiaan kuolema osui luettavaksi reissun aikana ja olikin sinne oikein sopiva, koska ajelimme juurikin kirjan tapahtumapaikoilla etelä-Ruotsissa.
”Päähenkilö” komisario Peter Vinston on varsin Agatha Christiemäinen hahmo  ja muutenkin tarinan kehitys ja kerronta tuo mieleen Agatha Christien – eikä siis mitenkään negatiivisessa mielessä!
Cozy Crimeä parhaimmillaan ja äänikirjan lukijaa Tuukka Haapaniemeä kuuntelisi mielellään vaikka hän lukisi puhelinluetteloa.
3/5

Virve Sammalkorven Sinkkuleikki kertoo taas yhdestä kolmenkympin kriisin kourissa tempoilevasta itsekkäästä ämmästä, joka tuntuu syyttävän kaikkia muita elämänsä ja itsensä ongelmista paitsi itseään.
Semiviihdyttävää chick-littiä anyways, vaikka päähenkilö itsekäs ääliö onkin.
2,5/5

Henkilökohtaisesti heinäkuun helmi: Nina Wähä: Babetta.
Loistava kuvaus kahden kouluaikaisen ystävättären keskinäisestä suhteesta ja heidän välisestään valtapelistä.
Nykyhetkessä kolmekymppinen Katja työskentelee kahvilassa  ja Lou on maailmankuulu filmitähti (elokuva Babetta teki hänestä tähden jo 17-vuotiaana) – he ovat tunteneet toisensa lukiosta asti ja roolit ovat olleet aina selvät – Lou on pomo ja Katja tekee mitä Lou tahtoo. Kesäloman alkaessa Lou pyytää Katjaa tulemaan luokseen etelä-Ranskaan iäkkään ”poikaystävänsä” kartanoon ja tietysti Katja lähtee. Katjasta tämä nokkimisjärjestys on aina ollut ok ja oikein, Lou on tähti ja hän ”ei mitään” – vai onko Katja todellakin ollut sydämestään sitä mieltä?
Kirjan kerronta on vangitsevaa ja tunnelma välittyy hienosti  Katjan ajatusten ja muistojen kautta. Nykyhetken rinnalla kulkee elokuvan Babetta  juonikuvaus, mikä osaltaan lisää koko tarinan ”elokuvamaisuutta”.
Lopun directors cut-osuus kruunaa lukukokemuksen.
5/5

Kulttuuri Kirjat Suosittelen

Hyvin- vai pahoinvointialue?

Terveyden-, sairaan- ja vanhustenhoitoa on uudelleenjärjestetty tehokkaasti uusien hyvinvointialueiden myötä, mutta se mikä paperilla ainakin päättäjien mielestä  näyttää hyvälle  on aivan eri totuus kuin mitä minä tavantallaajana koen.

Viimeisin henkilökohtainen kokemukseni tästä uudesta ja uljaasta organisaatiomuutoksesta oli taannoinen 13 tunnin visiittini päivystyksessä, joka oli totaalisessa kaaoksessa. Kokemus oli aivan absurdi, mutta onneksi ikävillä kokemuksilla on tapana haaltua mielestä, joten ei siitä sen enenpää.

Mutta.

Kun nyt jouduin soittelemaan isäni/vanhempien asioiden tiimoilta apua hakien, alkaa taas hermot kiristyä.

Isälläni tehtiin suuria lääkitysmuutoksia Cold Turkey-metodilla ja miesparka meni sekaisin kuin Utran käki elokuussa. Vuorokausi kääntyi ympär ja lääkkeiden otto annospussitsydeemistä ei vain onnistunut. Pussit levisivät minne sattuu ja isä otti  tai hävitti pahimmillaan päivän kaikki lääkkeet kerralla.
Minä ja veljeni ja vähän lapsenlapsetkin yritimme selittää ja säätää parhaamme mukaan, hyppäsimme paikalla mahdollisuuksien mukaan tai selitimme puhelimessa kymmenennen kerran parin tunnin sisällä asioita parhaamme mukaan.
Vielähän sen lomalla kesti, kun toiveissa oli asian normalisoituminen jahka lääkitys taas asettuu kohdilleen, mutta töiden alettua…

Minä ennakoin töiden alkamista ottamalla yhteyttä Ankkuriin, paikalliseen seniorineuvontaan, minkä kautta saa lähetteen SiunSoten palveluarviointiin ja sitä kautta kotiapua lääkkeiden ottamisen varmistamiseen  sekä toivon mukaan tilannetta helpottavan lääkeannosteluautomaatin.
Ankkurissa sain aivan ihanaa palvelua ja hyvillä mielin lopetin puhelun miettien, että jaksamme tätä sählinkiä kunnes apua saamme. Ehkä lääkkeiden lisäksi apua isä saisi myös muihinkin päivän toimiin.

Odottelin puhelua torstain ja perjantain. Ei soittoa.
Odottelin puhelua seuraavan maanantain, tiistain, keskiviikon, torstain ja perjantain. Ei soittoa.

Soitin uudestaan Ankkuriin, tällä kertaa puhelimeen vastasi ei-niin-motivoitunut palveluhenkilö, mutta sain kuitenkin tiedon että itse en suoraan tuonne palvelun arviointiin voisi soittaa vaan odoteltava on meidän vain. Soittavat kun soittavat, ei ollut tietoa mahdollisesta jonosta tai palveluajasta.

Onneksi on ihmiselle suotu luova mieli ja onneksi meitä on kaksi, ettei koko homma kaadu vain minun niskaani. Mietin yhden illan lähinnä sitä, kuinka annosjakeluliuskat on pidettävä poissa isän käsistä ja samalla varmistettava että oikeat tabut tulee otettua oikeaan aikaan, sekä samalla pitäisi isä saada rauhoitettua huolestaan lääkkeiden suhteen.

Ja sitten keksin ratkaisun.

Nyt varsinainen annosjakeluboxi on piilotettuna isältä ja käymme parin päivän välein piilottamassa lääkkeet ympäri kotia. Soitamme isälle lääkkeenottoaikoihin ja kerromme mistä lääkepussi löytyy ja siinä puhelimessa ollessa hän pillerit syö. Muina aikoina hän voi unohtaa koko asian ja pitää vain mielessä, että homma hoituu. Tämä on toiminut nyt jo viikon oikein hyvin.

Mutta kotihoitoon palatakseni.
Mitä olisi tapahtunut, jos minä ja veljeni emme asuisi täällä lähellä? Pahimmassa tapauksessa joko liiat/liian vähän lääkkeet olisivat aiheuttaneet jopa isän kuoleman!!

Soittelin myös yksityisille palveluntarjoajille, mutta aika huonosti ”hätäapua” oli saatavissa – joko firman kotiavut eivät lääkkeitä saaneet käsitellä tai sitten heillä ei tuollaista pelkkää lääkkeen anto visiittiä ollut palvelussa, vain vähintään 2h käyntejä tai kilometrikorvauksista tulisi tuhansien eurojen lasku kuukaudessa jne.

Matalaksi pistää mielen tämä. Toivottavasti jo ensi viikolla joku soittaisi ja asioita saataisiin eteenpäin.

 

 

Puheenaiheet Oma elämä Terveys