Kyllä Pahatäti tietää, part I – oivalluksia kodinhoidosta

Syy tähän  (ja mahdollisiin tuleviin) postauksiin tuli hetkellisestä ärtymyksestäni selailtuani paria julkaisua ja artikkelia niin netissä kuin paperiversioina, joita lukiessa tuli olo, että voi kuinka huono ihminen onkaan, jos ei ole juuri tietyn mallin mukainen.

Sitä tarttuu kaikenlaista viisautta (ja hölmöyttäkin) kun menee ja elää elämäänsä uteliain mielin, avoimin silmin ja ennakkoluulottoman sydämen rytmittämänä.
En tiedä liekö olen vanhin Lilyn bloggaajista, mutta kärkikympissä aktiivisista plusviiskymppisistä kirjoittajista aivan varmasti, joten ajattelin tänään ottaa VakaVanhaVienokaino-viitan harteilleni ja jakaa näitä vuosien varrella oppimiani viisauksia ihan julkisesti.

Odottakaahan kun kiedon villashaalin jaloilleni (katsokaas se huono verenkierto, näin ikäihmisellä) ja hieron linimenttiä reumaisiin sormiini…

No niin. Aloitetaanpa pehmeästi kodinhoidosta, tässä muutama ajatus:

Kukaan ei tule luoksesi kylään tarkistaakseni kotisi siisteyden tai kaappiesi järjestyksen. Älä siis turhaan puunaa ja hikipäässä hinkkaa, imuroi ja höyrytä nurkkiasi ennen ystävien vierailuja. Tärkeämpää on, että olet läsnä ystävillesi ja että olette yhdessä. Jos bileet lähtevät käsistä, ehdit kyllä siivota kun taas olet omillasi.

IMG_0120.jpg

Sisusta oma kotisi juuri sellaiseksi, että sinä & perheesi viihdytte siellä. Jos rakennat ympäristöstäsi koosteen näkemistäsi sisustuslehtiaukeamista, joissa vaikutuit minimalistisesta kalustutuksesta ja skandinaavisen valkea-beige-harmaasta värimaailmasta, vaikka rakastat riemunkirjavia kontrasteja ja muhkeita sohvia kiemuraisin tassujaloin, et tule viihtymään omassa kodissasi.
Ja mitäs järkeä siinä on?

Valmisruoat eivät tapa. Vaikka lähipiirisi tai mammakerhosi jäsenet miten vouhottaisivat luomuruoista, itsekasvatetuista banaaneista ja alusta-loppuun-itse-tehdyistä monipuolisista ateriakokonaisuuksista, niin silti.
Rohkeasti vain Äitien tekemää makaronilaatikkoa tai pussilihapullia pöytään, jos ei huvita tai et ehdi itse tehdä.
Kukaan ei kuole.

IMG_1485.jpg

 

Halpahalleista tai postimyynnistä saa ihan toimivia astioita & kodinkoneita. Ruoka ja juoma pysyvät aivan oivallisesti halvoissakin astioissa. Ei kaiken tarvitse olla Villeroi&Bochia, Arabiaa, Iittalaa tai Pentikkiä.
Myös se lähimarketista haetun kahvinkeittimen tiputtama tuotos on juotavaa! Ja tarjouksesta ostettu leivänpaahdin hoitaa hommansa, eli leivän paahtamisen, siinä missä designmasiinakin.
Ihmisarvo ei ole kiinni omistettujen käyttöesineiden merkistä tai hinnasta (Tai sitten on – meitä on moneen junaan), eikä Merkkitavara ei tee kenestäkään hienompaa tai parempaa ihmistä.

IMG_0206.jpg

 

Tavaraa täynnä olevat hyllyt ja kaapit eivät tee sinusta Huonoa Ihmistä. Vaikka miten onkin trendikästä KonMarittaa ja täyttää tila tyhjyydellä, niin jos sinun sielusi laulaa matkamuistoille, pienille maljakoille, koriste-esineille, niin ripottele niitä vaikka kolmeen kerrokseen ympäri kotiasi. Se on sinun kotisi ja sinun tulee olla siellä onnellinen. Se on sitten eri asia, jos tavarat oikeasti ahdistavat. Sinua.

DSC00038.JPG

Näihin tunnelmiin.

 

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään

Hei, olen Suttas ja olen Toy Grabber Machine-addikti

IMG_4289.JPG

Tiedättehän nämä laitteet?
Laita kolikko sisään ja saat joystickillä ohjailla ”kouraa” haluamaasi kohtaan, napilla pudotat kouran alas ja sitten jännität josko toiveittesi pehmo jää sen otteeseen ja kestää kuljetuksen poistolokeroon saakka.

No minulla on kaamea addiktio näihin hirviöihin. Kamala. Ihan kammottava.

Kun näen masiinan, alkavat käteni hiota ja sydämensyke kiihtyy – ihan sama minkälaisia öttiäisiä masiinassa on tarjolla, PAKKO päästä kokeilemaan.
Eikä vain yhtä kertaa.
Kaksi.
Kolme.
Neljä
… ja jos onnistun jonkun voiton laitteesta noukkimaan, himo senkus yltyy.

”Palkinnoille” tulee yleensä hirveä hinta, kun silmät kiiluen ja kädet vapisten koneeseen syöttää yhä lisää euroja ja kun pehmo tipahtaa juuri viime senteillä, niin eikun uutta putkeen.
Kyllä se seuraavalla kerralla onnistuu!

Hotellissamme kouraboxissa olevat pehmot olivat kookkaita, 30-40 senttisiä peräti ja sitä myötä myös varsin painavia, joten kouran ote lipsui helposti. Yllätyksekseni kertamaksu oli vain euron, yleensä eurolla pääsee kauhomaan vain sellaisia pienenpieniä leluja, ruttanoita matoja tai sammakoita.
Eli metsästysviettini heräsi huutamaan 100 desibelin voimalla – pelaamaan, pelaamaan, voittamaan! Ensimmäinen yritys epäonnistui tyystin, toinen jo vähän nosti pehmoa, mutta epäonnistui sekin. Kolmannen euron syötettyäni ote kuitenkin piti ja unisilmäinen nalle lopsahti luukusta nälkäisiin käsiini!

IMG_4152.JPG

MINUN! TÄMÄ ON MINUN!

Päivällisellä nalle istui pöytämme kolmannella tuolilla. Tarjoilijat katselivat sitä naureskellen, miettivät varmaan, että hullu suomalainen.

Seuraavana iltana kone veti minut taas luokseen, pohjalla kelli suloinen vaaleanpunainen pupu, jota tavoitellessani syötin laitteeseen neljä euroa. Ei onnea.
Sitten järkiinnyin ja sallin miehen ohjata minut pois leikkihuoneesta (niin, näin alas minä vajosin, leikkihuoneessa!).

Uusi ilta ja uudet kolikot.

Kolme taitaa olla onnen numeroni! Kolmannen yrityksen jälkeen koura kuljetti kouruun Baby-Iineksen. Vähän kiukkuisen näköinen ja naama vinksallaan, mutta minä ONNISTUIN TAAS!

IMG_4333.JPG

MINUN! TÄMÄ ON MINUN!

Päivällisellä tarjoilijat nauroivat jo ääneen.

Minä heikko ja vieteltävissä oleva sielu kiipesin leikkihuoneen portaita vielä seuraavanakin iltana. Olin käynyt vaihtamassa euron kolikkoja respasta ja pitkään mietin, mitä pehmoista tänään yrittäisin.
Baby-Mikki valikoitui kohteeksi siksi, että sillä oli suurensuuri pää, johon kouran olisi helppo tarttua.
Ja jälleen kerran…kolmas kerta toden sanoi.

IMG_4345.JPG

MINUN! TÄMÄ ON MINUN!
Päivällisellä tarjoilijat puistelivat päätään kun ylpeänä astelin pöytään Mikki sylissäni.

Onneksi oli jo viimeinen ilta.

Matkalaukussa oli varsin ahdasta.

Mitä ihmettä minä näillä teen?

Puheenaiheet Höpsöä