Kansalaisopiston tarjontaa

frog-366320_1920.jpg

Minullahan ei nyt taas vaihteeksi ole töitä ja koska en ole sitä ihmisrotua, joka onnellisena osaa vain olla, selasin postissa tipahtanutta Kansalaisopiston kevätesitettä mahdollisia virikkeitä etsien.

Koska aiemmin aamulla kokemassani rohkeuspuuskassa olin romauttanut ruhoni vaakalle, katsonut totuutta silmiin (digivaakan numeroita) ja todennut tarvitsevani jonkinmoista elämäntaparemonttia, suuntasin suoraan osioon Hyvinvointi, kauneus ja terveys. Tarjolla olikin kasvojumppaa, johdatusta bridgeen ja vaikka letityksiä & nutturoita, mutta minun tapauksessani tarvitsin jotain hieman heavympaa ja valitsin kaksi kurssia.

16.1.17 aloitan kuusiviikoisen kurssin ”Unohda kitukuurit ja nauti elämästä”, joka lupaa seuraavaa:
”Nauti elämästä- valmennus perustuu arvo- ja hyväksyntäpohjaiseen lähestymistapaan. Valmiiden ravinto- tai liikuntasuositusten sijaan opettelet psyykkisiä taitoja, joita tarvitset elintapamuutoksen toteuttamiseen. Itsekurin sijaan vahvistat itsetuntemustasi. Löydät sinulle sopivia tapoja ja keinoja, joiden avulla voit elää omien arvojesi mukaista elämää, vastoinkäymisistä huolimatta. Valmennus tapahtuu pienryhmässä ja siinä käytetään erilaisia toiminnallisia ja kokemuksellisia harjoituksia.”

Joogan kokeilua olen pähkäillyt pitemmän aikaa, mutta jotenkin aina tullut siihen lopputulokseen, että se on vähän loivaliikkeisempien ihmisten harrastus enkä saa itseäni, sen enempää kehoa kuin mieltä, asettumaan joogan vaatimaan tahtiin – mutta hei, eihän sitä voi tietää ennenkuin kokeilee? Joten:

5.4.17 leijailen kurssille ”Jooga – filosofia ja harjoituksia”
Luento 16:45-17:45. Joogaharjoitus salissa 18:00-19:30. Luennot keskittyvät aiheisiin
1. Miten vieraasta kulttuurista lähtöisin oleva jooga on tullut niin suosituksi Suomessa.
2. Joogan perusperiaatteet tutuksi osaksi arkielämää.
3. Jooga on kokonaisvaltainen kehonharjoitus, miten se liittyy liikunnallisuuteen ja levollisuuteen.

Kurssien yhteishinnaksi tulee 64 euroa, ja se ei vie minua vararikkoon vaikka huonoimmalla skenaariolla työttömänä kevättä eläisinkin.

On muuten tosi kiva, kun on mitä uuteen kalenteriin kirjata, varsinkin kun se on niiiiin hieno ja ihana ja tyhjä ja puhdas vielä!

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys

Lihavat on lepposia

scale-403585_1920.jpg

Ajattelinpa lopulta vetää vaakan muumilipaston alta ja katsoa mitkä kauhuluvut siihen piirtyisivät.
Kyllähän sen jo ihan näppi- ja fiilistuntumalla tajusin, että keskivartalo on selkeästi laajentunut kun farkkuja jalkaani kiskoin, mutta…

Mahtuu mahtuu, mutta voihan HK ja Wigren yhteensä niitä selkämakkaroita! Ja kuinka lystiä onkaan solmia kengännauhoja, kun jotenkin omituisesti henkeä ahdistaa ja kumartuminen on jotenkin niin jäykkää. Kai se -tana on jäykkää kun on laardipallero siinä pallean päällä vastaanpanemassa.

Entäs sitten nämä ihanat pitsihörhylät, jotka uppoavat lähes näkymättömiin lantion pehmeyteen, siis kunhan ne ensin saa ylös asti kiskottua? Hiki valuu ja naama punoittaa.
Ei siinä auta, että mies tuijottaa palvoen ja läähättää miten iiiihana ja seksikäs olenkaan. Paskan marjat.  Seksikkyyteen riittää sen silmissä, että olen toppapukua ohuemmissa vetimissä ja kumarrun nostamaan roskan lattialta, että ei ihan uskottavaa eikä todellakaan auta akuuttiin kehokriisiin.

Mutta takaisin siihen painajaismaiseen hetkeen kun sirosääreni digitaalisen vaakahirviön arvioitavaksi nostin, ja säärien mukana koko mahtavan ruhoni…
Meinasin nielaista kieleni ja tukehtua kun näin ne numerot. Muistaakseni vaaka näytti samoja lukemia vuonna -95 juuri ennenkuin läksin synnyttämään esikoista ja toisen kerran junioria odottaessani joskus viikoilla 35. Enimmilläni ikinä painoin joulukuussa -97 juuri ennen pojan maailmaan punkeamista, mittariin kilahti silloin +90 kg. MUTTA juniori painoikin 5750, joten ei se massa ollut pelkkää sipsejä ja juustonaksuja.

2000-luvulla en ole kertaakaan painanut näin paljon.

Enkä valitettavasti ole lihavana leppoisa, päin vastoin. Olen ihan h-vetin kärttyisä, kiukkuinen ja voin huonosti.

Ketään muuta en voi syyttää kuin itseäni. Jokaisen laardikilon olen itse itseeni kerryttänyt ja vieläpä aika lyhyessä ajassa. Taisin sittenkin ottaantua töiden loppumisesta enemmän kuin tiedostin. Meni vähän herkutteluksi vaikka en olekaan tunnesyöppö. Liikkuminenkin jäi ihan olemattomaksi, oli vain jotenkin niin helppo jäädä kotiin puuhastelemaan joulua ja leipomaan ja kahvitella kavereiden kanssa ja…

Suomalaiskansallisesti sanon nyt syvällä rintaäänellä PERKELE ja alan matkan kohti itsenikokoista naista.

Saa tsempata.

PS: ehkäpä tämä tonton-tammikuu antaa potkua projektille 🙂

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään