Listalla suuresti inhoamiani termejä tämä ”ruuhkavuodet” nousee aika korkealle sijoitukselle.

Googlettamalla löytyi termille aivan eritelty avaaminenkin:
”Elämän ruuhkavuosia elävällä on pulaa kaikesta: unesta, ajasta, rahasta, omasta elämästä ja valinnan vapaudesta. Näin on määritelty monesti keski-ikään osuvaa ajanjaksoa, jolloin pitäisi yhtä aikaa hoitaa pieniä lapsia, rakentaa uljasta uraa, harrastaa kaikenlaista kehittävää ja vieläpä vaikka rakentaa omakotitalo.”

Keski-ikään?
Pitäisi.
Pitäisi?
?

Lässynlässynläpätilää, sanonpahan vaan.

Jos oikein tarkkaan asiaa miettii, niin ainoat aikakaudet, kun elossa olevalla ihmisellä ei ole pulaa unesta, ajasta, rahasta, omasta elämästä  ovat sikiöaika ja sitten janan toisessa päässä kuolleena.

Valinnanvapauden kautta itselleen kasaa sitten kaiken muun.

Ihmisellä on vapaa tahto valita aika pitkälti mitä tekee ja missä tahdissa – suurinta ääntä ruuhkavuosista taitaakin pitää juuri tämä ihmisryhmä, mille on tärkeää kiivetä uraputkessa, pakko tehdä lapsia (koska niin vain pitää tehdä) ja lasten on sitten kasvettuaan pakko harrastaa joka h-tin päivä jotain (koska se kuuluu asiaan) ja rahaahan ei koskaan voi olla tarpeeksi ja aina pitää olla parempi asumus kuin naapurilla.
MUTTA, jos ja kun valitsee tuon tien niin miksi siitä sitten valittaa?

Henkilökohtaisesti ja tällä pitkällä kokemuksella (hahaha, kohta kuuskytvee!)lasten vauva-/pikkulapsi/esiteini/teini-aika oli helpointa ja rennointa aikaa koko elämän aikana. Toki olinkin sellainen kamala äitihenkilö, että sanoin lapsille, että harrastakaa mitä ikinä haluatte, mutta ainoastaan yhteen harrastukseen per viikko hoidetaan kyyditykset. Muut hoidatte julkisilla tai fillarilla tai harrastatte ”lähiharrastuksia”. Kummasti noilla riitti tekemistä ja ystäviä vaikka en joka hemmetin ilta ollutkaan kyytimässä sinnetännejatuonne. Ja oikein hyviä ihmisiä ovat nykyään päälle kaksikymppisinäkin.

Ihmiset, jotka panostavat työhönsä 110% toiveenaan edetä urallaan ovat minusta kiinnostavia ja ehkä vähän pelottaviakin, mutta jos/kun he siitä onnea saavat niin voin vain todeta ”onnea valitsemallasi tiellä” 🙂
Itse olen sellainen luuseri, että olen vain nautiskellut mahdollisuuksista kokeilla sitä tätä ja tuota duunia ja oppia uutta, mutta yhdessäkään duunipaikassa ei tavoitteena ole ollut uralla eteneminen. Työ ja siitä ansaittu palkka merkitsee vain oikeassa elämässä elämisen ja niin välttämättömien kuin kivojenkin asioiden mahdollistamista.

Rahan kanssa olen pärjännyt ilman isompia kriisejä, kun vaatteissa ei ole tarvinnut olla viimeisimpiä trendimerkkejä, autoksi (jollainen kodin sijainnin vuoksi on pakko olla) on kelvannut käytettynä ostettu kuljin, jota pieteetillä on huollettu ja hoivattu ja muutenkin on vähän mietitty mitä tarvitaan ja milloin. Mutta niinkuin vanha totuus sanoo, oli rahaa paljon tai vähän, niin kaikki menee!

Oman ajan puute on mielenkiintoinen ”ongelma”. Tai ehkä lähinnä mitä se kullekin pitää sisällään. Jos omaksi ajaksi lasketaan vain viikonloppu kaverien kanssa Pariisissa (tai vaikka Tampereella) tai muunlainen ilman perhettä tapahtuva oleilu muualla kuin kotona, niin joillekin tämän järjestäminen voi olla hankalaa. Mutta sitten pitäisi muuttaa ajatusmallia ja ottaa se oma aika ihan niissä arjen ympyröissä, kunnes muu on mahdollista.
Itse vedin vauva-aikana puolison kotiuduttua takin niskaani ja läksin hetkeksi jonnekin, ihan sama minne, kunhan pois kotoa. Rohkeasti luotin myös puolison kykyyn selvitä kahdesta kupeittensa hedelmästä ”jopa viikon”, kun läksin tuulettamaan päätäni reissun päälle.
Oma aika pitää ottaa, sitä ei kukaan tarjoa hopeavadilta.

Unen suhteen on ollut eniten ”karikoita”, mutta niitä on ollut jo ennen lapsia ja työelämää ja tulee varmaan olemaan hamaan hautaan asti. Joskus sitä nukkuu ja joskus ei, väittäisin kuitenkin että unenkin puute on läpi elämän matkassa kulkeva juttu, jos sen seuralaiseksi saa. Ollakseen huomioimatta ympäristön ulkoisia tai itsensä sisäisiä häiriötekijöitä pitäisi varmaan olla joko kuuro & lehmänhermoinen yksilö tai sitten vainaa.

Entäpä sitten harrastukset?
Tottakai jokaisen pitää harrastaa jotakin ja mieluusti monipuolisesti ja usein! Voi voi, jos se ura ja ne lapset ja se unenpuute estää tai hankaloittaa kuntosaleilua, purjelentoa, joogaa, golfia, seinäkiipeilyä ja mitä niitä kaikkia onkaan.
Mutta JOS alkaa tunnit vuorokaudessa käydä ahtaiksi tahi vähiin, niin onko se harrastus sitten enää piristävä, virkistävä ja mieltähellivä?
JOS harrastus (tai sen puute) alkaa olla stressin lähde, niin kannattaisiko katsoa peiliin ja vähän miettiä?

***

Ruuhkavuodet? Helvetin typerä nimitys ajanjaksolle kohdusta hautaan, jota itse kutsun nimellä ELÄMÄ!