Kesämökkimme, ”tilamme” on nimetty Olotilaksi. Nimi valittiin aikoinaan tarkoituksella sen monimerkityksellisyyden vuoksi, tila on paikka missä ollaan ja siellä ollessa vallitsee tietty henkinen ja fyysinen olotila/olomuoto, jollaista ei kotona pääse kokemaan.

Isäni rakensi aikoinaan mökin hartiapankilla ja koko perhe osallistui raksalla parhaansa mukaan, paikalle saapui ammattimiehiä tarvittaessa, mutta hekin yleensä tekivät hommansa talkoomielellä.

Kesämökillä on vietetty aikaa perheen kanssa, ja  joskus yläasteikäisestä aloin käydä täällä ystävien kanssa, monen poikaystävän kanssa on täällä vietetty romanttisia viikonloppuja ja Tukholman & Tampereen vuosina kesäloma mökillä kangasteli mielessä läpi viimaisten talvien.

Kun muutimme Susirajalle omakotitaloon vähenivät mökkivisiitit selkeästi, puuhastelu omassa pihassa oli niin kiehtovaa, etten malttanut viettää montaakaan viikonloppua kesästä mökillä. Lapset kuitenkin viihtyivät mökkimaisemissa niin hyvin, että heidän tultuaan ala-asteikäön aloimme taas viipyillä loma-aikoja vanhempien kanssa ja omalla perheellä Liperinsalon maisemissa.

Hassua kyllä siitä ei ole kauhean montaa vuotta kun löysin mökillä yksin olemisen riemun. Mikä autuus olikaan istua  kuistilla ja kuunnella lepakoiden viuhahtelua pilkkopimeässä, sillä ihanaa kyllä pimeyttä Olotilalla riittää. Ei ole kaupungin valoja tai autotieltä välähteleviä ajovaloja lähettyvillä, vain metsää, vettä ja taivasta.
Kun korona sitten 2020 ”sulki maailman” ja päädyin etätöihin, ei mennyt montaa viikkoa kun tajusin että 24/7 rakkaan puolisoni kanssa samojen seinien sisällä töitä tehden ja vapaa-aikaa eläen ei ole toimiva yhtälö ja siirryimme vuoroviikoin etätöihin Olotilalle ja vietimme viikonloput yhdessä.
Veikkaisin vahvasti, että tämä pelasti parisuhteemme kariutumasta etätyövuoden aikana 🙂

Kun isäni sai neljä vuotta sitten aivoverenvuoden juurikin täällä mökillä portaita rakentaessaan, eivät vanhempani sen jälkeen halunneet enää aikaa Olotilalla viettää. Pari vuotta sitten isäni kysyikin, josko minä haluaisin Olotilan nimiini ja vastuulleni ottaa ja niinpä tila siirtyi minulle.

Emme tehneet mitään sen isompia muutoksia, vain vuosikymmenien mittaan mökille päätyneet, ei enää kotikotiin halutut huonekalut lähtivät kierrätykseen/jäteasemalle, mutta seinille saivat jäädä roikkumaan niin isoäidin ryijy kuin Taistelevat Metsot-kopiokin.
Tämä on hyvä näin.

Ei Olotilasta tehdä juttuja Meidän Mökki- tai Avotakka-lehteen, mutta se on meille rakas ja meidän toiveidemme mukainen. Kuten kotonamme ei mökillämmekään tulla ikinä viuhtomaan sisustustrendien mukaan ja täällä jopa minun silmäni sietää puupintoja ilman isompia kramppeja.

Täältä löytyy kaikki tarpeellinen.
Ja vielä enemmän, täältä löytyy mielenrauha.