Nostalgiaa korvissa
Naiseloa kirjoitti korvakoruistaan ja teksti sai minutkin hakemaan hyllystä monisäilön, mihin olen jemistellyt kaikki vanhat kasari- ja ysärikoruni.
Olen oikea isopää-Elli ja naamani on kokoa saunavadin pohja, niin korvakoruni ovat olleet ja tulevat kyllä jatkossakin olemaan suuria, että ne edes jotenkin erottuisivat. Tähän asiaan eivät vuosikymmenet ja muoti sinällään ole vaikuttaneet, mutta kyllähän ne koruissakin näkyvät.
Sormeiltuani näitä nostalgiakilluttimia, siirsin ihastuksissani muutamat taas arkikäyttöön!
Nämä korvakorut pelittäisivät hyvin vaikka uistimina. Ostettu jostain marketista, saattaa olla jopa 70-luvun puolella, mutta veikkaisin että nipin napin menee vuoteen 1980.
Selkeästi mentiin vielä mustaa kautta. 
Nämä salamat ostin muistaakseni provinssista vuonna -80 ja ne roikkuivat korvissani läpi kaikkien kesän festareiden ja ehkä vielä seuraavankin kesänä pääsivät matkaan.
Luusta ja hopeasta (vähän on tummuneet monisäilössä, pitänee kiillottaa) valmistetut n. 9 cm mittaiset korvakorut olen ostanut paikallisesta kultasepänliikkeestä 80-luvun puolivälissä lähtiessäni tapaamaan unelmieni prinssiä Ranskanmaalle. Muistaakseni ihan made in Finland-meininkiä, koska pitihän sitä kotimaata tuoda esille ihan kaikin tavoin.
80-luvun loppupuolella innostuin minäkin klipsikorvakoruista (miksiköhän, kolme paria reikiä kuitenkin korvanlehdistä löytyy?).
Hopeanväriset conet muistaakseni piti hankkiman bileasuun, johon kuului jumalattomilla olkatoppauksilla varustettu kiiltävä, hehkuvan violetti satiinipaita , tietysti patellavyö, tuskin vesirajaa peittävä nahkahame ja ylipolven fuck-me-boots. Oh how I was gorgeous!
Näitä klipsareita pidin paljon töissä, silloiset työpaikat olivat hiukkasen konservatiivisempia kuin mitä nykyään, joten töissä ei ollut ”soveliasta” pitää liian näyttäviä koruja. 
Saavumme ysärille ja musta katoaa vaatekomerostani.
Hih, olin ommellut itselleni ja ystävättärelleni kirkkaan punaiset vappumekot (tai ommellut ja ommellut, ryppytuubia sopivan mittainen pätkä ja siihen olkaimet että pysyy päällä…) ja mätsäävät korvakoruthan olivat aivan ehdoton asia! Kirkkaan punaiset Palmrothin piikkarit 12 cm korolla odottivat kenkäkaapissa pääsyä liikenteeseen ja kun nämä ihanuudet löytyivät, niin olemushan oli täydellinen!
Turkoosit emalikilluttimet löysin pitkän etsimisen jälkeen jostain putiikista Tampereella. Ystäväni oli menossa naimisiin ja hääasuni oli suoraan 60-luvulta: äidilleni joskus tilausommeltu turkoosi pitsimekko ja pitihän siihen saada mätsäävät korvakorut. Lisäksi asuun kuului keltainen pillerirasiahattu harsoineen, kermanväriset pitsihansikkaat ja turkoosit nahkakengät (myös äidin 60-luvun asusteita).
En ole koskaan oikein innostunut rimpsuista ja rämpsyistä vaatteissa, mutta nämä romanttishempeät helmikorvakorut veivät sydämeni tyystin.
Tekivät oikein silmäähivelevän kontrastin yhdistettynä nahkamekkoon ja bootseihin 🙂
Ysärillä päästin myös sisäisen harakkani lentoon. Bling-bling ja kimallus on tämän jälkeen sykähdyttänyt sydäntäni suuresti ja näköjään ikää myöten tilanne vain pahenee 😀
Mutta alle muutamat ysärillä ostetut, bling-bling-kaunokaiset. (Joulu tulee, pikkujouluihin täydelliset!) Nämä ovat kuitenkin selkeästi persoonattomampia koruja kuin mitä nuo yllä esitellyt, näistä ei tule mieleen mitään tiettyä asua tai tapahtumaa. Surullista suorastaan!
Last but not least: ihanat oranssisenkupariset suurensuuret renkaat. Liekö muuten myös korvien ”kollageeni” heikentyvää iän myötä, koska näitä pitäisin mielelläni nykyäänkin vaikka joka päivä, mutta tuntuu että korvanlehti venyy suunnattomasti, hahahahahha.
Hmm..joutunen tekemään postauksen myös 2000- ja 2010-luvun korvakoruista, kunhan nyt ensin nautiskelen näistä muistoista perusteellisesti.
Rakastan puutarhaani, mutta en todellakaan ole mikään suunnitelmallinen viherpeukalo. Yritin olla sellainen tai edes tulla sellaiseksi kun muutimme Vonkkikselle vuonna 2000 ja näin tasaisen ruohomaton kattavan pihamme. Tutkin, luin ja selasin nettiä imien itseeni tietoa ja neuvoja kuinka rakentaa ”kaunis puutarha”. Ja yritin, ihan totta.
Ravasin puutarhoilla ja kun näin silmäämiellyttäviä kasveja ostin sellaisia sen enenpää tutkimatta käykö kasvi tälle vyöhykkeelle tai edes onko se valon vai varjon kasvi.
Jossain vaiheessa opin (pakotin itseni oppimaan), että kun istutan jotain, odotan nyt ainakin sen pari vuotta ja katson mitä kasvista kehkeytyy, jos on kehkeytyäkseen ja sain ilokseni nähdä useita kukoistavia ja onnellisia kasveja, joista monet ilahduttavat pihassa yhä vielä, 20 vuotta myöhemmin.
Metsänpuoleiseen tontinnurkkaan on kangasmetsä saanut levittää rauhassa puolukkaa, mustikkaa ja kielojen kukinnot hivelevät alkukesästä nenän hajunystyröitä . Ruohoa en leikkaa tai rikkakasveja edes yritä sieltä kitkeä, koska siilit ja käärmeet viihtyvät pidemmän kasvillisuuden suojassa ja syövät myyriä (VIHAAN myyriä) ja hyttysiä, kotiloita ja muita ei-niin-kivoja-öttiäisiä.
Turjakkeen entisen kotitalon pihasta ylöskaivetut mustaherukat tuottavat satoa tontin yhdellä sivulla enemmän mitä jaksamme hyödyntää, mutta linnut napsivat ylijääneet marjat ilolla suuhunsa.
Vaikka meillä onkin pihaparturina Huttunen, jonka ansiosta oleskelualue pihasta on läpi kesän täydellisen tasamittainen, jää osia pihasta Huttusen reviirin ulkopuolelle tarkoituksella. Nurmi saa rehottaa muutamalla kulmalla ja leikkaan nämä osiot akkuleikkurilla pari kertaa kesässä.Taas kerran öttiäiset ja pienet eläimet iloitsevat (ja minäkin iloitsen, kun pääsen niitä tarkkailemaan).
Tutkimukseen osallistumisen innoittamana tein Marttojen sivulta vielä testinkin asian tiimoilta ( tsekkaapa mielenkiitoiset sivut ja testi 