Quynh Tran: Varjo ja viileys (Skugga och svalka)
Kääntäjä: Outi Menna
257 s.
Teos, 2021
Teos & Förlaget

Varjo Ja viileys voitti Runeberg-palkinnon tänä vuonna ja se taisi olla yksi peruste, kun kirjaa ehdotin Viisikkolukupiirimme kesäkuun kirjaksi. Kukaan ei luettuaan/kuunneltuaan kirjaa haukkunut, mutta kukaan ei siitä myöskään ylettömästi innostunut.
Minä taisin olla meistä se kuka kirjasta eniten innostui – viehätyin jotenkin tarinan rauhallisesta ja intensiivisestä kerronnasta, pienistä hetkistä perheen elämässä ja varsin pikkuvanhan kertojan ajatuksista läheisistään ja elämästä Suomessa.
Päähenkilöinä tuokiokuvissa ovat äiti Má, yläasteikäinen isoveli Hieu, tarinoissa mukana kulkevat Vietnamilaiset ystävät isoveljen ei-Vietnamilaiset tyttöystävät ja kaiken tämän kertojana toimii perheen nuorimmainen, ala-asteikäinen pikkuveli.
Kertoja on kertojaikäänsä huomattavasti kypsempi ja hänen huomionsa perheestä, omasta koulutaipaleestaan, jalkapalloharrastuksesta ja yhteisön elämästä ovat teräviä, pohdiskelevia ja syväluotaaviakin jopa.
Kerronnan rauhallisuus sai minutkin rauhoittumaan ja pysähtymään tarinan äärelle. Suosittelisinkin Varjo ja Viileys kirjaa hiljaisiin, seesteisiin hetkiin kun haluat viettää hetken jossain ihan muualla kuin tässä ja nyt.
Suomenkielinen lukija teki hienon työtä, mutta suomenruotsalaista en kyennyt kuuntelemaan paria minuuttia kauempaa. Tällä kertaa käännös oli parempi kuin alkuperäinen 😀

Inger Frimansson: Lintulapsi (Fågelbarnet)
Kääntäjä: Anu Koivunen
Like

Justine Dalvik ei tunnu muuttuvan yhtään miellyttävämmäksi ihmiseksi tässä kolmannessakaan  osassa kirjasarjaa. Lintulapsen voi lukea ongelmitta ilman aikaisempien Hyvää yötä Rakkaani ja Varjo vedessä -kirjojen lukemista. Muutkaan henkilöt eivät ole ylettömän sydämellisiä tahi empaattisia, vaan varsin raadollinen on henkilökattaus läpi koko kirjan.
Paha ei saa palkkaansa mutta kenenkään elämä ei sittenkään ole tanssia ruusuilla ja nukkumista silkkilakanoissa.
Piristävän kammottava maailmanmeno tässä Lintulapsessa!

Mari Frisk: Monitahokas
Saga Egmont
Lukija Jutta Järvinen

Neliöjuuri-kirjasta tuttu apilaperhemalli ei sitten ihan pelittänytkään  suunnitelmien mukaan.
Kun Katin avopuoliso Juha, saa elämänsä tilaisuuden poistua rapakon taa bisneksen iskettyä tulta, jättää hän myös roolinsa Katin vauvan ei-biologisena-isänä. Neliapilasta tulee siis kolmiapila kun Kati, tämän identtinen kaksoisisko Sonja ja tämän mies (biologinen isä) Frans jatkavat ”projektiaan”.
Apilaperhe ei toimi kolmilehtisenäkään ongelmitta ja raskauden edetessä ristiriitoja tulee tunteiden ja mustasukkaisuuden myötä enemmän ja enemmän.
Ja sitten Sonjakin on raskaana. Mutta ei aviomiehelleen.

Frisk kirjoittaa mukaansatempaavasti ja tilanteet etenevät jouheasti, mielenkiinnolla odotan jatkuuko tarina!

Jutta Järvinen toimi itselleni huomattavasti paremmin ykkösosan lukijaan Anni Taniin verrattuna, saatoin keskittyä tarinaan ja sen oivaliseen sekä nasakkaan kielenkäyttöön sen sijaan että ykkösosan tapaan ärsyyntyisin lukijan lukutyylistä niin että itse kirja jäi kakkoseksi.