Uuteen nousuun aka minulla on Personal Trainerin

Totta se on, perse senkus levenee (en pian sovi työfyssarin asemoimaan työtuoliini, kun en mahdu käsinojien välistä istumaan), ryhti romahtaa, selluliitti kukkii ja lihaskunto moikkasi vahingoniloisena kadotessaan auringonlaskuun että ”odotahan muutama vuosi niin olet ihan kädetönjalatonkepinkanssakulkija”.

Jos olisin Perinpohjin Hyvä Ihminen, perustelisin tämän herätykseni  vain ja ainoastaan huolella jaksamisestani sekä lihaskunnon ja liikkuvuuden tärkeydestä toimivan elämän ylläpitämisen edellytyksinä.

Mutta eiköhän se ole jo kaikille selväksi tullut, etten minä nyt mikään PERINPOHJIN Hyvä ihminen ole, vaikka oikein ihana ja hieno persoona olenkin.

Joten kyllä yksi syy tormistautumiselle on se, että olen nykyään plösö, sohvalla märehtivä sorkkajalkainen,
eikä kevyt ja eläväinen sieluni oikein viihdy laardilla kuorrutetussa habituksessaan.
Että pinnallinen ihminen täällä kirjoittaa, terkkuja vaan kaikille!

Tiedostan vahvasti myös sen, että jos en oikeasti ala ottaantumaan liikkuvuuden ja lihaskunnon parantamisen saralla,
ei kunnian kukko laula eivätkä Ranskalaiset korot kopsu katukiveyksillä enää kauaa kun kroppa alkaa pettää alta.
Ja onhan mulla tämä nivelpsorikin vielä tuhojaan tekemässä, joten nyt akka arvot ojennukseen ja ala toimia itsesi eteen!

Ja minähän aloin. Kirjoitin paikalliseen puskaradioon seuraavan postauksen:
Suosituksia satelikin roppakaupalla!

Koska elämäntilanteeni on sellainen, että en pysty (enkä kyllä haluakaan) hypätä kuntosalilla kolmea kertaa viikossa, pitkälti saliharjoitteluun kannustavat PT:t putosivat listalta oitis pois.
Tsekkailin sitten suositeltujen ja itseään suositelleiden nettisivuja ja yritin muodostaa käsitystä kenen kanssa mahdollisesti saisin toimivan yhteyden ja näin ollen suurimman hyödyn projektiini.
Yksi asia mikä minua mietitytti oli se, että pystyykö joku pari-kolmekymppinen himoliikkuja oikeasti toimimaan tiedostaen sitä että kohta kuuskymppinen ei toimi ja taivu niinkuin puolta nuorempi ”plösö” aloittaja.
En haluaisi koko projektin kaatuvan siihen, että Duracell-Doris pistää minut kyykkäämään otsasuonet pullistuneina ja vaatii samaa mitä omanikäisiltään.
Koska let´s face it, vuodet vaikuttaa!

Joojoojoo…onhan niitä superihmisiä joilla ikä ei vaikuta mihinkään, mutta yleensä ne eivät ole meitä liikunnanvihaajia, vaan heidän elämäänsä on AINA kuulunut aktiivinen liikkuminen. Että ihan turha siellä alkaa mopottamaan!

Mutta asiaan!

Arvatkaapas millaiseen PT:iin sitten päädyin?

Ei, en valinnut sitä keski-ikäistä tsemppaajaa, kenen asiakaskunta koostuu juurikin ikäisistäni ja kaltaisistani sohvaperunoista,
enkä valinnut sitä vuosikkymmenien kokemuksen sekä koulutuksen omaavaa tahdinlyöjää, jonka asiakaskunta myös on enimmäkseen keski-iän ylittäneitä naisoletettuja.

Ei, minä valitsin naisoletetun, ken on erikoistunut ja kouluttautunut varsinkin raskausajan ja äitiysvalmennuksiin!
Eihän tuosta viimeisimmästä omasta raskaudesta ole kuin 24 vuotta! Mutta ensivaikutelma ei aina ole se ainoa oikea eikä pitäisi tehdä äkkinäisiä johtopäätöksiä vaan tutustua asioihin paremmin:
Fittiinan nettisivuilla ”Äitivalmennusten” lisäksi esitelty Hyvinvoiva ja vahva nainen-paketti vaikutti minusta realistisella tavalla oikealta, se ei luvannut liikaa, eikä käyttänyt ylisanoja, mutta huomasin nyökytteleväni parin lauseen kohdalla, että juurikin näin, aivan, joo just näin.
Varasin siis face-to-face-tapaamisen.

Tapaamisemme aikana Tiina sai minut lopullisesti vakuutettua persoonallaan ja silmäkulmastaan löytyneellä pilkkeellä, että tämmöisen kärttyisen, pahasuisen eukonkutaleenkin kanssa hän toimeen tulee, osaa varmasti ohjata oikeaan suuntaan ja kaiken lisäksi saa kurissakin minut pidettyä. Ei edes hätkähtänyt hän vaikka muutaman voimasanakin päräytin juttutuokiomme aikana, joten voin lasketella ihan rennoilla kielenkannoilla mitä sylki suuhun tuo (kehityskeskustelussa työpaikalla esihenkilöni mainitsi, että kiroilen paljon!).

Tein siltä istumalta sopparin 6kk ajaksi, koska lyhyempi aika ei ehkä riitä meikäläisen kovaan kalloon ja laiskaan kroppaan paukuttamaan tarvittavaa oppia ja motivaatiota kestävän kehityksen hengessä.
Se on vain niin hullua/käsittämätöntä, että vaikka aivan sataprosenttisesti minulla olisi kaikki tieto ja taito pistää hommat ojennukseen, niin  ominpäin tämän asian suhteen en vain tunnu onnistuvan.

Uskon vahvasti siihen, että nyt kun minulla on potkimassa Takapiru (no Tiina on kyllä enämpi sitä kiltimpää porukkaa eikä mikään piru, mutta…)  ja asiasta vielä maksankin, niin tulen pysymään ”valitsemallani tiellä!
Vaikka olen yleisesti ottaen  vastuuntuntoinen tyyppi ja pidän kunnia-asiana hoitaa työni ja velvoitteeni jämptisti, niin kai se on pakko todeta, että tässä asiassa ei minusta ilman lisäapuja ole mihinkään. Ja onhan se hittosoikoon mahdollista, että tämän puolen vuoden aikana oikeasti löydän liikkumisen ilonkin?
Ehkä 😀

PS: tulen kirjaamaan kaikki noloimmatkin ja hävettävimmät kokemukseni tällä taatusti kuoppaisella taipaleella, mutta tulen myös hehkuttamaan PIKKURUISIMPIAKIN saavutuksia mitä aikaiseksi saan!

 

 

 

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Terveys

Huhtikuun kirjalliset hihhuloinnit

Huhtikuu on kuukausista julmin, totesi T.S.Elliot 1922  runoelmassaan the Waste Land ja aikamoisen julma ja koetteleva oli huhtikuu armottomana vuonna kakstuhattakaksikymmentäkaksikin.

Mutta oli elo millaista hyvänsä, niin sekaan mahtuu aina hetkiä, joissa olemista keventää, nostaa, hämmentää ja kaikinpuolin herättelee erilaisia tunteita kirjallisuus. Tässäpä mieleenjääneitä & loppuunluettuja huhtikuulta:

Eppu Nuotion Leinikkimekko (Gummerus) esittelee Raakel Oksan, puusepän ja intohimoisen käsityöläisen, joka kerrostalohuoneiston väliseinää purkaessaan löytää remottikaverinsa Dannen kanssa rakenteista peltirasian. Peltirasian sisältä löytyy katkaistu letti, pala hartsia ja kesäinen leinikkimekko.
Raakel ei pääse irti löytönsä herättämistä ajatuksista ja alkaa selvittää, kenelle rasian sisältö kuului ja miten se päätyi seinän sisään.
Raakelin remontointia ja tutkimuksia on mukava lukea ja tarina soi haikeasti kuin alttoviulu, lisää hänen remontointejaan ja tutkimuksiaan on varmasti tulossa. Oiva kirja loman odotukseen ja lomalle! 3/5

Enni Mustoselta yökuuntelin kaksikin kirjaa,: Yhdeksäs aalto ja Yksinäisten sydänten kerho (Otava). Mustosen vanhemman tuotannon ilonaihe on loistava ajankuvaus, nämä kaksi kirjaa on kirjoitettu 90-luvun alussa ja tunnelma on käsinkosketeltavissa. Tarinat ehkä hieman vanhahtavia, mutta viihdyttäviä kuitenkin.
2/5

Vappu-Tuuli Fagerson: Special Edition (Saga Egmont) on mitä selvimmin chicklittiä, mutta mielenkiintoisella twistillä. Päähenkilö,  ilmaisjakelulehden toimittaja ja positiivisen ajattelun hyödyntämisestä luennoiva Vappu kulkee pyörätuolilla, koska hänellä on diplegia spastica, yksi CP-vamman spastisista muodoista. Kohta kolmekymppisellä Vapulla on ihan samat ilot ja murheet ja huolenaiheet kuin muilla ikätovereilla, vamma ja pyörätuoli eivät määritä elämän tahtia, mutta värittävät päiviä joskus vastoinkäymisillä ja joskus (mustallakin) huumorilla. Vappu ei välttämättä ole maailman miellyttävin tahi avarakatseisin ihminen, mutta mielenkiintoista oli lukea todentuntuista kuvausta pyörätuolin ja avustajan vaatimasta elämästä.
2,5/5

Terhi Tarkiainen: Kitty, eli kuinka mies tuhotaan ja Emily, eli kuinka sukua jatketaan (Tammi)
Yleisen historian maisteri Terhi Tarkiainen osaa raamittaa kirjansa niin todentuntuiselle 1700-luvulle, että kirjan sivuilta  haistaa, maistaa ja tuntee elävän historian, vaikka tarinat itsessään ovat fiktiivisiä.
Kuten nimistäkin voi päätellä, kirjojen päähenkilöt ovat vahvoja, ratkaisukeskeisiä naisia miesten hallitsemassa maailmassa eivätkä he jää vain nypläämään pitsiä ja palvelemaan herrojaan. Tarkiainen kuvaa seikkaperäisesti ja kuivalla huumorilla historiallista maailman menoa ja lohdittujen aikakausitunnelmakuvien määrä tekee kirjoista hiukka tahmaisen runsaita, kuten monesti historiallisessa genressa tuppaa tapahtumaan. Hieman pitkäpiimäisiä olivat molemmat kirjat perinpohjaisine historiallisine kuvailuineen, mutta sitten kun alkoi tapahtua, niin tapahtuikin ryminällä.
Ehdottoman vahva lukusuositus molemmille kirjoille, jos historialliset, vahvojen naisten tarinat, joissa välillä mennään aika railakastakin haipakkaa (ja juu, erotiikkaa, seksiä ja kostonhurmaakin löytyy) ovat mieleesi.
3/5

Anna Jansson: Amorin kiehkurat (Gummerus) – dekkaristina paremmin tunnettu Anna Jansson osaa kirjoittaa chicklittiäkin!
Visbyn Sördertorgilla sijaitsevaa kampaamoa pyörittää keski-ikäinen ja eronnut, mutta hurmaava Angeliga, joka kysyessään asiakkailta miten voin auttaa?’tarkoittaa kaikkea muutakin kuin vain hiustyyliä. Angela ja hänen monitaitoinen mutta samalla uusavuton assistenttinsä Ricky pistävät varsin sekalaisesta seurakunnasta koostuvan asiakaskunnan rakkausasiat järjestykseen ja valmistavat siinä sivussa kiinnostavia ruokalajeja, joiden reseptit löytyvät kirjan lopusta.
Hyvin kirjoitettua hömppää.
3/5

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaantotto (Otava)
Viisikko-lukupiirin
huhtikuun kirja, vaikka miten onkin Finlandia-voittaja, ei saanut minua hihkumaan riemusta ja uppoamaan sen syövereihin kykenemättä irroittamaan silmiäni tekstistä. Suorastaan päinvastoin, keskeytin kirjan ties miten monta kertaa ja vain hillittömällä sitkeydellä kuuntelin/sain sen luettua loppuun.
Mutta luin loppuun koska se oli lukupiirikirjamme!
Onnistuin löytämään kyllä kirjasta useammankin ajatushelmen, mutta vaikka viimeisin intohimoni onkin palapelit, ei palapelimäinen kirja innostanut minua. Olisivapa palat olleet edes samasta palapelistä niin ehkä sitten?
2/5

****

Toivottavasti toukokuu saa minut sekoamaan onnesta kirjatarjonnallaan!

Kulttuuri Kirjat Suosittelen