Pelottaako paluu työpaikalle?

Etätyöt loppuivat perjantaina ja maanantaina palaan, kuten muutkin työtoverini palaavat kampuksille ja ovet avautuvat face-to-face-palveluille lukuvuoden alkaessa.

Käsidesiä tulee olemaan tarjolla runsaasti, opasteita turvaväleistä pitäisi olla kiinnitettynä odotustiloihin ja käytäville ja esille on toivottavasti pantu myös ohjeistuksia  siitä, että opiskelijat jättäisivät tukijoukot ulkopuolelle ja asioisivat yksinään palvelupisteissä.

Lyhyen ajan sisällä korona-rajoituksia on purettu reippaalla kädellä ja luotamme siihen, että ihmiset yhä muistaisivat pitää etäisyyttä, pestä käsiään ja pysyä kotona, mikäli sairaita ovat. Mutta muistavatko he?

Elokuussa kampuksille pölähtää monta tuhatta opiskelunsa aloittavaa ihmistä ja pakko minun on myöntää, että mielenpohjalla pyörii kysymys jaksavatko lukuvuottaan aloittavat opiskelijat välittää ohjeista ja opastuksesta vai viittaavatko varovaisuudelle kintaalla  nuoruuden siivittämällä kuolemattomuuden tunteella ja varmuudella  ettei tämä minua koske tai vahingoita vaikka sairastuisinkin?

Vietettyäni muutaman päivän sairaalassa vaivaisen streptokokin aiheuttaman tulehduksen vuoksi, olen nyt tiedostanut että kyllä, kyllä minua  vähän pelottaa etätöistä lähipalveluun siirtyminen.

Arveluttaako tai pelottaako sinua?

 

 

 

Kommentit (8)
  1. Kyllä hieman arveluttaa. Erityisopena mietityttää moni asia. Työtä määrittelee myös ylhäältä annetut ohjeet, jotka eivät välttämättä toimi käytännössä.
    Tuulta päin käsiä pesten ja toivoen ettei tarvita uudelleen kovin radikaaleja toimia turvallisuuden sekä terveyden kannalta.

  2. Onneksi minun työ on etätyötä. Näin oli ennen koronaa, koronan aikana ja tulee olemaan koronan jälkeen. Tykkään työskennellä omissa oloissani ja omassa vapaudessani. Luulen, että toinen aalto tulee, mutta eipä sille sitten mitään voi. Pitää vaan tehdä parhaansa ja noudattaa määräyksiä.

    1. Näin meillä kotona myös Turjakkeella, naljaileekin minulle joskus että ”ammatinvalintakysymyshän tämä vain on”.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *