Rahkapiirakkaa ja suklaakakkua

Pääsiäisenä on kiva leipoa, mutta se syöminen saisi jäädä vähemmälle. Onneksi perheen kolme muuta jäsentä mielellään hoitavat suurimman osan tuotosten tuhoamisesta, muuten henkilökohtainen taisteluni kiloja vastaan olisi aina vain tuhoon tuomitumpi.

Pääsiäisherkkuihin kuuluu ehdottomasti rahkapiirakka ja tänä vuonna tein sitä kahteen eri otteeseen. Torstaina  paistoin gluteenittoman version ja sitähän jo IG:ssä kehuinkin parhaaksi mahdolliseksi ikinä! Gluteeniton jauhoseos loppui kesken ja korvasin puuttuvan osan perunajauholla – lopputulos oli taivaallisen hyvä!

Gluteeniton persikka-rahkapiirakka
150g voita
1 dl  sokeria
1 muna
2 dl  semperin fin mixin gluteenitonta hienoa jauhoseosta
1 dl perunajauhoja
1 tl   leivinjauhetta
Täyte:
1 prk rahkaa, 1 muna, 1 tl vaniljasokeria, 1/4 dl hienoa sokeria, purkki persikkaviipaleita
Vaahdota voi ja sokeri, vatkaa muna sekaan, lisää jauhot + leivinjauhe.
200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

Lauantaina paistoin toisen rahkapiirakan, koska gluteenittomasta vein puolet vanhempieni portaille yllärinä ja toisen söimme hyvinkin nopeasti kotosalla.
Laiskana en viitsinyt alkaa pullataikinaa vaivaamaan, vaan kaivoin pakastimesta tämän Myllyn Paras-pullataikinan, joka oli valmiiksi jo piirasvuokan mallinenkin!Valmis pohja sai sulaa huoneenlämmössä ja minä vain sotkin rahkatäytteen: 2dl rahkaa, 1dl kermaa, 1 kananmuna, vajaa desi sokeria, 1tl vaniliinisokeria, sitruunanmehua ja desi rusinoita. Rumpsista vaan vuokaan taputellun pullataikinan päälle ja uuniin 175 asteeseen reiluksi puoleksi tunniksi.

Eihän se leipomishimo vielä näillä piirakoilla taintunut, joten päätin paistaa vielä pääsiäiskakunkin!
Mie olen aina ollut meidän perheen surkein kakkupohjan paistaja enkä pettänyt odotuksia tälläkään kertaa. Kolmeen osaan olisi kakkupohja pitänyt leikata, mutta tuli siitä sen verran tanakka ja matala, että hyvä kun yhden välin sain leikattua.

Pääsiäiskakku (1l vuoka)
2 pientä kananmunaa (tai 1 iso)

reilu desi sokeria
25 g sulatettua voita
1/2 dl maitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
1/4 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Kananmunat + sokeri kuohkeaksi, sekaan yhdistetty voisula ja maito. Kääntele yhdistetyt jauhot, kaakao ja leivinjauhe taikinaan. Paista 175 asteessa, alatasolla n. 30 min.

Täytteeksi vatkasin kermavaahtoa johon sotkin hiukkasen vaniljamoussejauhetta, että saisin siitä jämäkämpää. Kakun kostutin Limoncellolla, jota hiukan laimensin vedellä. Nam. Taisin vähän kostuttaa sillä itseänikin, nam.
  Halusin kuorruttaa kakun vihreällä kermavaahdolla, mutta vaikka kaapista vihreää elintarvikeväriä löytyikin, on lopputulos mielestäni siniseen taittuva? Vai onko minusta tullut värisokea?Kuorrutetun kakun koristelin M&M:n pienillä pääsiäismunilla. Tänä pääsiäisenä en varmasti liho yhtään! En siis varmasti, en grammaakaan!

koti diy ruoka-ja-juoma
Kommentit (3)
  1. Omaa hyvinvointia minäkin ajattelen. Huoh, että on vähän vaikeaa, mutta en anna minäkään periksi.

  2. Linjani ei juuri tällä hetkellä kestä ihaneja herkkuja.
    Vähän maistan, mutta vasta sitten enemmän, kun olen saanut liikunnan lisääntymään.
    Vaarallista tämä etätyö linjoille.

    1. ON! Nyt jo on aivan ilmiselvää, että tulen häviämään 10% painonpudotushaasteen Turjakkeelle, mutta sinnittelen silti. Jos edes muutaman kilon saisi pois ihan oman hyvinvoinnin takia.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *