Rillirousku ostoksilla eli ei ole helppoa uusien kehyksien valitseminen.

Nykyiset. ah niin rakkaat , Alain Miklin kehykseni ovat jo kuutisen vuotta vanhat ja vaikka ne olivat rakkautta ensi silmäyksellä ja  oikeasti ovat olleet elämäni ensimmäiset sankalasit, joissa olen kulkenut niin töissä, kotona kuin pippaloidessa pätkääkään piilolaseja kaipaamatta, on niiden aika siirtyä ansaitulle tauolle ellei peräti lopulliselle levolle.

Parisen viikkoa sitten sain aikaiseksi käydä optikolla ja näkö olikin heikentynyt reippaasti, joten ei ihme että tihrustamaan on tarkoissa hommissa joutunut eikä tienpäälläkään ole aivan kaikki opastekyltit olleet tarkasti luettavissa. Kiva saada taas näkimet, millä jotain oikeasti näkeekin, mutta hintatarjouksia kuunnellessa harmittelin kyllä huimia miinuksianikin, koska suomeksi sanottuna linssit ovat aivan helvetin kalliita, kun vahvuutta alkaa olla -8. Ja  niinkuin sitä joskus minua lohduteltiin, että  ”iän myötä alkaa näkö parantua”. HAH ja PÖH sanon minä!

Anyways, maanantaina pidin yhden lomapäivän ja houkuttelin tyttären mukaan makutuomariksi ja hän lähti mieluusti matkaan kun lupasin tarjota peijaiskahvitkin vaivanpalkaksi.

Nostalgian tai jonkun muun mielenväännön takia mielessäni on jo pitemmän aikaa kiehnännyt ajatus pyöreistä sangoista – joskus parikymppisenä sellaiset minulla nenällä keikkui ja koska niitä on taas vaihteeksi näkynyt liikenteessä enenevässä määrin, päätin ainakin kokeilla mallia näilläkin vuosilla.

Jätettiin auto parkkitaloon ja suunnattiin ensimmäiseen optikkoliikkeeseen, Nissenille. Mulla on naama kuin saunavati, joten tarpeeksi leveiden sankojen lölytäminen on aina vähän ongelmallista. Naisten malleista löytyy kivaa designia, mutta ne jäävät helposti liian kapeiksi, miesten kehykset ovat leveämpiä, mutta yleensä myös tylsemmän näköisiä.
Tällä kertaa löysin yhdet mahdolliset pyöreät puoliksi metalliset, puoliksi hengettömät  ja kahdet muovisangat, joihin ajattelin aurinkolaseja vahvuuksilla. Nissenillä kun oli hyvä pakettitarjous.

Nisseniltä tepsuttelimme Specsaversille, jossa myöskin oli pakettitarjous ja siellä mietin näitä  metallisankaisia käyttölaseiksi ja muovisankaisia aurinkolaseiksi.       Ja kun kerran oli lähdetty, niin eikun vaan seuraavan liikkeen tarjontaa testaamaan. Silmäasemakin tarjosi samaan pakettihintaan kaksia laseja. Swarowskin tätilaseja mietin aurinkolaseiksi ja pyöreitä taas käyttölaseiksi.

Ei ole helppoa lasien valinta ei.
Näiden sovitusten jälkeen oli pakko istahtaa kahvipaussille ja nautimme Arskan toastit elähdyttääksemme väsyneitä kehojamme ja päitämme.
Selasimme kuvia ja vertailimme sankoja, eikä valinta todellakaan tuntunut mitenkään yksiselitteiseltä. Aloin myös pohtia, että tarvitsenko yleensäkään aurinkolaseja vahvuuksilla, koska olen varsin laiska muistamaan toisia laseja laukkuuni työntää.

Mihinkäs settiin päädyimme?

Nämä DesignmerkkisuperhyperJustNu-trendihirviöt hyppäsivät kuin Musta Hevonen konsaan yllärinä hyllystä nenälleni! Mutta joo.. kokeilin niitä vain tyttären iloksi – aivan hirviömäisen kauheat, mutta kyllähän noilla tekisi kanssakulkijat iloisiksi, vai mitä mieltä olet?

Uudet lasit saapuvat parin viikon sisällä, sittenpähän näätte lopputuloksen!

 

kauneus ostokset paivan-tyyli trendit
Kommentit (16)
  1. Ekaa kertaa törmäsin ihanaan blogiisi, kun etsiskelin vanhan nahkatakin värjäysvinkkejä. Nahkatakin kunnostamisen kautta löysin tämän kivan viimeisen postauksesi.

    Itselläni ei vielä ole lasit ajankohtaisena hankita, mutta erittäin mielenkiintoinen huomio tuo ”leveisiin pyöreisiin kasvoihin tarpeeksi leveät kehykset”. Jää varmasti käyttökelpoisena vinkkinä mieleen. Mielestäni kokeilemistasi kehyksistä parhaat kasvoillesi olivat kuvat nro1 ja nro3. Asialliset, juhlavat, leikkisät ja naiselliset yhtä aikaa. 🙂

    Ihanaa ja värikästä syksyä Sinulle !

    1. Kiitos kauniista kehuista. Saitko oman takkisi värjättyä?

      Ihanaa syksyä sinullekin!

  2. Mun mielestä kolmannet olivat ihan täydelliset, mutta kaikki olivat hyviä!

    1. Tämä oli juurikin ongelma, kun kaikki oli ”ihan hyviä”, silti yhdetkään ei täydelliset!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *