Romanttinen tarina

Vuosi 1993, heinäkuun 9.
Taisi olla jo kolmas kesäpäivä putkeen, kun neitoset halusivat pitää hauskaa. Olimme aloittaneet Hupiputken jo Joensuussa ja Tampereelle palatessa oli karvaiset kolliveljekset  jätetty  hoitoon ”mummolaan” ettei mistään muusta kuin hauskanpidosta olisi tarvinnut huolta kantaa.

Kaunis kesäilta – check.
Tukka hyvin – check.
Meikki kohdallaan – check.
Paras seura – check.
Kuplajuomaa kupolissa niin että kaikki naurattaa – iso check!

Kesäinen Hämeenkatu oli kaunis ja Koskipuisto suloinen kun me, itsekin kauniit ja suloiset, hilpaisimme  kohti Grand-yökerhoa. Nauru raikui ja korot kopsuivat asfalttiin, kun solahdimme sisään ihmisjoukkoon ja haimme lisää kuplivaa tiskiltä janoa haihduttamaan.
Musiikki soi lujaa ja tanssilattialla oli ahdasta, mutta se ei haitannut. Kuplajuoman lisäksi juovuimme flirtistä, kauniista ihmisistä ja houkuttelevista kehoista ympärillämme. Tanssimme niin että varpaat soivat kilpaa musiikin diskanttiäänien kanssa, tiesimme aamulla olevan tuskaisia hetkiä odoteltavissa, mutta se oli aamulla.
Nyt oli kesä, yö ,musiikkia ja me tanssimme!

Jossain vaiheessa läksin käymään naistenhuoneessa ja sieltä palatessani katseeni osui jotenkin tutunnäköiseen hahmoon. Pysähdyin ja tuijotin oudosti tutun näköistä selkää  keskittyneesti kun mies kääntyi, pysähtyi hänkin ja tuijotti minua.
Niinkuin elokuvissa tuntui että musiikki ja ihmiset katosivat ympäriltämme, mies otti askeleen minua kohti, minä askeleen hänen suuntaansa…
”sinäkö se oooooot, näin monen vuoden jälkeen muistatko mua?”
Naurun sekaisella äänellä Fazerin suklaamainoksen laulua laulaen mies otti minut syliinsä ja halasi tiukasti.

Minähän se olin.
Ja hän oli hän.
Kymmenen vuoden takainen opiskelutoveri ja ihastus, kenen kanssa (hyi meitä,  tahoillamme silloin varattuja) karkasimme kauppaopiston bileistä toisten huomaamatta omille teillemme varastaaksemme kiihkeitä hetkiä keskenämme.

Ei meistä silloin mitään tullut, opiskelu loppui ja päädyimme omiin suuntiimme, mutta kauniit muistot…oi muistot jäivät!

Kymmeneneen vuoteen emme nähneet toisiamme, kunnes tuona yönä kohtasimme Tampereella, minne molemmat olimme muutama vuosi aikaisemmin muuttaneet.

Ja siihen kohtaamiseen jäimme.
Kahdeksan kuukautta tuosta tapaamisesta menimme kihloihin eli tänä vuonna 11.3., toissa päivänä siis, vietimme kihlauksemme 25-vuotispäivää.

Ja Fazerin sininen maistuu edelleen hyvälle.

Kommentit (1)
  1. Ihana, romanttinen ja mielenkiintoinen tarina. Rakkaus on ihanaa! Jännä tuo kohtaaminen uudestaan vuosien jälkeen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *