Unettomien, Liskojen öiden paluu

Herään kesken unen missä olen selittämässä turistilaumalle kauniin Tiffanylasi-ikkunan historiaa – ei siis edes painajainen, osasin ja tiesin ja yleisöni kuunteli kiinnostuneena!
Mutta herään silti.

Tiedän että ei pitäisi katsoa paljonko kello on, mutta katson kuitenkin, se on 3:28.
Perkele.

Tämä on taas jo ties kuinka mones yö kun havahdun aamuyöstä valveille ja vaikka väsymys yrittää kiskoa unta takaisin, se pakenee.

Toinen perkele.
Minä olen lomalla ja ei pitäisi olla mitään syytä heräillä ja alkaa tätä makaaberiä tanssia mörköjen kanssa. Mutta tahtia ei voi vastustaa ja taivun mustan valssin pyörteisiin.

Jokaikinen ikävä tai sellaiseksi aamuyön tunteina käännettävä asia hyökyy päähäni ja kasvaa suuremmaksi ja suuremmaksi jokaisella sisäänhengityksellä.
Yritän rentouttaa itseni lihas kerrallaan, yritän erilaisia hengitysharjoituksia, mutta möröt tanssaavat kaiken yli.

Ei tämä ihan sellainen instassa, fb:ssä tai blogissa hehkutettavaksi kelpaava loma ole ollut, vaikka hyviäkin hetkiä on toki löytynyt.
Aamuyöllä valvoessa ne vain tuntuvat niin kovin kaukaisilta.

Avoimesta keittiön ikkunasta kuuluu tuntemattoman linnun liverrys, taivas hohtaa vaaleanpunaista, minä pistän teeveden kiehumaan.

Olen lomalla, ehkä saan nukuttua päiväunet?

Kommentit (3)
  1. Mua on vaivannut nyt kanssa surkeat yöt ja itseasiassa tälle viikolle on aiheesta jo ajastettuna postaus!

    Mä en meinaa saada välillä unta. En sitten millään. Tai sitten herään aamuyöllä ja vaikka väsyttää, niin uni ei tule pahimmillaan tuntiin pariin. Välillä aamulla peilissä näkyy kiitettävät silmäpussit.

    Ja siis kun ei kukaan valvota. Mä ymmärtäisin tän jos lapset valvottais. Mutta kun ei. Muut nukkuu, minä en!

    Iso miksi ehdottomasti toi silmälasien likaisuus. En koskaan tajunnut miten joidenkin lasit voi olla niin likaiset, ennenkuin sain itse lasit. Pesen ne ainakin kahdesti päivässä, koska en vaan kestä itse klähmäsiä linssejä. Ja aurinkorasvan käyttöaikaan koko homma on ihan toivoton. 😂

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/06/25/ikava-jotakin-mita-ei-koskaan-oikein-ollutkaan/

    1. Hiton lily. Piti kopioida taas edellisen lukemani blogin postauksen vastaus, kun lily ei sitä julkaissut ennenkuin latasin sivun uusiksi (tekee sitä mulla usein niin kännykällä ku läppärillä). Ja sitten kun luulin linkkaavani vaan blogilinkkini sulle, ni hah tulikin juttua myös silmälaseista, jotka ei liittyneet tähän mitenkään! Argh.

      1. hahaha – vähän mulla pyörähti että mitenkähän tämä lasien klähmäisyys liittyy unettomuuteen, mutta sitten ajattelin vain, että miksi ei sekin voisi vaikuttaa 😀
        Ei todellakaan hölmöin asia jonka takia itse olisin aamuöitä sängyssä pyörien mietiskellyt!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *