Uusi ihmislapsilaji?

living-room-2605530_1920.jpg

Katselen kuvia asuntomessuilta ja sisustuslehdistä.

Valkoista.
Valkoiset seinät.
Valkoinen lattia.
Valkoiset kaapistot.
Valkoiset sohvat, tuolit, pöydät
Valkoiset verhot, matot, pyyhkeet, yleensäkin tekstiilit.

Jossain yltiörohkeassa kuvassa harmaa tyyny tai torkupeitto.
Ihan holtittomaksi heittäytynyt on saattanut laittaa valkoiselle pöydälle, valkoiselle liinalle vaaleanSINISEN kynttilän!

No kukin halunsa mukaan.

Mutta.

Koen äärimmäisen vaikeaksi, ellei mahdottomaksi lapsen tai peräti lapsien ja lemmikkien sijoittamisen noihin interiööreihin.

Vai onko minun huomaamattani tapahtunut niin, että nykyään syntyvät lapset ja eläimet eivät enää sotke, tahmaa, roiski ja rappaa?

Pisti vain miettimään.

 

 

Kommentit (7)
  1. Meillä on valkoinen sohva eläinkodissa ja kaiken lisäksi materiaali imee karvat metrin säteellä 😀 No vaan muutenkin imuroidessa huiskaisen sohvalta pahimmat karvakeskittymät, ei se ikinä siistisiisti ole. Samoin ulkoa juokseva koira saa suruttu kiivetä sohvalle…päälliset pyöriikin koneessa melko tasaisin väliajoin.

    Valkoinen sohva siis toimii, jos on yhtä SUURPIIRTEINEN kuin minä. :’D Okei, joku muu väri olisi ehkä helpompi, mutta pidän valkoisesta muhkusohvastamme ja valkoisista kirjahyllyistämme, sillä ne tuovat kuitenkin valoa ja kirkkautta muuten värikylläiseen kotiin. 🙂

    1. Enhän miekään valkoista sinällään inhoa, myös omat nykyiset sohvat on valkoisia, mutta kun KAIKKI on valkoista…

  2. Haha, meillä ei käytetä edes valkoisia vaatteita, puhumattakaan, että huonekalut olisivat valkoisia. Tai no, voishan semmoinen valkoinen tassuprintti-sohva olla ihan kiva..? 😀 No, nyt mennään Ikean punaisella kangassohvalla, on kätevä kun päällykset saa pestyä pesukoneessa. 

    Kerrotaan myös tuleville (uusille, vanhat tietää jo) vieraille, että ei kannata laittaa uutta eikä valkoista päälle. Se koiran kuono tulee kuitenkin jossain vaiheessa löytämään tiensä vieraan syliin, ihan vain tervehtimistarkoituksessa. 

    1. Hihi, onhan se hauska mielikuva – valkoissa taloissaan asuvat valkoisiin pukeutuvat perheet – oikeastaan aika scifi-meininkiä! Tai ehkä oikeasti on olemassa sellainen ihmislaji, joka elää, viihtyy ja on onnellinen näissä messu- ja sisustuslehtitaloissaan ja -asunnoissaan.

      Oma ihmistyyppinsä se ainakin on, koska en omassa lähipiirissäni tunne ainoatakaan sellaista – minun pieni maaimani pursuaa värejä, tahmatassuja ja ei-niin-hillittyjä pintoja, vaatteeissa sateenkaaren kirjo. 

      Rapsutuksia koiralle 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *