Vähän sitkeämpi (tietenkin)salmonella

Niin että terveisiä vaan kaikille täältä keskussairaalan eristyshuoneesta.
Telkkarin kaukosäädinkin on pussitettu.
Ken tuosta kuvassa näkyvästä ovesta astuu on puettu esiliinaan, kasvomaskiin ja hanskoihin.

Ai että on kivaa.

Niinkuin postauksessani perjantaina jo kertoilin salmonella on saastuttanut sisuskaluni, mutta toiveista huolimatta perjantaina aloitettu antibiootti ei tautia parantanutkaan. Sunnuntaina oloni kääntyi niin huonoksi että päivystykseenhän sitä päivänsankarin (Isänpäivä) kyydillä piti lähtemän. Ihan mahtava, paras tapa juhlistaa Isänpäivää varmasti jokaisen mielestä, eikö olekin?

Päivystyksessä minut jo tiedossa olevan salmonellan vuoksi sijoitettiin oitis eristyshuoneeseen ja ensimmäinen hoitaja saapui laittamaan tipan käsivarteen – tämä onnistui ensimmäisellä yrityksellä ja varsin kivuttomasti, mutta sitten pakolliset verikokeet vaativat parikin neulanvaihtoa, kaivamista ja neulanpyörittelyä siihen malliin että oikein hyvin pysyin pirteänä, ei nukuttanut, ei todellakaan.

Lääkäri tuli visiitille yllättävän pian eivätkä hänen uutisensa olleet kovin mukavia. Tulehdusarvoni (joiden ei siis biologisen lääkkeen takia pitäisi edes pystyä nousemaan) oli 130 ja asia oli huolestuttava. Antibiootti vaihdettiin, koska selvästi nyt syömäni ei auttanut.
Oli puhetta sepsisestäkin (elimistön yleinen tulehdusreaktio) ja siitähän meikäläisen mielikuvitus lähti laukkaamaan. Tuli ikävä isää-äitiä-lapsia-miestä-kavereita-ihankaikkia kun mielessä ehti laukata jo sata asiaa äkkikuolemasta hautajaistoiveisiin!

Ihan siinä ei vielä ei minua käärinliinoihin alettu kääriä, mutta siirrettiin kuitenkin päivystyksestä osastolle eristyshuoneeseen. Kuivista suoniparoistani lirutettiin vielä kolmeen näytepulloon verta veriviljelyjä varten ja sain omin jaloin kävellä parinkymmenen metrin matkan osastolle uuteen huoneeseeni.

Täällä minä nyt makoilen. Onneksi on telkkari huoneessa, vessa ihan tuossa vieressä ja hoitajat oven takana tarkkailemassa.
Aamupäivällä tapasin osastonlääkärin ja uusien verikokeiden tulokset eivät piristäneet fiilistä lainkaan: CRP oli noussut lukemaan 186 ja lääkäri ei pahemmin hymyillyt, kun totesi, että paha juttu. Biologinen lääkitys ja näin korkeat tulehdusarvot. Paha juttu. Ja se pelottava sana sepsis tuli sieltä taas.

*huoh*

Tarkkaillaan tarkkaillaan. Miksi ei voisi nyt vain tuupata tuohon tippaan jotain turboantibioottia eikä odotella sitä samperin sepsistä myrkyttämään minua hengiltä?

 

puheenaiheet terveys oma-elama
Kommentit (2)
  1. Jestas! Pikaista paranemista! <3

  2. Voi eei! Mä pidän täällä peukkuja, että tulehdusarvo lähtisi nyt laskuun! Virtuaalihaleja lähettelen!

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/11/11/30v-dildojaiset/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *