Viikon 6 krapu (kirjoitushaaste)

Maanantai

Herään kukonlaulun aikaan, venyttelen nautinnollisesti ja lempeästi herättelen unista varttani, ikkunan takana aamu avautuu vielä hämäränä, mutta valonkajastuksen lumella pystyy jo aistimaan.
Nousen hiljaa etten herättäisi puolisoani, puen aamutakin ylleni ja hipsin hiljaiseen keittiöön.

Perkolaattorin rupsutellessa juttujaan pudotan paahtimeen kaksi ruisleipäpalaa ja avaan sälekaihtimet uuteen päivään.
Katan pöytään sen kauneimman ruusukuppini, taittelen limenvihreän servietin sen viereen ja lorautan kahvimaidonkin kruusattuun kristallinekkaan.

Paahdin kilahtaa ja nappaan sormiani polttelevat ruispalat lautaselleni. Sipaus Keijua, tomaattimaksamakkaraa ja vino pino maustekurkkuviipaleita muuntavat arkiset leipäviipaleet juhla-ateriaksi ja tyytyväisenä huokaisten istahdan ikkunan ääreen.

Hiljaisuus ja onni kulkevat käsikkäin. Minulla on kaikki aika maailmassa. Tässä ja nyt.

 

Tämä on kirjoitushaaste, nimeltään KRAPU. Krapu on tasan sadan sanan teksti otsikko mukaan luettuna.

Aihe tai kirjoitukseen liittyvät sanat julkaistaan heti alkuviikosta Caravaanin   ja/tai SusuPetalin blogissa. Tai molemmissa. Ilmoittaudu mukaan ja linkitä tekstisi Caravaanin blogiin kyseisen viikon kirjoitukseen. 
 

Sinulla on aikaa kirjoittaa tekstiä koko viikko, uusi julkaistaan seuraavan viikon alussa. Linkit teksteihin tulevat kunkin viikon julkaistun aloituksen perään.

Viikon 6 krapu olisi tarkoitus sisältää seuraavat kolme sanaa: lumi, päivä ja aika.

kulttuuri suosittelen suosittelen
Kommentit (9)
  1. Tekisi mieli ottaa osaa tähänkin haasteeseen ( ai miten niin haastehullu? ), mutta en osaa linkittää asioita XD  Noi sun tekstit on kyllä kivoja. Et ole ajatellut osallistua kirjoituskilpailuihin?

  2. ilona winebridge
    10.2.2019, 18:25

    osaat nauttia arjen pienistä suurista asioista ja myös kirjoitaa niistä kauniisti

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *