Lääketieteellinen kaasuvalotus jatkuu

Monitekijäisestä patogeneesistä huolimatta nykytiede osoittaa Long Covidin olevan elimellinen akuutin infektion jälkeinen sairaus, johon liittyy selkeitä fysiologisia toimintahäiriöitä, jotka eivät useinkaan erotu tavallisesti käytössä olevilla diagnostisilla testeillä. Long Covidin luokittelu psykosomaattiseksi häiriöksi ei ole tarkoituksenmukaista eikä kliinisesti tai tieteellisesti perusteltua.”

Jaan nyt vielä tässä yhden artikkelin tästä aiheesta ja loppukevään ja kesän keskityn esityksen tekemiseen tästä kaikesta absurdista mitä sairauteen liittyy, mitä nyt vielä keho ja aivot toimivat, eivät kylläkään enää valitettavasti kovin hyvin. Esimerkiksi nyt ei ole oikein voimia edes nostaa kättä.

Artikkelissa kritisoidaan, ja syystä, HUSin järjestämää Long Covid -symposiumia, johon oli valittu puhujat yhtä lukuunottamatta epätieteellisin perustein ja ainoastaan edustamansa biopsykososiaalisen näkökulman vuoksi.

Tuntuu tosiaan kuin eläisimme jossan Kafkan novellissa tämän sairauden hysteriastigman kanssa. Suomi alkaa olla Romanian lisäksi ainoita maita, joissa Long Covidin ja ME:n ajatellaan olevan neurasteniaa eli hysteriaa eli traumaperäinen psykososiaalinen ”toiminnallinen häiriö”. Väitteeseen ei ole kerrassaan mitään tieteellistä pohjaa.

Todellakin jo maalaisjärki sekä lukuisat ympäri maailmaa tehtyt validit biolääketieteelliset tutkimukset viime vuosilta kertovat, että kyse on viruksen aiheuttamasta somaattisesta sairaudesta, joka vaurioittaa aivoja, hermostoa ja elimiä. Koko 70-luvulla tekaistu käsite CFS eli ”väsymysoireyhtymä” on ihan puppua, eikä kerro sairaudesta mitään faktaa. Kyseessä on ME eli viruksen aiheuttama myalginen enkefalomyeliitti, hermostoa vaurioittava aivotulehdus.

Ja mitenkä tuo CFS-stigma sitten vaikuttaa… No, että sairautta ei olla tutkittu Suomessa ollenkaan, että emme saa mitään sairausetuuksia kuten muut työkyvyttömät, emme saa sairauteen mitään hoitoa ja meille uskotellaan, että sairaus on oma vika ja hysteriaa ja kyllä se kuume siitä laskee ja uupumus, huimaus ja aivosumu katoavat, kun vain reipastut ja ajattelet, että olet terve.

No eipä kuulkaa katoa reipastumalla. Reipastuminen, terveysfantasia ja ponnistelu vievät kehosta loputkin voimat ja pahimmillaan päädyt vuodepotilaaksi. Kyse on lääketieteellisestä vuosikymmeniä kestäneestä kaasuvalotuksesta.

Huonoimmassa asemassa ovat potilaat, jotka eivät kykene kävelemään, poistumaan kotoaan ja joiden keho ei enää kykene sulattamaan ruokaa. Heiltä on Suomessa evätty muun muassa liikkumiseen tarvittavat apuvälineet, mahdollisuus pyörätuolin köyttöön, kotihoito ja letkuruokinta sen varjolla, että sairaus ei ole oikea sairaus.

”Miksi ja miten tällainen hoitosuositusten ja kansainvälisen tieteellisen konsensuksen vastaisen tiedon levittäminen ja vallan väärinkäyttö on edes mahdollista tai sallittua Suomen johtavan yliopistosairaalan järjestämässä tilaisuudessa?

Onneksi Suomessa on nyt esiintynyt myös vihdoin tutkittuun tietoon perustuvaa järjen ääntä. Long COVID -asiantuntijaryhmän puheenjohtaja, neurologian professori (emer.) Risto O. Roine on oikeilla jäljillä ja kritisoi tätä HUSin symposiumia suorasanaisesti. Hyvä!

Hyvinvointi Terveys

Detox-ruokavaliosta

Jotenkin huvitti tällä viikolla, kun kävin kaupassa ja mun ostokset oli: korianteria, persiljaa, neljä pakettia selleriä, perunoita, porkkanoita, bataattia, sipulia, omenaa, marjoja, paprikaa, tomaattia, viherjauhetta, salaattia, varsiparsakaalta ja kikherneitä ja seuraavan naisoletetun ostokset oli 12 kaljaa, kolme siideriä ja kaks pakettia röökiä. Ja kumpi meistä on terveempi… Vaikea sanoa tietenkään hänen terveydentilastaan mitään, ennuste ei välttis kauheen hyvä.

No, täytyy tunnustaa, että omakin ruokavalio lähti menemään päin persettä jo tossa kesällä. Yritin alkukesän pitää detox/Medical Mediumia ja lihoa humpsahdin monia kiloja ja maha oli koko ajan kipeä ja turvonnut. Olen tosi kaavoihin kangistunut ruokailija (esim. ns. aamupalan oon syönyt viimeks ehkä 90-luvulla) ja näin suuret muutokset ja se, että koko ajan pitäisi ylipäätään olla syömässä jotain, tuottavat paljon stressiä ja päänvaivaa. (Yleensä mitä vähemmän syön, sitä pirteämpi olen.) Otinkin sitten tutut proteiinit takaisin ruokavalioon (esim. munat) ja siitä se lipsahtelu sitten lähti.

Yritän nyt tuota tiukempaa kasvisruokadetoxia uusiksi pikkuhiljaa pienellä maalaisjärjellä. Ei oo mitään menetettävää tässä oikeastaan. Eli pois: makeutusaineet, lisäaineet, einekset, sokeri, maitotuotteet, viljat, munat, broileri, sika (en syö muutenkaan), maissi, soija (en syö muutenkaan) ja alussa mahdollisimman vähän rasvaa. Hedelmät kyllä korvaan osittain marjoilla ja kypsennän vihannekset. Ruisleivästä ja ylipäänsä leivästä ja juustosta luopuminen tuottaa eniten vaikeuksia ja KAHVISTA (stimulantit häiritsevät hermoston palautumista). Ihan perusruokaa olen nyt siis tässä viimeaikoina syönyt, en mitään pullamössöä kuitenkaan.

Eli yksärinä kyseleville siis tiedoksi, en osaa sanoa, auttaako Medical Medium, koska olen lipsunut siitä koko syksyn. On todella rankkaa olla koko ajan mehustamassa, kokkailemassa, syömässä ja rampata kaupassa kun tuskin jaksaa sängystä ylös nousta. No, pikkuhiljaa. Kerron sitten, jos jotain parannusta tapahtuu.

Ainoa, mitä osaan sanoa on, että säännöllinen (päivittäin n. kaksi nippua mehustettuna) sellerimehun juominen auttaa siihen, että pystyn syömään paremmin muitakin vihanneksia, jopa raakaa kukkakaalta ja porkkanaa plus että sydän hakkaa ehkä vähän vähemmän ja pystyn käydä kävelyllä silloin tällöin. Ehkä ne mineraalit. Myös sen olen todennut että jos syön vaikkapa vehnäisen ja juustoisen pitsan ja kakkua, niin alkaa huimata ja nukun sen jälkeen monta päivää.

Muutama ME-potilas on saanut apua tästä ruokavaliosta. Kaikilla se ei  toimi eli mitään ihmeparantumista en odota. Leena, joka on sairastanut vuodesta 2015, kirjoittaa tässä postauksessa aiheesta.

Hyvinvointi Terveys