Mitenhän on tullut kirjoitettua vähemmän tänne viimeaikoina. On ollut muita hommia ilmeisesti.  No, aloitetaan viikko hyvillä asioilla, mitä nyt mieleen sattuu tulemaan.

Ei ollut syöpää eikä kirroosia. Kävin äsken sisätautilääkärillä kuulemassa tuomion eli labrojen ja varjoainekuvausten tulokset. Ei löytynyt sisäelimistä mitään vakavaa eikä laajoista verikokeista mitään hälyyttävää. Huomenna sitten lääkärin vastaanotto Väsymysoireyhtymäpolilla, jossa saan tarkemmin varmastikin jotain toimintaterapeuttisia ohjeita yms. oireiden hoitoon. Tavallaan olen jo tottunut ajatukseen, että tämä on tuota ME/CFS- sairautta ja sen kanssa on nyt vain jotenkin elettävä. Ja siinä mielessä tietenkin oikein hyvä, ettei löytynyt mitään ”vielä ikävämpää”.

Ennakkotehtävien ja portfolion tekeminen kymmeneltä vuodelta muistutti siitä, että mulla on aiemmin ollut jotakin elämää ja olen kuitenkin tehnyt elämässäni asioita, tuntenut ihmisiä ja saanut aikaiseksi hienoja juttuja. Kaipaan nyt niin paljon jatko-opintoja ja jotakin yhteisöä, jossa jakaa ajatuksia ja ideoida asioita! Mutta oli kyllä tosi terapeuttista tehdä tuo portfolio. Kiteytyi itselle se, mihin olen kymmenen vuotta elämästäni käyttänyt ja ettei se olekaan niin huonosti käytetty elämä! Nyt tiedän myös vähän paremmin, mitä haluan jatkossa tehdä ja mitä haluan oppia.

Hiljaiselossa on hyvätkin puolensa. Kyllähän sitä tulee ihan eri tavalla kuunneltua omaa kroppaa ja mieltä, kun saa olla niin paljon itsekseen. Tulee kirjoiteltua aamusivuja, tehtyä esitystä kaikessa rauhassa ja tuumiskeltua sellaisia, mitä ei muuten ikinä ehtisi. (Vaikka toki liika on liikaa, kaipaan todellakin jo ihmisiä, opintoja ja haasteita elämään.)

Esitystreenit on sujuneet väsymyksestä huolimatta hyvin. Olin pääsiäisenä ihan sängynpohjalla väsymyksestä, mutta jaksoin sunnuntaina kuitenkin raahautua treenaamaan esitystä teatterille. Lauantain treenin sain onneksi siirrettyä myöhempään ajankohtaan. Sain mielestäni ihan hyvin aikaiseksi asioita. Tein jopa ihan vähän jonkinlaista kevyttä voimistelua ja venyttelyä. Ilta menikin sitten lähinnä nukkuessa. Tietenkin motivaatiota syö nyt vähän se, että ei tiedä, koska päästään tuota esittämään ja päästäänkö ylipäätään. Jotenkin kuitenkin se päätös, että aion nyt jatkossa keskittyä ihan täysillä teatterin tekemiseen ja panostaa siihen, on antanut motivaatiota tehdä kaikkea siihen liittyvää, myös esitystä. Vastanäyttelijäkin pääsee toivon mukaan ensi lauantaina mukaan treenaamaan, joten se lisää nyt työskentelyyn tehokkuutta. On silti myös ihan hauskaa olla itsekseen teatterilla ja antaa esityksen syntyä omalla painollaan.

Lorcan näytelmät. Olen yrittänyt lukea nyt sellaisia näytelmiä, joihin en ole aiemmin perehtynyt. Nyt on vuorossa ollut Lorca. Yritän jatkossa hakea noita ohjaajan hommia muistakin teattereista ja laajentaa osaamistaani sen suhteen. Vielä ei oikein kuitenkaan ole löytynyt mitään tiettyä valmista tekstiä/näytelmää, jonka olisin halunnut ohjata jollekin ryhmälle ja tehdä ohjaustarjousta. Tai no, on ollut pitkään jo Ionescon Tuolit, mutta sen tekijänoikeudet on yli 1000 euroa ja harvalla pikkuteatterilla/harrastajateatterilla on varaa maksaa sellaista. Tosin Beckettin tekijänoikeudet ovat monia tuhansia euroja, joten… Lorcan näytelmät ovat käsittääkseni tekijänoikeusvapaita, eikä ole mitään perikuntaa, joka asettaisi ehtoja, kuten Beckettillä, ettei saa esimerkiksi muuttaa roolihahmojen sukupuolta yms typerää. Korjatkaa, jos olen väärässä, siis Lorcan suhteen.

Pääsiäinen. Olen aina tykännyt juhlapyhistä oikeastaan eniten pääsiäisestä. Lapsena saatiin virpoa kahteen kertaan, kun palmusunnuntaina virvottiin kotipuolessa Helsingissä ja lankalauantaina Pohjanmaalla vanhempien lapsuusmaisemissa. Kokkoakin poltettiin aina lauantaisin. Tykkään tästä alkukeväästä, vaikka nyt onkin ollut peräkkäin kolme henkisesti todella raskasta kevättä. Ehkä tämä kevät on näistä kolmesta kuitenkin tavallaan se helpoin. Olen jo tottunut tähän sairauteen, olen tottunut tähän eristäytymiseen, olen tottunut siihen, että näinkin pärjää.  Toisaalta nyt varmaan henkistä helpotusta tuo se, että kohta on alkamassa työharjoittelu ja se, että pääsen vihdoin tuonne tutkimuksiin tämän sairauteni kanssa ja saan apua näihin asioihin. Nyt pääsiäisenä otin rennosti, katsoin elokuvia ja striimauksen, söin kakkua, siivosin vähän ja lepäsin. Paitsi tietty sunnuntain, jonka olin teatterilla. Hyvä tasapaino.

Rikinkeltainen taivas -striimaus ja pari leffaa. Katsoin eilen Kansallisteatterin Rikinkeltaisen taivaan -striimauksen ja oli kyllä hieno. Hienot koreografiat (Jyrki Karttusen), valot, näyttelijät ja ohjauskin toimi. Toki lukukokemus oli vaikuttavampi. Luin kirjan kaksi vuotta sitten flunssaisena Las Palmasissa. Katsoin myös pari leffaa: Auroran ja Baby Janen. En oikein ymmärrä, miksi tuota Baby Janea on niin haukuttu. Mun mielestä se kiteytti hyvin sen ahdistuksen, mikä eristäytymisestä seuraa. Samastuin kyllä täysillä, vaikka itsellä syyt pysyä kotona ovatkin aika eri kuin Pikillä kirjassa/elokuvassa. Ja Maria Ylipää on kyllä taitava. Sen sijaan Mimosa Willamo -hehkutusta en ihan ymmärrä, mutta toki suon hänelle kaiken hyvän ja Aurora oli kyllä mainio elokuva!

Toive ja tunne normaalimmasta. Tänään on ollut jotenkin aika toiveikas olo. Ehkä se tuli siitäkin, kun tosiaan tein sunnuntaina teatterilla hieman pilatesta ja selvisin siitä hengissä ts. ilman flunssaa ja kuumetta (pidetään peukkuja!). Sunnuntaina illalla olin kyllä todella väsynyt, mutta tänään olen ollut suht. tolpillani ja jaksoin kävelläkin monta kilometriä. Kaipaan niin paljon liikuntaa ja nyt tuntuu, että ehkä voin jopa jotain pientä tehdä. Pilates tekisi niin hyvää! On jännää, miten jo ihan muutama pilatesliike tuo sellaisen yhteydentunteen omaan kroppaan. Ettei se ole vain raskas säkki, jota raahaan mukanani. Kosto liikunnasta on sitten toki tuo ihan järjetön uupumus ja väsymys, joka ei ole normaalia.

Olisi ihan ihmeellistä olla vielä joskus terve ja pystyä esimerkiksi tanssimaan. Tänään oli hetken sellainen olo, että entä jos tämä sairaus onkin vain ollut sellainen kaksi vuotta kestävä painajainen, josta ihan pian olen heräämässä. Haaveilen edelleen, että voisin vielä joskus myös näytellä ja käydä vaikkapa jossain normaaleissa esitystreeneissä, joissa jaksan liikkua ja riehua. Mutta kyllä toki tässäkin olotilassa voi tapahtua ihan kivoja asioita. Pikkuhiljaa ehkä asiat palautuvat normaallimmaksi. Työt alkavat, esitys valmistuu, kohta voi mennä ulos kavereiden kanssa puistoon istumaan, ehkä syksyllä alkavat opinnot tai saan töitä syksyllekin jne. Eivät ne ole suuria asioita, jotka tuovat iloa ja ”normaaliuden tuntua” elämään.

Meidän taloyhtiössä asuu monia ihmisiä, jotka eivät jostain syystä tervehdi. Se tuntuu omituiselta. Tänään mennessäni kävelylle päätin tervehtiä erästä naista, joka aina välttelee katsekontaktia, jos yrittää sanoa ”Hei”. Tai hän on yksi niistä naisista, niitä on monta. Tänään sanoin hänelle ”Hei” kuuluvalla äänellä ja yllättäen hän ynähti hieman.

Vantaanjoki tulvii. Tulvaa oli pysähtynyt katselemaan useampi ihminen ja minäkin päädyin ottamaan kuvia kännykälllä. Spontaanisti sanoin muutamalle ihmisille jotain tulvasta ja sorsista, jotka uiskentelivat siinä kohtaa, missä normaalisti on lenkkipolku. Kukaan ei vastannut oikein mitään.

Tuli jostain syystä surullinen olo. Olen ollut pari päivää todella väsynyt tämän ennakkotehtävärutistuksen takia. Olen vääntänyt viikon ennakkotehtäviä erääseen opinahjoon käymättä kertaakaan edes ulkona. Olen tehnyt portfolion kaikista ohjaamistani seitsemästä esityksestä  ja taidekasvatushommista, olen kirjoittanut motivaatiokirjeen ja tehnyt hankesuunnitelman. Portfolion tekeminen oli oikeastaan tosi hauskaa, mutta hankkeen kanssa oli miettimistä. Oikeastaan viisi päivää meni ihan vain siihen, että perehdyin erilaisiin soveltavan taiteen hankkeisiin ja siihen, minkälaisia juttuja esimerkiksi tanssitaiteilijat ovat tehneet palvelutaloissa ikäihmisten kanssa.

Viikon  kestävä ennakkotehtävärutistus on tehnyt mulle väsymyksestä huolimatta oikeastaan tosi hyvää. Olen edes hetkeksi unohtanut koronan, oman elämäni haasteet ja sairauden. Olen vain tutkinut, lukenut, kirjoittanut ja leikannut videoita vanhoista ohjaustaltioinneistani. Portfoliota tehdessä tuli sellainen olo, että olenhan mä kuitenkin tehnyt vaikka mitä elämäni aikana, vaikka tämä kulunut vuosi onkin ollut oikeastaan ihan sysipaska.

Nyt on lisäksi ollut maaliskuun lopussa monia muitakin hakuja: harrastajateatterit hakevat ohjelmistoa ja kansalaisopistot hakevat uusia tuntiopettajia. Yhtäkkiä pitää saman viikon aikana olla tekemässä jos jonkinlaista kurssisuunnitelmaa, ohjaussuunnitelmaa ja hakea viiteen eri kouluun.

No, olin siis kävelyllä saatuani vihdoin nuo tehtävät laitettua viimetipassa menemään ja oli jotenkin surkea olo. Varmaan jokin stressi laukesi ja tuli vähän tyhjäkin olo kaiken puurtamisen jälkeen. Pysähdyin sitten ottamaan kuvia yhdestä toisesta joen tulvakohdasta, kun eräs nuorehko mies alkoi jutella mulle sukset kainalossaan. Ehkä hänkin oli lopen tympääntynyt eristäytymiseen ja halusi juttuseuraa. Minä tartuin tilaisuuteen  ja lätisimme hetken lumesta, hiihtämisestä ja no, lähinnä niistä. Mutta kylläpä piristi!

Onneksi tämä loputon eristäytyminen kohta loppuu ja pääsen työharjoitteluun ja saan treeniseuraa esitystreeneihin. Alkaa kohta ihan oikeasti pää hajota.