Virkeyden häivähdys ja urapohdintaa

Olen eilen ja tänään saanut yllättävän paljon aikaiseksi. Johtuneeko äidin rentouttavasta residenssistä, sellerimehun litkimisestä, LDN-lääkityksestä, joululevosta vai ihan  vain silkasta sattumasta. Toivon, ettei tämä ole ohimenevä trendi.

Tänään olen päivittänyt hopsin, hoitanut kaikenlaisia säläasioita, tehnyt avoimia työhakemuksia liittyen lopputyöhön, soittanut tärkeän puhelun ja laittanut ruokaa. Yleensä on niin, että puolenpäivän jälkeen tai viimeistään klo 14 alan olla jo niin uupunut, väsynyt, jumissa ja aivosumussa, että hommat on lopetettava siihen. Nyt ei vieläkään väsytä vaikka kello on jo neljä.

Tällaista oli silloin, kun olin terve! Mieli oli virkeä ja sain asioita aikaiseksi. No, todennäköisesti tämä on ohimenevää ja tekeminen kostautuu uupumuksella hu tai viimeistään ke. Ja kroppa toki edelleen täysin voimaton. Elättelen silti toivoa, että lääkityksestä ja ruokavaliosta olisi jotakin apua tähän sairauteen. Jospa pääsisin jopa takaisin työelämään?

Onneksi pääsen nyt pian vihdoin myös ortopedillle ja magneettikuvaan lähes vuoden odottelun jälkeen. Polvet ovat olleet toukokuusta asti niin turvonneet ja kivuliaat, että kävelystä on tullut tosi hankalaa. Sekin helpottaa, kun tutkitaan. Neurologin lähete sen sijaan tuli jälleen bumerangina takaisin.

Sain viime viikolla vihdoin jotain tollkkua lopputyön aiheenvalintaan. Päätin sitten kuitenkin keskittyä teatteriin, pedaan ja ohjaamiseen ja jättää sotehommat vapaavalintaisiin. Olen hakenut sotepuolelta kulttuurialan paikkoja ja lähes järjestään niihin valitaan sosionomeja, lähihoitajia tai muita ei-kulttuurialan ihmisiä. Eli onko tämä, että kulttuurialan paikat lisääntyvät sotepuolella kuitenkaan muuttanut mitään? Miksi virikeohjaajiksi ja kulttuuriohjaajiksi otetaan lähihoitajia tai sosionomeja? (Ei toki aina.) Kierretäänkö näillä nimikkeillä vain sitä, että etsitään kuitenkin perushoitotyöhön lisäkäsiä? Mulla ei hoitotyön koulutusta ole, enkä pysty muutenkaan sitä tekemään. Olen kuitenkin ajatellut, että perehtyminen sotepuoleen, muistisairauksiin ja kokemus työpajaohjaamisesta palvelutaloissa plus harjoittelut mahdollistaisivat esim. virikeohjaajan työt. Kuitenkin, jos virikeohjaajan työhön otetaankin vain lähihoitajia soveltavan taiteen ammattilaisten sijaan, niin tulee vähän sellainen olo, että pitäkää tunkkinne. Tämä nihkeys ei toki ole  palvelutalon asukkaiden vika. Hoitajista on jatkuva pula, mutta se ei auta yhtään, että vanhusten kulttuuritarjonnasta tingitään myös.

Päätin siis keskittyä YAMK-lopputyössäni teatteripedagogiikkaan, näyttelijäntyön opettamiseen ja ohjaamiseen, koska ne innostaa mua, ne kiinnostaa mua ja niihin mulla on jo hyvät pohjat. Se soveltava osuus tulkoon siihen sitten kun on tullakseen. Pieni idea mulla kyllä jo on, että kuinka lähden soveltamaan tuota niin, että kelpaa ”soveltavan taiteen” Master-lopputyöksi.

Sotepuolella olisi toisaalta varmasti mahdollista työskennellä esim. residenssitaiteilijana apurahojen turvin, joten sisällytän pari soteprojektia vapaavalintaisiin. Ja uskon ja toivon kyllä, että kulttuuri- ja taidealan työpaikat ovat pikkuhiljaa lisääntymäänpäin sotepuolella. Taide kuuluu lain mukaan kaikille, myös palvelutaloissa ja muissa laitoksissa asuville. Se taide ei voi olla vain taiteilijoiden hakemien apurajojen varassa.

Huh, helpotti, kun sain nyt vihdoin tämän päätöksen tehtyä! Vapautuu aivokapasiteettia ja on helpompi keskittyä asioihin.

Ehkäpä tämä tästä taas.

hyvinvointi opiskelu
Kommentit (2)
  1. Tsemppiä! Paremmista päivistä saa toivoa, vaikka sitten jo nurinkurisesti (minä ainakin) päätyy pelkäämään että ne hyvät päivät loppuvat..

    1. Tsemppiä ja toivottavasti paljon tai ainakin tarpeeksi hyviä päiviä sullekin! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *