Kööpenhamina: 3 nähtävyyttä ja kahvilaa

Olimme saaneet parin viikon takaista Kööpenhaminan matkaa varten kavereilta onnistuneita suosituksia ravintoloista/kahviloista. Lauantaina suuntasimme lounaalle Nørrebron kaupunginosaan Café 22 -nimiseen ravintolaan. 

Sitä ennen tehtiin pieni kävelykierros keskustassa pikkukatuja patikoiden ja upeiden asuntojen ikkunoista sisään tirkistellen 🙂 

pyöräilijät Kööpenhamina.jpg

Kävimme myös tutustumassa kuninkaallisten kesäasunnoksi 1600-luvulla rakennettuun Rosenborgin linnaan, jossa oli nähtävillä satumaiset kruununjalokivet. Sisko tuumailee suuntia ja marssii päättäväisesti kohti linnaa…

Rosenborgin linna Kööpenhamina.jpg

Perillä lounaspaikassamme Café 22:ssa oli kiireisin brunssiaika meneillään, mutta onnistuimme onneksi saamaan pöydän pienellä jonotuksella. Koska meillä oli jo hotelliaamiainen takana, valitsimme houkuttelevan brunssikattauksen sijaan annokset listalta. Suositun oloinen, nuorten (opiskelijoiden?) ja perheiden kansoittama paikka, oikein passeli valinta lauantailounaalle. Kiitos vinkistä kuuluu siskoni kaverille 🙂

Cafe 22.jpg

Toisena päivänä eli sunnuntaina lähdimme Nyhavnin kanavalle, josta hyppäsimme laivan kyytiin. Satamakierroksella saimme ihastella mm. kanavan varren värikkäitä taloja, Amalienborgin linnaa sekä Pieni merenneito -patsasta. 

Nyhavn.jpg

Satamakierroksen jälkeen kävelimme Strøget-ostoskadun päästä päähän, mutta shoppailujutuista lisää omassa postauksessaan 🙂 Sitten olikin taas pakko lepuuttaa väsyneitä jalkoja kahvin merkeissä, ja kohdalle osui Café Arabica. Suussasulavan metsämarjajuustokakun ja kuuman kaakaon voimin matka jatkui. 

Cafe Arabica kombo.jpg

Viimeisin päivän eli maanantain kiertelimme pojan kanssa kaksin siskon palattua takaisin töiden pariin Etelä-Ruotsiin. Olisin halunnut mennä käymään Designmuseum Danmarkissa, mutta harmittavan monet museot tämä mukaanlukien olivat kiinni maanantaisin. Kakkosvaihtoehto, Kööpenhaminan kaupunginmuseo eli Museum of Copenhagen, oli kuitenkin käymisen arvoinen paikka sekin. Museossa valotettiin kaupungin historiaa kuvin, tarinoin ja videoin, ja sainkin syventyä näyttelyyn rauhassa kun poika torkkui rattaissa 🙂

Kööpenhaminan kaupunginmuseo.jpg

Lähdin etsimään lounaspaikkaa kaupunginmuseon lähellä olevalta Værnedamsvej-kadulta. Tämä katu oli todellinen löytö. Ravintoloita, putiikkeja, kampaamo, kukkakauppa, ja paljon paikallisia kaupunkilaisia lounastaukoa viettämässä. Kiva nähdä myös vähän erilaista Kööpenhaminaa turistien kansoittaman Strøgetin lisäksi! 

Lounaan jälkeen nappasin mukaan jäätelön Granola-kahvilan luukusta. 

Granola Kööpenhamina.jpg

Siinä jätskiä lusikoidessani ohi käveli eräs lempparisarjani Vallan linnakkeen näyttelijä. Täydellistä!!! Suositukset siis tälle pikku ostoskadulle ja etenkin Granolalle 🙂

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Matkat

Maalia ja laattaa kylpyhuoneeseen

Tähän lauantaipäivään on sisältynyt pientä kotipuuhastelua. Valmistelin meidän kylpyhuonetta maalaushommia varten, sillä huomenna aion sutia sinisen seinän valkoiseksi! Maalit ja muut tarvikkeet ovat odottaneet sopivaa hetkeä jo syksyn alusta asti, ja päätin että nyt tai ei koskaan.. Mies ei ollut yhtä innoissaan projektista 😉 Aloitin tänään pesemällä laattojen saumat siihen tarkoitetulla aineella ja puhdistamalla kaakelit maalipesulla. Sitten pitää antaa seinän kuivua 24 h ennen seuraavaa vaihetta.  

Kylpyhuoneen lattia jää edelleen vaaleansiniseksi. Vaikka sinisestä tykkäänkin (kuten meidän olohuoneesta voi päätellä) on kylpyhuoneen kahden eri sinisen kombo aika jäätävä…Eli toivottavasti lattiakin saadaan vaihdettua jossain vaiheessa. Ehkä jo ensi vuonna?  Laatat jo valmiina: 

ABL laatat helsinki.jpg

ABL-laatoilla oli tarjouskampanja aiemmin syksyllä, joten pakkohan se oli käydä katsomassa valikoimat. Tykästyin mosaiikkeihin, ja loppusuoralle päätyivät ylläoleva pyöreä sekä kuusikulmainen mosaiikkilaatta. Mietin että tuleeko kylpyhuoneesta liian pliisu, jos sekä seinät että lattia ovat valkoiset, mutta eiköhän tuo hieman erikoisempi kaakelin muoto tummilla saumoilla höystettynä tuo kylppäriin riittävästi ”sitä jotakin”? Eli valitsin kuusikulmaisen vaihtoehdon. 

Huomenna maalaan seinän ja kerron sitten miten sujui 🙂

 

Mutta ehdittiin muutakin kuin kotitöitä tänään. Pojan 1-vee kuvauksessa oli hurjan hauskaa! Sitten kurvattiin kotiin kaupan kautta ja illalliseksi syötiin tortilloita. Ihan perinteisesti tortillalettuja, kanaa mausteiden kera, salaattia, tomaattia, kurkkua, salsakastiketta, ranskankermaa, juustoraastetta. Nam. Nyt tv:n ääreen täydellä vatsalla. Muuta en viikonlopulta enää toivo kuin parempaa säätä huomiselle. Olisi kiva päästä vähän ulkoilemaan, kun tänään turvauduttiin autoon ikävän sateen takia 🙁

Mukavaa lauantain jatkoa!! 

Koti Sisustus