Lehtiteline Wall clothes hook -koukuilla

Snapshot työhuoneesta. Joku ehkä muistaakin, että meillä oli vanhassa kodissa Kartellin Wall clothes hook -koukut lastenhuoneessa. Siellä ne oli kovassa käytössä, niissä roikkui milloin haalaria ja milloin hoitolaukkua. 

Nyt meillä on pojan huoneessa sen verran säilytystilaa muutenkin, että mitään ei tarvitse seinälle ripustaa. Laitettiin koukut siis työhuoneeseen lehtitelineen virkaa toimittamaan. Ja mitäpä muuta siellä roikkuisi kuin sisustuslehtiä. Avotakka meille tulee tällä hetkellä, mutta jotenkin noita muita kummasti kertyy, näytenumeroita ja viikonlopun kunniaksi kaupan lehtihyllystä napattuja irtonumeroita 🙂 Käytettiin myös näiden kiinnittämiseen 3M:n tarrajuttuja, joista olen aikaisemmin maininnut. 

lehtiteline.jpg

Meillä on ollut aika rauhallinen viikko, ei liiemmin mitään menoja ole ollut. Eilen oli sentään leikkikavereita kylässä. Miehelle tuossa totesin, että pitäisi pian alkaa suunnitella pojan 1-vuotissynttäreitä (joihin ei ole enää kuin kaksi viikkoa!!), mutta jotenkin on into kateissa. Taisin käyttää kaikki paukut omien synttäreiden valmisteluun 🙂 Vaan eiköhän se inspiraatio sitten löydy kun alkaa tekemään. Lauantaina ollaan menossa pojan 1-vuotiskuvaukseen, eli kai se vaan on uskottava että vuosi on pian vierähtänyt. Sitä ennen tässä olisi pari arkipäivää edessä, ei kun pihalle mars! 

Loppuviikosta koitan tehdä loput Kööpenhamina-postaukset, ainakin parit sisustuskauppa- ja kahvilavinkit voisin tääällä jakaa. Pysykää kuulolla siis!

 

 

 

Suhteet Sisustus Oma elämä

Syksyn toivevaatekaappi

En ole viime aikoina oikein ehtinyt surffailla Pinterestissä, mutta tänään innostuin kaivelemaan Pinterest-kansioitani. Aamu-tv:ssä puhuttiin vaatekaapin hallinnasta ja siitä miten 33 vaatekappaletta pitäisi riittää yhteen sesonkiin. Uskon itsekin, että 33 vaatetta riittäisi, sillä niillä saisi aikaiseksi lukemattoman määrän eri yhdistelmiä.

Näihin kuviin on aika hyvin tiivistetty miltä haluaisin oman syksyisen vaatekaappini näyttävän: 

​Musta huivi sekä harmaa pitkähihainen – Harmaa toppi sekä kullanvärinen ketju – Musta silkkipaita

syksyn vaatekombo3.jpg

Printti t-paita – Siisti jakku & hameyhdistelmä – Harmaa t-paita

syksyn vaatekombo2.jpg

Musta pipo – Musta laukku – Mustat rennommat kengät 

accessories kombo.jpg

Mustat suorat housut – Valkoinen neule – Neulemekko 

syksyn vaatekombo.jpg

Osa näistä vaatteista kaapistani löytyy, mutta tuolla asustepuolella olisi eniten päivitettävää. Musta pipo, laukku ja kengät menevät hankintalistalle. Näin syksyn harmautta piristämään sopisi myös värikkäämmät asusteet, mutta pakko varmaan aloittaa näistä perusvaatekappaleista.

Samoin siistit mustat housut ja vaalea neule ovat hakusessa. Neuleita jo sovittelin Kööpenhaminassa, mutta sitä oikeaa ihastusta herättävää yksilöä ei vielä tullut vastaan 🙂

(Kuvat lainattu: Pinterest)

 

Muoti Trendit