Äitiys,itsetunto ja kauneusihanteet

Kuten joku ehkä muistaa lukeneensa, tulin äidiksi reilu 7 viikkoa sitten. Huomasin raivostuvani ystäväni ehkä vitsinä heitettynä kommentointina lapseni ulkonäöstä ja aloin miettiä asiaa tarkemmin.Itselläni ei ole mikään loistava itsetunto, en pidä itseäni järin viehättävänä enkä erityisen lahjakkaana missään(vaikkakin osaan yhtä sun toista).Luulen että tämä juontaa pitkälle lapsuuteeni jossa ei paljoa halailtu tai kehuttu.Kuulin vaan olevani taiteellinen ja en tiedä oliko se kehu vai kiertoilmaus sille että olin vähän kummallinen.Nyt pienen ihanan ja kauniin tyttären äitinä haluan olla se äiti kuka ei mollaa omaa ulkonäköään,ei arvostele myöskään muita ja jaksaa kannustaa ja kehua lastaan(idealistina on hyvä olla mutta siksi tallennan tämän kirjotuksen bittiavaruuteen jotta voin tulla joskus seisomaan sanojeni takana).Tarkoitus ei ole kasvattaa itsekeskeistä narsistia vaan terve yksilö kuka ei häpeile itseäään ja viihtyy nahoissaan.

Tämän päivän kauneusihanteet on tälläsen muumion mielestä todella vääristyneet, en ymmärrä moneen kertaan suurennettuja huulia, katkottuja kylkyluita ja peppuimplantteja.Nämä kaikki on rantautunut Suomeen aika ryminällä ja en pysty käsittämään miksi nuoret kauniit naiset lähtee tähän mukaan.Trendi vai huono itsetunto?Itsekin tunnen toki itseni kauniimmaksi ripsienpidennysten ja meikin kanssa, eikä hiuksenikaan ole oman väriset mutta koen näiden parantelujen olevan vielä aika pieni tässä kohtaa.Onnekseni osaan olla myös ilmankin.Toivon että kun tyttäreni kasvaa tämä trendi on jo ohi ja voitaisiin kaikki iloita ja arvostaa eri kokoista sekä muotoista naiseutta.Toivon että yleinen kauneusihanne olisi kiltteys ja hyvyys(niin pitkälle luultavasti ei päästä) mutta olisipa se ainakin meidän perheessä niin.

Tajuan itsekin että suurimman muutoksen täytyy lähteä itsestäni, eli minun täytyy oppia hyväksymään itseni ja rakastamaan omaa epätäydellisyyttäni.Olen aina puheissani vähätellyt itseäni sekä mollannut millon mitäkin kohtaa kehostani ja sen täytyy loppua nyt.En voi kasvattaa lapsesta itsevarmaa jos itse vähättelen kaikkea itsessäni, ulkonäköäni ja taitojani.Eli nyt alkaa itsetunto-koulu ja pienillä teoilla aion vaikuttaa itseeni positivisesti.Ei, en aio muokata ulkonäköni enkä hae kohennusta sitä kautta vaan yritän muuttaa koko ajatusmallini positiivisempaan suuntaan.Minä osaan,minä kelpaan,minä pystyn ja minä oon ihan-medium-kuuma(ok,no jos en ihan medium-kuuma niin ainakin kädenlämmin)mutsi!

IMG-20170525-WA0002.jpeg

 

Kommentit (6)
  1. Nimenomaan! Jotenkin havahduin vasta raskausaikana siihen että mitä sitä tahtomattaankin siirtää eteenpäin ja nyt maailman sulosinta tytärtäni katsoessa haluan että hän tuntee itsensä kauniiksi,tärkeäksi ja rakastetuksi.Haluan samalla oppia itekin muistamaan että olen tuota kaikkea ja kuten sanoit, kauheaa olisi katsoa että oma lapsi kokisi saman taakan.

  2. Tärkeää asiaa! Olen myös kasvanut huonoon itsetuntoon vanhempien mallin ja ns. nöyrryttämiskasvatuksen myötä. Tilannetta pahensi toki vuosia jatkunut piina koulussa. Kehonkuvani on vuosien myötä parantunut ja minusta tuli voimakas ja kykenevä nainen: kauniina tai seksikkäänä en ole itseäni pitänyt koskaan. Nyt raskauden aikana muuttuva keho saa aikaan hyvin ristiriitaisia tunteita. Välillä olen omasta mielestäni verevä ja naisellinen, välillä kauhistun, kun vanhat vaatteet eivät (suprise!) mahdu enää ja reidet ja takamuskin kasvavat (suprise!) eikä vain pötsi. Kumppanini sanoo, että olen naisellinen ja upea vatsani ja muhkeiden rintojeni kanssa, pitäisi kai uskoa. Mutta se on niin vaikeaa, kun oma sisäinen puhe sanoo muuta. Pakko koettaa opetella pois ko. noidankehästä, sillä en halua siirtää tätä huonon itsetunnon taakkaa lapselleni. Se olisi tosi kauheaa. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *