Lempilaukkuni

Täytän tänään 36-vuotta ja MoiMoin BomBom-laukkuni täyttää vuoden. Hankin pitkän pohdinnan jälkeen laukun itselleni viime vuonna syntymäpäivälahjaksi ja tämä on ollut todella monikäyttöinen laukkuna ja rakas esine minulle muutenkin .

Laukun muoto ja väri käyvät hyvin kaikkiin vaatteisiini ja pienestä koostaan huolimatta laukkuun mahtuu kaikki mitä mukaani päivittäin tarvitsen. Olen käyttänyt tätä myös työssäni lasten parissa, mikä ei ehkä fiksuin idea ole ollut mutta päätin jo laukkua hankkiessa että laukku tulee käyttöesineeksi enkä hilloa sitä kaappiin odottamaan.

Laukku on ottanut vähän naarmua itteensä mutta mehiläisvahalla pinnan on saanut taas kauniiksi. Naarmut on tullut omasta huolimattomuudesta mutta onneksi nahka materiaaliana kestää myös ulkonäöllisesti pienet kauneusvirheet.

Tosiaan harkitsin pitkään ennen kun laukun hankin, hinnan puolesta pääasiassa. Laukku kuitenkin tulee kestämään vuosia käytössä hyvänä kun sen muistaa säännöllisesti huoltaa. Olen hoitanut vahauksen parin-kolmen viikon välein ja laukku on pysynyt kauniina sekä ryhdikkäänä. Bombom on ehdoton lempilaukkuni ja katson päivittäin sitä ihaillen.

Moimoilla on paljon muitakin kauniita laukkuja ja Isabel tote bag ruskeana on ikuisuushaavelistalla. Se on niin kaunis laukku etten kestä! Ehkä sitten muutaman vuoden päästä kun täytän 40 niin sen ostan. En kyllä tajua että kuinka voin olla tämän ikäinen ja tuntea itteni hölmöksi kakaraksi mutta niin vaan on päässyt käymään.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *