Mun lemppari sävyä kasvoille-tuote

Sensain Bronzing Gel  on yks mun kaikkien aikojen lempparituotteista värikosmetiikassa. Kyseessä on geelimäinen korostusväri jolla saa hyvin luonnollisen näköisen ruskettuneen ihon, meikattua. Kyseessä ei ole siis itseruskettava, vaan värivoide. Tätä voi käyttää sekä meikin päälle samalla tavalla kuin aurinkopuuteria tai yksistään iholle tasoittamaan ihon sävyä ja tuomaan kevyesti päivettyneen ilmeen kasvoille. Geeli sisältää 70 % vettä ja tästä jää iholle kiva freesi tunne sävyn lisäksi.

Tällä tosiaan tuo hyvin sävyä kasvoille, korkeimpiin kohtiin ja myös kevyesti muotoilee kasvoja. Itsellä käytössä sävy Amber Bronze joka on aika monelle suomalaiselle uppoava sävy, vaikka massa itsessään on hurjan ruskeaa niin se levittyy kasvoille todella luonnolliseksi. Alunperin ostin tämän ajatuksella että voin laittaa tätä meikkivoiteen joukkoon mutta tämä on niin läpikuultavaa ettei meikkivoidetta juurikaan tummenna eli siinä tarkoituksessa ei toimi mutta ihastuin tähän muuten. Geelimäinen koostumus ei tee meikistä raskasta eikä tämä ole ollenkaan rasvaista eli ei myöskään huononna meikin kestoa.

Tässä on mukana nimellinen SPF 6 mikä nyt rehellisesti on ihan yhtä tyhjän kanssa eli myöskään aurinkosuojatuotteesta ei käy.

Geeli on siis hyvin ohutta, helposti levittyvää ja itse käytän Beautyblenderiä tähän hommaan, taputtelen sillä tämän meikkivoiteen päälle häivytellen, kasvojen korkeimpiin kohtiin eli juuri sille alueelle mihin päivetys osuu. Tämä on nopea ja vaivaton levittää oli alla meikkivoide tai paljas iho.

Mulla ei oo montaa sellasta ikisuosikkia mutta tää on ehdottomasti sarjassaan paras, ja sopii geelimäisyyden vuoksi hyvin monelle ihotyypille. Hintaa tuubilla on n.37e Sokoksella ja Emotionissa mutta itsellä purkki kestää lähes vuoden päivittäisessä käytössä. Tää on sellanen en voi elää ilman tuote, ja vaikka meikkivoiteet ja  puuterit vaihtuu niin tämä pysyy.

Tätä saa kolmessa eri sävyssä ja itsellä on sävyistä ”keskimmäinen” ja muita itseasiassa ole edes testannut. Sävy on ollut täydellinen, ei liian tumma, ei oranssi eikä liian hailakka.  Sensai on aikalailla kulttimerkki mutta itsellä brändiin tutustuminen on jäänyt vain tähän, ja Sensai kiinnostaakin kovasti. Jos sulla on merkiltä joku ehdoton suosikki niin vinkkaa ihmeessä mulle!

Kauneus Iho Meikki

Kiiltoa ja rakennepaikkaavuutta hiukseen Olaplexin Bonding Oililla

Saatu pr-näytteenä

Olaplex on kaikenkaikkiaan kuulunut jo vuosia omiin luottotuotteisiini ja no.7 eli Bonding Oil kipusi nopeasti lempparikseni.

Hiuksia korjaava, unelman kevyt öljy silottaa, kiillottaa sekä vahvistaa hiusta todella tehokkaasti. Hius jää sekä terveen näköiseksi että tuntuiseksi.

Öljy laitetaan pesun jälkeen pyyhekuivattuun hiukseen ja ihan muutama tippa riittää pitkään hiukseenkiin. Olen myös käyttänyt viimeistelyyn tätä, mutta annostelussa täytyy olla aivan supertarkka ettei laita liikas. Noin puolikas tippa riittää siloittamaan sekä kiillottoman next day hairin.

Öljy imeytyy hiukseen nopeasti eikä tee hiuksesta rasvaista eikä raskaan tuntuista. Öljyssä on lisäksi värisuoja eli öljyä käyttämällä on hiusvärin kestoa voi pidentää selkä lämpösuoja 230 asteeseen saakka, todella monipuolinen ja upea tuote kyseessä. Pullo on aika pieni, vain 30 ml mutta kyseessä on uskomattoman riittoisa tuote. Pullon suusta ei pääse hulahtamaan tuotetta liikaa vaan annostelu on helppoa. Öljyn hinta on n.29.90 e ja tätä myydään useammassa paikassa kampaamojen lisäksi.

Öljy auttaa hiusten muotoilussa sekä auttaa hillitsemään pörröisyyttä. Olen itse parissa kuukaudessa huomannut tämän olevan korvaamaton, ja hyvin harvasta tuotteessa voin samaa sanoa. Ehdottomasti toimivuudeltaan omaa luokkaansa. Toimii hyvin lähes kaikilla hiustyypeillä mutta värjäämätön, normaalikuntoinen hius ei välttämättä niin tästä hyödy mutta suosittelen kaikille ketkä haluaa kiiltoa, sileyttä, lämpösuojan sekä haliitaavuutta omaan hiukseen.

Tässä on sama Olaplex-tuoksu kuin muissakin sarjan tuotteissa mutta se ei varsinaisesti jää hiuksiin leijumaan. Öljy on muuten keltaista muttei värjää blondeista blondimpaakaan karvaa. Ajattelin selventää koska sitähän me kaikki  vaaleaveriköt pelätään, keltaista.

Tämä on niitä tuotteita jonka tehon huomaa parhaiten vasta muutaman käyttökerran jälkeen. Tästä en luovu!

Kauneus Hiukset