Upea luonnonkosmetiikan arvonta

Alunperin oli tarkotus arpoa tämä setti jo joulukuussa mutta mulla oli teknisiä ongelmia blogissa joten päätin säästellä suosiolla tammikuulle! 

Kilpailun mahdollistaa Nhs, sain tuotteet heiltä testiin ja heiltä saapuu paketti myös voittajalle. 

Palkintoon kuuluu Cattierin Soothing Micellar Gel miselligeeli, Cattierin Nourishing Body Lotion Sheabutter vartalovoide sekä Laveran vegaaninen ripsiseerumi Lash Care Serum

arvonta6.jpg

Miselligeeli on todella jännä tuttavuus, herkälle iholle tarkoitettu tuote pohjautuu ideana miselliveteen mutta on geelimäistä. Itsehän en ole ikinä varsinaisesti päässyt mukaan misellivesihypeen, vaikkakaan en huonoa misellivettäkään tavannut. Tämä geeli on itselle koostumuksena miellyttävämpi ja olen vienyt tämän käsin kasvoille (lukijani varmaan arvaavat että sanon TAAS vihaavani vanulappuja). Misellivesi vaatii aina vanulapun mutta tämän kosteuttavan geelin voi tosiaan hieroa iholle, itsehän pidän siitä että saan oikein hieromalla hieroa kasvoja sekä pesuvaiheessa että seerumien sekä voiteiden kanssa. Iho jää puhtaaksi mutta todella ravitun ja kosteutetun tuntuiseksi jopa näillä pakkasilla. Minä muuten olen tänä vuonna suorastaan rakastanut pakkasta, ehkä se on varmin merkki siitä että on kasvanut aikuiseksi. Mutta pakkanen ja muutenkin talvi-kelit näkyy helposti kuivuutena, hilseilynä sekä kiristävänä tunteena iholla ja tähän vuoden aikaan kannattaa hankkia hellävaraiset sekä kosteuttavat hoitotuotteet. Käytän usein termiä lempeä kun puhun ihanista ihonhoitotuotteista ja tässä vaaleanpunaisessa miselligeelissä lempeys oikeen tiivistyy. 

arvonta5.jpg

Syksyllä 2018 lanseerattu Laveran ripsiseerumi on mainio tuote. Luomulaatuista kofeiinia sekä risiiniöljyä sisältävä seerumi kosteuttaa, ravitsee sekä pidentää että tuuhentaa ripsiä. Puhtaille ripsille yöksi levitettävä seerumi on jämäkämpää tavaraa kuin moni vastaava ja tämä hieman ”kuivahtaa” ripsille. Talviaikaan myös ripset joutuvat koville joten niitäkin on hyvä helliä. Itse huomaan että seerumi on kosteuttanut ja vahvistanut ripsiä sekä ripset ovat joustavammat taivuttaessa niitä, sekä ripsiväri levittyy kauniimmin. 

arvonta3.jpg

Cattierin upea vartalovoide on talvi-ihon pelastaja! Jättikokoinen 500ml voide käy koko kropalle. Loistava kosteusteho, imeytyy nopeasti, on riittoisaa ja kätevässä pumppupullossa, kaiken lisäksi vielä luonnonkosmetiikkaa! Sheavoita, auringonkukka-sekä jojobaöljyä sisältävä voide on kosteusteholtaan mainio kuitenkin ollakseen tarpeeksi kevyt imeytymään iholle. Olen käyttänyt tätä mm. superkuiviin jalkoihini, koppurakäsiini ja hieman jopa pikkuneidin kuivaa ihoa tällä hoitanut. Todella mieto neutraali tuoksu tekee tästä koko perheen voiteen. 

arvonta1.jpg

Osallistumisohjeet:

Kommentoi postaukseen 30.1.2019 klo 16.00 mennessä ja olet mukana arvonnassa. Jätä sähköpostiosoite sille tarkoitettuun kenttään, tietoa käytän ainoastaan yhteydenottoon. 

Kommentit (47)
  1. Mukana ihanassa arvonnassa!!

  2. Rakkaudennälkä vähän miinuksella niin oiskohan sitä onnea materian suhteen.
    Mukana siis 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *