Kerran heppatyttö, aina heppatyttö

Yhtäkkiä tämän kuluneen syksyn aikana olen huomannut kaipaavani vanhaa rakasta harrastustani – ratsastusta. Tai oikeastaan, kaipasin hevosia ja turpaterapiaa. Päätin lopettaa haaveilemisen ja tarttua tuumasta toimeen! Laitoin viime viikolla viestiä ystävälleni ja kyselin, olisiko mahdollista lähteä joku kerta mukaan tallille ihan vaan hengailemaan, aistimaan tunnelmaa ja vaikka siivoamaan karsinoita (kyllä, siivoamaan karsinoita). Onnekseni kaveri suostui ilomielin (ja minä hypähtelin riemusta kotona!)! Tallille pääsin jo samana viikonloppuna ja sain myös hypätä ystäväni vuokrahepan selkään!


Oon siis harrastanut nuorempana ratsastusta ihan tosissani, mutta viimeiseen 8 vuoteen en oo käynytkään hevosen selässä. Mun isosisko on ratsastanut aina enemmän tai vähemmän, ja mun ollessa pieni meillä on ollut heppojakin. Ihan pienenä oon käynyt jo hevosen selässä mutta varsinaisesti mua puraisi tallikärpänen ala-asteella Thaimaassa! Siellä vetelin pitkin rantoja huipulla ponilla nimeltä Limbo, ja sen jälkeen oli tietenkin pakko saada jatkaa ratsastusharrastusta myös kotona. Mun ratsastusharrastus taas loppui aikoinaan siihen, että olisin päässyt ratsastuskoulun kouluvalmennus/-kisatiimiin, mutta sitä varten olisi pitänyt käydä useammin, mihin mulla ei ollut varaa. Sitten aloitin lukion ja piti alkaa säästää rahaa ajokorttiin.
Oli hauska kyllä huomata, että jotkut jutut tulee vielä jostain selkärangasta tallihommissa, mutta toisaalta hevosen selässä olin kyllä aluksi ihan pihalla. Siis joo, ihan ne perusasiat tietenki muistaa mutta sitte alkaa samalla ärsyttään kun ei (yllättäen) olekaan niin hyvä kuin mitä ennen. Plus maneesissa oli toinen ratsukko, jonka tiellä olin _koko ajan_. Mutta pikku hiljaa ystävän neuvoilla alkoi muistua mieleen mitä pitää tehdä ja heppakin alkoi taipua vähän enemmän. 😉 Ens kerralla taas vähän paremmin!

Heppakuume on tällä hetkellä paha. En vaan oikein tiedä että
a) mihin väliin ujuttaisin ratsastusharrastuksen kalenterissani
b) kuka haluaisi rahoittaa mun harrastusta
….Mutta tiedänpähän mitä kirjoittaa joulupukille!! :)
Tämmösiä treenejä tällä kertaa. Onkos siellä muita heppatyttöjä tai -poikia?
Translation: I went riding for the first time after 8 years ! Loved every minute of it! :)