Qstock

20150724_160426.jpg

Pari viikkoa meni kuin siivillä töissä ja nyt oiski sitten kesätyöt yhtä päivää lukuunottamatta purkissa. Mulla on ollut töiden puolesta ihan mahtava kesä ja töissä on ollut niin mukavaa että alan vaihtokin käväisi mielessä. 😀 Oon ollut aina sitä mieltä että musta ei todellakaan tule ikinä opettajaa, mutta tämän kesän jälkeen ei sekään ole enää ihan poissuljettu vaihtoehto. Oon saanut tehdä töitä ihan mahtavien nuorten kanssa ja oppinut samalla paljon myös itsestäni. Vaikka tämä kesä on tuonut mukanaan myös surua ja huolta, on sen vastapainoksi löytynyt elämääni takaisin vanhoja ystäviä, mistä olen enemmän kuin kiitollinen. 

kollaasi.png

Viime viikonloppuna olin työni puolesta myös Qstockissa! Viime vuosina oon ollut yleisesti ottaen töissä Qstockin aikaan ja viimeksi olinkin kyseisillä festareilla ollut vuonna 2009. Olinkin kyllä täysin unohtanut, kuinka mukavaa festareilla hengailu onkaan ja sääkin oli tähän kesään nähden varsin mainio! Hyviä keikkojakin näin, mutta parhaimpana jäi kyllä itselleni mieleen Ruudolfin ja Karri Koiran keikka yön pimetessä lauantaina Rantalavalla.  Sen lisäksi tuli kateltua Elastisen, Haloo Helsingin, Jukka Pojan, Jenni Vartiaisen ja Rähinä Specialin (Uniikki, Brädi & Spekti) keikat. Oli kyllä kivaa ja koko viikonloppu oli täynnä toinen toistaan ihanampia kohtaamisia ihmisten kanssa! Festarityyli painottui tällä kertaa mukavuuteen, sillä tiesin molempien päivien venyvän noin 13 tuntisiksi. Päälle valikoitui perjantaina Zalandon alesta tilaamani uudet Niken Freet ja tuo kuvissakin vilahtava hihaton huppari, josta tykkään ihan hirveästi! Nyt harmittaa kun en tilannut samalla vaaleanpunaista, sillä tuo on ihan huippu ! Lauantain asusta ei tullut otettua sen kummemmin kuvia, kun keskityin enemmänkin festaritunnelmaan!

side.jpg

20150724_184643.jpg

Qstockin ympäripyöreiden päivien jälkeen oonkin sitten ollut aikalailla puolikuollut. No okei, saattaa siihen vaikuttaa myös se että sunnuntaina lähdettiin käymään kaupungilla (vielä lähtiessäni olin ihan vakaasti sitä mieltä, että lähden vaan hetkeksi istuskelemaan vesilinjalle) ja rymistelin kotiin joskus aikalailla siihen aikaan kun aamuvuorolaiset valmistautuvat töihin lähtöön. Hups.. Mutta ei haittaa, sillä tutustuin uusiin ihmisiin, oli ihan hullun hauskaa ja maailmakin parantui pakosti, tai ainakin kovasti sitä yritettiin! Rakastan kesän spontaaniutta 🙂

Nyt taidan köllähtää jumppailusta väsyneenä telkkarin ääreen! Paistaispa huomenna aurinko!

Työ ja raha Työ

Kesä on mielentila

1m.jpg

farkkushortsit: EDC / toppi: EDC / neuletakki: Esprit / tennarit: Converse

Olen luopunut toivosta sen suhteen, että pääsisin nauttimaan helteistä Suomessa enää tänä vuonna, mutta ei se haittaa! Päätin tossa pari viikkoa sitten, että kesä on mielentila ja aion pitää shortseja – vaikka väkisin. Mulla on kahet ihanat uudet farkkushortsit kaapissa, jotka on odotelleet käyttöä ja pelottavasti alkoi näyttää siltä että ne ei pääse ulkoilemaan koko kesänä. Ja koska blogeista inspiroituessani tajusin että TADAA, shortsit näyttää hyvältä paksun neuletakin/hupparin kaverina, oli pakko kokeilla!

2m-side.jpg

Ja voin kertoa että tällä yhdistelmällä tarkenee, vaikka lämpöasteita ois vaan 16 ja Oulun jäätuuli puhaltais! Vanhemmillani vieraillessani eilen äitikin totes että ”sääkin oot vissiin päättänyt että on kesä” (tämä siksi että siskonpoika viipotti menemään kesäkuun alussa +12 asteen keleissä shortseissa ja t-paidassa, mutta ihan niin päättäväinen en oo edes minäkään..) Tykkään noista shortseista, koska niissä on sopivan korkuinen vyötärö ja ne on myös mun jaloille sopivan mittaset. Omistan parit vähän lyhyemmät, mutta ne vaatii kyllä sitten jo ihan kunnon helteet. Tuntuu muutenkin että monet tällä hetkellä myytävistä farkkushortseista on niin lyhyitä, että sisäinen mummoni alkaa naputtaa.

3m.jpg

kengatm.jpg

Nää kuvat on otettu aika pian lastenleiriltä palaamisen jälkeen, ja väsymys kyllä huokuu kuvista.. Vapaat tuli siis tarpeeseen ja oonkin nauttinut niistä muun muassa treenailemalla, katsomalla hyviä sit-comeja, pesemällä parvekkeen ikkunat (äiti lainas mulle jotain supertaikaihmeikkunanpesuvälinettä, jota päätin sitten testata kaikkiin löytämiini laseihin täällä kämpässä), näkemällä siskoja, leikkimällä siskon lasten kans, pitämällä herkkupäivän ja käymällä mökillä syömässä. Eilen illalla nauroin taas yksikseni täällä ääneen (kovaa) tälle Frendien kohtaukselle:

https://youtube.com/watch?v=LMWW1yXzvQE

FLAMEBOY! En tajua miten tuo Frendien huumori jaksaa naurattaa joka kerta, vaikka ne läpät muistaa ulkoa! Nyt vielä tullu vuoden tauko nii ai että oon taas iloinen ko jaksot alko pyöriin! Onko siellä muita Frendit-faneja?

Vielä ois viimeinen leirikeikka tälle kesää ja sitten alkaakin olla jo melkein kesätyöt taputeltu. Mulla ois tarkoituksena postailla teille seuraavaksi vähän kauneudenhoitoon liittyen kuivashampoista, ja toivottua postausta materiaaleista/vaatehuollosta (se postaus on jo nyt pitkä kuin nälkävuosi, joten saattaa olla että jaan sitä osiin kunhan saan sen valmiiksi). Oisko siellä muuten jotakin postaustoiveita, tai jotakin mistä haluaisitte kuulla lisää? 🙂 

Muoti Päivän tyyli