Kun raskautta oli takana muutama viikko, alkoi nuo maailman ihanimmat aamupahoinvoinnit ilmotella itsestään. Tai en tiedä miksi sitä kutsutaan AAMUpahoinvoinniksi, kun mulla se ällötys paheni iltaa kohden. 

Kertaakaan en halannut posliinimaljaa, olin sillä tavoin onnekas, mutta mun vaikeus oli ällötys. Kaikki ruoka ällötti ja etoi. Oli se sitten annos lemppari ravintolasta tai ihan mikä vaan ruoka-aine mitä kotoa löytyi. 

Tilanne yltyi siihen pisteeseen, etten saanut mitään muuta suusta alas, kuin mansikoita, mustikoita, mandariinia ja appelsiinia. 

Elin siis näillä neljällä hedelmällä lähes kuusi viikkoa, yrittäen päivittäin tunkea kurkusta alas muutaman palan sitä mitä ikinä Kevin olikaan itselleen tilannut. 

Ruoan laitto oli vaikeaa, mutta syömättömyyden myötä myös liikkuminen. Kun energiat on nollissa ja kaikki mahdollinen kurkusta alas saatu meni kasvavalle vauvalle, teki mulle todella vaikeaa esimerkiksi kävellä metron portaita ylös. 

Olo oli kun yhtäkkiä olisin saanut 200 kiloa lisää ja puuskutin jo vain kävellessä. 

Veren määrä raskaana ollessa lisääntyy ilmeisesti 30%, joten sydämellä on iso homma tottua sen pumppaukseen. Tämä lisäsi puuskutusta myös. 

Jos asiaa katsoo vaaleanpunaisten lasien läpi, niin kerrankin sain oikeen luvan kanssa vaan maata sohvalla! Kerkesin katsoa vaikka kuinka monta jaksoa lemppari ohjelmia, josko niistä sillä vähäenergisellä aivokapasiteetilla jäi päähän juuri mitään. 

Säästin myös ihan sikana rahaa, koska en käynyt ulkona syömässä, juomassa eikä pankkikorttia tarvinnut yhtään mihinkään. Jännä juttu, ettei samalla ollut yhtään sosiaalista elämää. 

Kuuden viikon jälkeen pahoinvointi katosi, kahdessa päivässä. Mun ei yhtäkkiä pitänytkään enää syödä 4 kappaletta mansikoita, jotka Kevin oli mulle hakenut jääkaapista, ennen kunnostin pään tyynystä. Kirjaimellisesti en voinut nostaa tai pahoinvointi alkoi. 

Pikkuhiljaa ruoka alkoi taas maistumaan ja puuskutuskin keventymään. 

Salille menon ajatus oli vielä kaukainen ja kuulin monelta, että kävely on parasta liikuntaa. Musta se on vaan tosi tylsää. Olinpa sitten kävelemättä, ellei ollut jonnekin meno. Laiskustuin, ja sohvasta tuli mun paras kaveri. 

Käännös parempaan suuntaan

Raskautta oli takana 4 kuukautta ja ajatus treenaamisesta oli jo mahdollinen. Aloin miettimään, että mitähän sitä sitten uskaltaa tehdä kun ympäriltä kuulee niin paljon vinkkejä ja kieltoja. Ei saa tehdä sitä eikä tätä. Toisaalta saa tehdä kaikkea, kunhan ei laskuvarjolla lähde hyppimään. 

Kokeilin mennä salille ja eihän siitä mitään tullut. Esteenä ei suinkaan ollut puuskutus, vaikka kunto olikin huonompi kuin koskaan elämässä. Syynä oli solmu mun mielessä. En tiennyt mitä pitää, tai varsinkaan mitä uskaltaa tai saa tehdä. Pelkäsin, että alan synnyttämään jos liian kovaa punnerran! 

Muutettiin uuteen taloon jossa meillä on todella makee sali kaikkine härpäkkeineen. Puitteet on siis kunnossa joten oli vihdoin aika ottaa itseä niskasta kiinni ja aloittaa treenaaminen kunnolla. Ei voinut olla mahdotonta löytää oikeita neuvoja salille, ajattelin. 

Oon ennen kokeillut HERO:n treeni ohjelmaa ja muistan kuinka toimiva se oli. Löysin heiltä HERO Pre-Mama paketin ja päätin kokeilla sitä. 

Nyt muutaman viikon jälkeen haluun jakaa mun ajatukset siitä: 

• Treeni ohjelma on tarpeeksi haastava. Oon vähän lintsannut, kun alussa vaan kunto ei riittänyt. Mutta tiedän että pystyn siihen lopulta ja on ihanaa kun ohjelma haastaa ja antaa tavoitteita
   
• Henkinen vapaus. On ihanaa, ettei mun tartte miettiä onko liikkeet turvallisia, kun joku on sen tutkimuksen jo tehnyt. Voin vaan mennä salille ja tehdä ohjelman. Piste. Toki järki pitää olla päässä. Kaikkien raskaus on erilainen joten omaa kroppaa pitää kuunnella erityisen tarkoin ja jos joku liike ei tunnu hyvältä, voi sen vaihtaa (lue: skipata) 
   
• Heron ympärillä on kulttuuri, joka kannustaa terveelliseen elämäntapaan, ei niinkään dieettiin tai hetkelliseen helpotuksen. Oon siis oppinut, että on ihan Ok mennä toisena päivänä salille ja toisena syödä suklaata (niinkun nyt just teen metrossa kohti Manhattania tätä kirjoittaessani). Kaikkea kohtuudella ja it’s all about balance. 
   
• Itseni kohdalla oon tosi paljon  helpottunut siitä, että mulla on mun kanssa elävä treeniohjelma ja ruokavalio mistä ottaa osviittaa, tai niinsanotut linjat siihen miten raskauden aikana kannattaa syödä ja treenata. Mulla ei oo koskaan ollut näin hyvä olo mun kropasta, vaikka vatsa kasvaakin Hehe. Toivon, että saan pidettyä tän fiiliksen raskauden aikana ja sen jälkeen, koska treenistä stressaamalla menettää vaan yöunet. Ja niitähän ei oo paljoa muutenkaan tiedossa Toukokuun jälkeen. 

Heron treeniin kuuluu ala- ja ylävartalon treeni sekä hikijumppa. Pre-mama ohjelman aikana annetaan myös jumppapallo-ohjelma mita voi tehda synnytykseen asti, seka lantionpohjan lihaksien treeni. Itselle tuo tuli tarpeeseen koska KIRJAIMELLISESTI multa tuli puoliksi pissat housuun Manhattanilla kävellessä, kun bebe potkaisi väärään paikkaan…

Jos elät tällä hetkellä raskauden alkuvaihetta – tsemppiä pahoinvointiin. Kaikille pidemmällä oleville, toivon että pahoinvointi on jo takana! Jos liikkuminen tuntuu kamalalta ajatukselta, tee sitä silti. Aloita pienestä (esim kävele yhdet portaat ylos). Nyt jos koskaan on aika olla itselle armollinen, mutta saat treenistä ja terveellisesti syömisestä miljoona etua niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Terkuin,

Krista & masuasukki