Me & I

Käytiin Kookoksen kanssa Me&I -kutsuilla naapurissa ja samalla saatiin nautiskella herkullisesta sunnuntaibrunssista. Kookos sai leikkiä saman ikäisen pojan kanssa ja äiti keskittyä jutustelemaan ja tutustumaan uuteen mallistoon.

Ja tilaushan siellä tuli tehtyä. Aika kohtuullinen kuitenkin. Olin jo valmiiksi suunnitellut, että en tilaa tytöille mitään, koska heidät on nyt tosi hyvin koko syksyksi vaatetettu. Vaikka aika houkuttelevia oravia ja pupuja olisi malliston mekoissa ollutkin.

k_76.jpg

 

Kookoksella taas oli puutetta ihan tavallisista pitkähihaisista paidoista ja perushousuista. Koko kesä on menty shortseilla ja t-paidoilla, ja nyt olen huomannut, että monissa pitkissä housuissa onkin lahkeet jääneet ihan liian lyhyiksi.

Tykkäsin kovasti uudesta, napillisesta vaarinpaitamallista. Oravakuviokin oli kiva, mutta oranssi väri ei nyt kuitenkaan houkutellut ja valitsin mieluummin ruskean asuntovaunukuvion.

k_26.jpg

Karavaanaripaita oli mielestäni ihanan retro ja aika Kookoksen tyylinen. Siihen sopivat velourhousut päätin tilata siinä vaiheessa, kun esittelijä ylisti kapeiden lahkeiden helppoutta toppahaalareihin sulloutuessa. Kaikki, mikä helpottaa hikistä aamutaistelua, on tervetullutta.

k_192.jpg

 

 

Kuvat Me&I

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (1)
  1. Mä tykkään tuosta pupumallistosta ja sitä olis pakko saada tytölle, kunhan vaan kaveri jo järkkäisi sen kutsut! Järkkään kohta ite, että pääsis jo tilaamaan! ;D

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *