Kiutakönkään päiväreitti

Viimeiselle vaellukselle lähdimme Oulangan luontokeskuksen luota. Könkään keino -nimeäkin kantava kahdeksankilometrinen reitti piti sekin sisällään kaunista suomalaista luontoa. Täällä saimme kulkea melko pitkälti ominemme, muita ihmisiä tuli vain tietyissä paikoissa enemmän vastaan.

Vanhat uskomukset metsästä ovat mielestäni kiinnostavia. Olen joskus vuosia sitten kuullut sanan metsänpeitto, ja uskon, että siinä on kyse samasta asiasta, kuin mistä tässä taulussa kerrotaan. Hurmaannuimme toki metsästä, mutta emme sentään joutuneet taikamaailmaan. Vaikka taianomaista luonto itsessään onkin.

On muuten hyvä, että tällaisilla reissulla on mukana sellainen ystävä, joka itsekin tykkää kävellä rauhassa ja kuvailla samalla. Siinä ehtii kuvata muutakin kuin ”pelkkiä maisemia”.

Ensimmäistä kertaa ikinä näin kuukkelin! Ja edellisenä päivänä olin juuri nähnyt ensimmäistä kertaa koskikaran. Tämä lintunen ei ollut kovin kiireinen, toisin kuin koskella viipottanut lintu, jota ei millään meinannut ehtiä saamaan kuvaan.

Punertavat kalliot ovat Kiutakönkäälle tunnusomaista.

Kosken kuohuntaa olisi voinut katsella ja kuunnella vaikka kuinka pitkään. Vesi ei ole minulle niin ominainen elementti, mutta virtaavan veden äänessä on jotain rauhoittavaa.

Reino, sinä sen sanoit. En ole ennen kuullutkaan Reino Rinteestä, joten täytyi nyt ihan googlata. Hänet muistetaan muun muassa ja erityisesti Kuusamon koskien suojelutyöhön vaikuttamisesta.

Pala historiaa. Ehkä tähän kuvaan on hyvä päättää kootut vaelluskuvat. Tällä kertaa kuvia tuli entistä enemmän ja tarinaa entistä vähemmän. Vaikea näitä maisemia on sanoittaakaan, kuvat kun kertovat monesti enemmän kuin verbaalisesti pystyn ilmaisemaan. Menkää ja kokekaa, suosittelen näitä kaikkia reittejä, joista olen kertonut, suurella lämmöllä.