”Minäkin hyödynnän usein vessaa saadakseni olla hetken rauhassa ennen lavalle astumista. Huolestuttavaa. En haluaisi edustaa persoonallisuustyyppiä, joka tunnetaan ennen kaikkea taipumuksestaan lymytä vessoissa.”

Muun muassa näin Linus Jonkman kirjoittaa kirjassaan Introvertit -työpaikan hiljainen vallankumous. Lukiessa oli ihan pakko naurahtaa jo tässä vaiheessa ensimmäistä, muttei suinkaan viimeistä kertaa. Itseironiahan on sitä parasta, vai mitä! Jos tämä kyseinen ironian muoto ei aukea sinulle, ja aiot lukea tämän kirjan, kannattaa pitää herneet kaukana nenän ulottuvilta, olit sitten enemmän intro- tai ekstrovertti. Meissä kaikissa on nimittäin puolia näistä molemmista, mutta useimmiten toiseen piirteeseen viittaavia puolia on enemmän kuin toiseen. Tosin kirjassa sivutaan myös ambivertin käsitettä: jos et millään osaa sanoa, oletko enemmän intro- vai ekstovertti, saatat olla molempia yhtä paljon eli ambivertti. Mistä sitten tietää, kumpi persoonallisuuspiirre on enemmän sinua? Jonkman kehottaa pohtimaan, että mitä teet silloin kun sinun ei ole pakko tehdä mitään. Täytätkö vapaa-aikasi kaikilla menoilla, joihin liittyy sosiaalista kanssakäymistä, vai pidätkö kalenterin mielummin tyhjempänä ja nautit omasta ajastasi? Myös tämä kysymys saattaa helpottaa: jos sinun täytyisi viettää kaksi viikkoa koko ajan ihmisten seurassa tai vastavuoroisesti olla sama aika ihan yksin, kumman valitsisit? Introvertit lataavat akkuja olemalla yksin, ekstrovertit taas voimaantuvat muiden seurassa. Luulen, että monet ihmiset elävät nykyajajn kiireessä ja paineessa ekstrovertimpää elämää kuin mikä olisi heille ominaista. Niin Linus Jonkmankin teki, ennen kuin ymmärsi, ettei hän sisimmässään ole ollenkaan ekstrovertti ihminen. Kirjassa myös introvertti bloggaaja ja journalisti Lukas kertoo, kuinka hän on kokenut itsensä vääränlaiseksi koko elämänsä vain siksi, että hän on luullut, että ihmisten seuraan on pakko hakeutua ja juhlissa viihtyä, ja että vielä olisi osattava rupatella niitä näitä. Epäonnistuttuaan näissä hänen itsetuntonsa ja -luottamuksensa on laskenut laskemistaan. Mielenkiintoista tarinassa on se, että tiedostettuaan introverttiytensä hän osaa nyt käyttäytyä paljon ekstrovertimmin sitä vaativissa tilanteissa ja olla ylpeä omasta itsestään sellaisena kuin on.

Kirjassa käsitellään hauskasti introversiota ja ekstroversiotakin, ja monet esimerkit ovat hyvin kuvaavia. Pystyin samaistumaan moneen kirjoitettuun asiaan. Mitä tulee tuohon tekstini alussa mainittuun sitaattiin vessassa lymyilemisestä, voin tunnustaa tekeväni itsekin joskus näin, vaikka en olekaan ajatellut asiaa tältä kannalta. Mutta niinhän se on, vessa tai joku muu vastaava tila on paikka, jossa saa hetken olla yksin vaikka juhlien välissä tai ennen tulevaa koitosta. Voin myös kuvitella, että monet, jotka eivät tunne minua saavat minusta aika tasaisen vaikutelman. Introvertit kun pyörittelevät ajatuksiaan pitkään päässään ennen kuin jakavat niitä muillekin, eivätkä he pidä ristiriidoista. Itsekin pyrin välttämään riitatilanteita ja säpsähdän, jos joku korottaa ääntään. Luen jatkuvasti muiden lähettämiä sanattomia viestejä ja analysoin niitä välillä liikaakin. Nämä tähän juttuun valikoituneet kuvat itseasiassa kuvastavat juuri tätä: introvertit tuppaavat välillä vajoamaan tieteynlaiseen kuplaan omine ajatuksineen ylianalysoimaan ja järkeistämään ympärillä tapahtuvaa, tai sitten vain viettämään aikaa oman kiinnostuksenkohteensa parissa. Jos juttelen jonkun kanssa, minusta on mukavampaa, jos istumme vierekkäin emmekä vastakkain. Siksi olohuone tai vaikka auto onkin monesti mukavampi paikka jutustelulle kuin keittiö, jossa yleensä istutaan juurikin vastakkain pöydän ääressä. Jo Sigmund Freud huomasi, että suora katsekontakti häiritsee asiakasta ja asettui siksi vinosti vastapäätä asiakastaan.

Tiesittekö, että monet näyttelijät ovat introverttejä? Niin näkyvä ammatti, kuinka joku sellaisessa työssä oleva voisi olla introvertti! Ihan hyvin. Joskus mietin, että minkä takia minä, joka en ole mitenkään erityisen ulospäinsuuntautunut (nykyään tosin jo enemmän kuin nuorempana) kuitenkin pidän niin paljon esiintymisestä sirkuksen puolella ja myös nautin esiintymisestä yhdessä näytelmässä, jossa olin mukana. Minä nimittäin melkeinpä kammoan puheiden ja esitelmien pitoa. Kuinka siis saatoin mennä yksin tai ryhmässä suurenkin yleisön eteen? Järkeilin sen niin, että kun esiinnyn, se en oikeasti ole minä, vaan roolihahmoni. Roolin suojissa on helppo olla näkyvillä. Jonkman kirjoittaa kirjassa monien introverttien sanoneen, että ”heistä tuntuu siltä kuin he kulkisivat koko ajan naamioituneena. He ovat oppineet käyttäytymään tavalla, joka helpottaa kanssakäymistä muiden kanssa”, jolloin roolin esittäminen on jo tuttua. Ja siksi näytteleminen ja monet palveluammatit sopivat introverteille hyvin. Tässä lienee perää. Lisäksi ihmisellä on myös valinnanvapaus; vaikka perimä ja ympäristö olisivat muokanneet sinusta jonkinlaisen, on silti vapaus valita, millainen haluaa olla.

Kirjaa lukiessa mietin introverttiyttä myös bloggaamisen kannalta, ja asia palasi mieleeni kun katsoin dokumentin Matka minuksi. Siinä suosittua Colour me -blogia kirjoittava Juulia kertoo, että hänen on helppo ilmaista itseään omasta sohvannurkasta käsin tietokoneen välityksellä, ja ettei se tunnu samalta kuin menisi oikeasti ihmisten eteen. Dokumentista jäi myös sellainen kuva, ettei hän niinkään hyvin viihdy erilaisissa blogiin liittyvissä kekkereissä, joissa tavataan paljon uusia ihmisiä. En siis tiedä, onko kyseinen bloggaaja introvertti, mutta ainakin nämä piirteet ovat introvertille tyypillisiä. No, blogikekkereitä en pysty kommentoimaan, koska en ole sellaisissa ollut, mutta muuten voin samaistua hänen ajatuksiinsa. Jos minun täytyisi nyt mennä pitämään esitelmä vaikka tästä introverttiydestä, voisi mennä vähän sormi suuhun. Mutta kun saan kirjoittaa sanottavani netin välityksellä, se käy jo paljon helpommin. Minun ei tarvitse oikeasti kohdata ketään, saan sanoa sanottavani ja muotoilla sanat kaikessa rauhassa eikä kukaan keskeytä minua kesken lauseen (jonka jälkeen en enää viitsi palata omaan juttuuni). Niin nimittäin käy aika ajoin -saatan myös miettiä liian kauan, ja sitten minun hetkeni sanoa jotain onkin jo mennyt ohi. Blogia kirjoittaessa saan miettiä juuri niin kauan kuin haluan. Olen sosiaalisessa mediassa paljon ekstrovertimpi juurikin tästä syystä.

Jonkman kirjoittaa hyvin siitä, miten introverttien ”kammioissa” piirretään, kirjoitetaan, runoillaan, ohjelmoidaan ym. ja käytetään näihin asioihin välillä aivan tavattomasti aikaa. Mutta sitten tuleekin ongelma, kun pöytälaatikkorunoilija odottaa, että joku huomaisi hänen kekseliäät runonsa ja alkaisi markkinoimaan niitä. Vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta, Jonkman neuvoo kaikkia introverttejä opettelemaan itsensä markkinoimista ja kertomaan muillekin omista tuotoksistaan. Hänellä itselläänkin oli laatikot täynnä kirjoituksia, ja hänen uransa alkoi vasta sitten, kun hän päätti ottaa yhteyttä kustantamoihin. Sosiaalinen media on hyvä väline tähän omien kirjoitusten, kuvien, keksintöjen ynnä muiden jakamiseen.

Tahtoisin painottaa, ettei intoverttiydessä ole kyse siitä, ettei pitäisi ihmisistä, vaan siitä, että introvertille riittää vähempikin määrä sosiaalisia kontakteja ja sosiaalista kanssakäymistä. Minusta on ihana nähdä  ystäviä, mutta pidemmän reissun kuten viikonlopun päätteeksi minun on ladattava akkuja itsekseni. Ystävät ovat mielessäni, vaikken näkisikään heitä pitkään aikaan. Vaikka olenkin välillä paljon yksin, en kuitenkaan koe itseäni yksinäiseksi, toisin kuin nuorempana. Kirjan mukaan Einstein on sanonut, että hänellekin yksinäisyys oli nuorena tuskallista mutta vanhempana nautinto. Tietysti välillä on tehtävä kompromissejä ja mentävä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, se helpottaa ja laajentaa elämää. Kunhan muistaa tarkkailla, koska on taas aika ladata akkuja.

Minulla olisi kirjasta ja aiheesta vielä vaikka mitä ajatuksia, mutta jotten paljastaisi liikaa itse sisältöä lienee parempi alkaa lopetella. Ihan vain, jos joku haluaa lukea itse kirjankin!

Mutta vielä yksi juttu. Sain Kuka olet oikeasti? -postaukseeni hyvän kommentin ihmisten lokeroimisesta: ”Mielestäni ihmisiä yritetään nykyään ihan liikaa laittaa erilaisiin laatikoihin monenlaisten analyysien avulla. Parhaimmillaan ne toki voivat auttaa ymmärtämään itseä ja omaa käytöstään paremmin, mutta pahimmillaan ne oikeuttavat vääränlaisia asioita tai muokkaavat johonkin hallitsemattomaan suuntaan, kuten ”mä oon tyypillinen jousimies, joka on vaan aika itsekäs”. Pohdi siis rehellisesti, millainen sinä olet. Aina ei tarvitse mahtua muottiin, vaikka se olisi kuinka arvostetun psykologin tekemä.” Vastasin silloin näin: ”Olen tästä asiasta ehdottomasti samaa mieltä kanssasi. Erilaiset analyysit voivat auttaa itsetuntemuksen parantumisessa, mutta niitä ei kannata ottaa kiveen kirjoitettuna mallina itselleen. Siksi kirjoitinkin myös tuosta sopeutumisesta: vaikka sattuisikin olemaan ”itsekäs jousimies” tai mitä tahansa muuta jonkin luokittelun perusteella, niin sitä ei pidä käyttää syynä huonolle käytökselle ja sanoa, että no kun nyt en voi tälle mitään. Ihmisellä on kuitenkin aina valinnanvapaus. Itse ajattelen introverttiyden ja (erityis)herkkyyden, jotka molemmat itsessäni tunnistan, olevan ikäänkuin luonteenpiirteitä, jotka muovaavat käyttäytymistäni tietyltä osin, mutta eivät määrittele minua kokonaisuutena. Mielestäni termejä asioille on kuitenkin hyvä olla olemassa, jotta niistä voidaan keskustella. Kukaan muu ei kuitenkaan voi laittaa minua muottiin ja sanoa, millainen olen, sillä itse tiedän parhaiten”. Mielestäni Jonkman kirjoittaa kuitenkin hyvin myös lokeroinnin hyvistä puolista. Hänen mielestään lokeroinnin välttäminen johtaa yhden yleispätevän lokeron syntymiseen, jolloin ihmiset alkavat pitää muita samanlaisina kuin itseään tai sellaisina, kuin yhteiskunnan mielestä tulisi olla. Silloin ekstrovertit voivat ajatella introverttien olevan ujoja, tylsiä ja ylimielisiä, ja ilman tietoa käsitys ei helposti muutu. Jonkmanin sanoin ”meidän ei pidä pelätä lokeroita niin kauan kuin olemme valmiit muokkaamaan niitä tarvittaessa. Ymmärrys lisää suvaitsevaisuutta erilaisia ihmisiä kohtaan”. Mielestäni tämäkin puoli kannattaa pitää mielessä. Ihmiset ovat erilaisia, ja joskus tietyt termit auttavat ymmärtämään paremmin jolloin ihmisten välinen kanssakäyminenkin sujuu helpommin. Ja vaikka sattuisikin olemaan introvertti tai ekstrovertti, niin ihminen on myös paljon muutakin.