Sillalla

IMG_4776.JPG

IMG_4777.JPG

IMG_4778.JPG

IMG_4783.JPG

IMG_4785.JPG

IMG_4788.JPG

Olen tainnut ennenkin pohtia täällä geokätköilyn hyviä puolia. Aivan huippujen paikkojen ja maisemien näkemisen lisäksi kätköily on myös hyvää jumppaa -niin keholle kuin aivoillekin. Samalla kun vuoroin kyykistyy ja kurottelee ajatukset tekevät työtään. Minne joku olisi voinut kätkön piilottaa? Mikä on todennäköistä? Kaikista palkitsevinta onkin mielestäni se, kun kätkö löytyy vasta kun on jo melkein luovuttamassa. Siinä on sitä onnistumisen tunnetta ja lapsenomaista riemua.

”Löytyi!”

Hyvinvointi Liikunta Mieli

Parvekkeella tänä vuonna

IMG_4475.JPG

IMG_4480.JPG

IMG_4478.JPG

IMG_4482.JPG

Parvekkeen lattia on vieläkin pesemättä (niin ovat muuten ikkunatkin), mutta kukat ovat sentään olleet paikoillaan jo reilut pari viikkoa. Ja sehän on pääasia, että on kukkia. Ajattelin laittavani tänä vuonna jotain muuta kuin lumihiutaletta, mutta kun eräällä puutarhalla törmäsin tuohon kerrattuun lumihiutaleeseen, olin kertakaikkiaan myyty. En ollut nähnyt sellaisia aiemmin. Jostain syystä kerratut kukat viehättävät minua yleensä eniten, kai se on niin, että enempi parempi! Yritin metsästää keltaista ruusubegoniaa, ja näinkin niitä kolmessa paikassa, mutta jokaisessa oli jäljellä vain yksi kappale.. Eli hempeillä väreillä mennään.

Koti Sisustus