Olen tainnut ennenkin pohtia täällä geokätköilyn hyviä puolia. Aivan huippujen paikkojen ja maisemien näkemisen lisäksi kätköily on myös hyvää jumppaa -niin keholle kuin aivoillekin. Samalla kun vuoroin kyykistyy ja kurottelee ajatukset tekevät työtään. Minne joku olisi voinut kätkön piilottaa? Mikä on todennäköistä? Kaikista palkitsevinta onkin mielestäni se, kun kätkö löytyy vasta kun on jo melkein luovuttamassa. Siinä on sitä onnistumisen tunnetta ja lapsenomaista riemua.
”Löytyi!”
Parvekkeen lattia on vieläkin pesemättä (niin ovat muuten ikkunatkin), mutta kukat ovat sentään olleet paikoillaan jo reilut pari viikkoa. Ja sehän on pääasia, että on kukkia. Ajattelin laittavani tänä vuonna jotain muuta kuin lumihiutaletta, mutta kun eräällä puutarhalla törmäsin tuohon kerrattuun lumihiutaleeseen, olin kertakaikkiaan myyty. En ollut nähnyt sellaisia aiemmin. Jostain syystä kerratut kukat viehättävät minua yleensä eniten, kai se on niin, että enempi parempi! Yritin metsästää keltaista ruusubegoniaa, ja näinkin niitä kolmessa paikassa, mutta jokaisessa oli jäljellä vain yksi kappale.. Eli hempeillä väreillä mennään.
