Valtavaara

IMG_4969.JPG

Kävimme Kuusamon viikon aikana kolmesti vaeltamassa päiväreiteillä. Lämmittelyksi heti alkuun valloitimme Valtavaaran. Sääkin suosi meitä, noin 15 astetta plussaa ja aurinko paistoi. Mikäs siinä oli polkuja ja pitkospuita kävellessä.

IMG_4971.JPG

IMG_4972.JPG

Kunpa pääsisin joskus poimimaan lakkoja! Ne ovat niin hyviä, mutta kalliita. Kuusamossa ainakin lakan kukkia riitti.

IMG_4974.JPG

Kivojen heijastusten bongaaminen lammista, lätäköistä ja vedestä yleensä on lempipuuhaani. Kannattaa kokeilla, voit yllättyä näkemästäsi.

IMG_4986.JPG

IMG_4992.JPG

IMG_4996.JPG

IMG_5006.JPG

Huipulta aukeni melkoisen hulppeat näkymät. Eräs vastaan tullut nainen kertoi olevansa siellä ensimmäistä kertaa ja huokaisi, että ”voiko tällaista ollakaan!”. Enpä olisi osannut paremmin sanoa. Hyvällä säällä huipulta voi nähdä jopa Venäjälle saakka.

IMG_5018.JPG

Pienessä mökissä oli vieraskirja, jonne tietenkin raapustimme nimemme. Jostain syystä nimen kirjoittaminen vieraskirjaan on aina ollut mielestäni hauskaa; on mukava jättää jälki itsestään ja katsoa, ketkä muut ovat käyneet samassa paikassa.

IMG_5032 – kopio.JPG

Huipulla liiteli myös kaunis ritariperhonen. Sen perässähän sitten juoksin niin kauan, kunnes sain kohtaamisen ikuistettua. En muista milloin viimeksi olisin edes nähnyt kyseistä perhosta, vaikka täällä etelämmässä niitä pitäisi enemmänkin olla.

IMG_5034.JPG

IMG_5042.JPG

Alkupuuskutuksen jälkeen patikointi sujui yllättävän hyvin. Oli kuitenkin hyvä pitää välipäivä ennen seuraavaa koitosta, joka kantoi myös nimeä Pieni karhunkierros. Siitäpä sitten seuraavalla kerralla lisää!

Hyvinvointi Liikunta Mieli

Kuusamo kutsui

2014_06_231.jpg

Vietin viime viikon Kuusamossa ystäväni sekä hänen miehensä ja veljensä kanssa. Pohjois-Suomen kokemukseni rajoittuvat melko pitkälle yhteen viikonloppureissuun Rovaniemen keskustassa useita vuosia sitten, joten oli mahtavaa päästä mukaan.

IMG_4899.JPG

Aloitimme pitkän automatkan kohti määränpäätä jo aamulla, ja lopuksi tuntui siltä, kuin olisin kieppunut koko päivän huvipuistolaitteissa tai ollut laivalla. Keinutti. Pikkuhiljaa näitä maisemia katsellessa keinuntakin lakkasi. Silloin taisi olla koko reissun kauneimmat pilvet taivaalla.

IMG_4900.JPG

Aika kului kuin lentäen, kun oli paljon kaikkea kivaa tekemistä. Vaelsimme, saunoimme, kävimme pulahtamassa kymmenasteisessa vedessä. Geokätköilimme. Tein myös monia asioita, joita en ollut aiemmin tehnyt: paistoin muurinpohjalettuja, laitoin madon koukkuun, otin kalan pois koukusta (pieni ahven sai jatkaa matkaansa), lämmitin puusaunan onnistuneesti, soudin veneellä. Soutuveneessä olen ollut viimeksi aika pienenä muutenkin.

Vaelluksilla kirjasimme kellonajat ylös, mutta muuten kellolla ei ollut juurikaan väliä. Jätin rannekellon itse asiassa aina tarkoituksella sisään illalla ulos mennessämme. Yleensä kävimme nukkumaan vasta aamuyöllä kortinpeluun ja onkimisen jälkeen. Oli hyvä niin.

IMG_4934.JPG

Hyvän seuran lisäksi maisemat olivat huikeita ja ajattelinkin monesti, että kyllä tämä meidän Suomemme on kaunis ja ihmeellinen maa. Viihdyin mainiosti Kuusamossa, ja sinne taisikin jäädä pieni pala sydämestäni. Ehkä Kuusamo kutsuu joskus uudelleen?

(Valokuvia kertyi satoja, joten taitaa mennä hetki, ennen kuin saan valittua parhaat. Kuvia on siis tulossa vielä lisää.)

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään