Valtavaara

Kävimme Kuusamon viikon aikana kolmesti vaeltamassa päiväreiteillä. Lämmittelyksi heti alkuun valloitimme Valtavaaran. Sääkin suosi meitä, noin 15 astetta plussaa ja aurinko paistoi. Mikäs siinä oli polkuja ja pitkospuita kävellessä.

Kunpa pääsisin joskus poimimaan lakkoja! Ne ovat niin hyviä, mutta kalliita. Kuusamossa ainakin lakan kukkia riitti.

Kivojen heijastusten bongaaminen lammista, lätäköistä ja vedestä yleensä on lempipuuhaani. Kannattaa kokeilla, voit yllättyä näkemästäsi.

Huipulta aukeni melkoisen hulppeat näkymät. Eräs vastaan tullut nainen kertoi olevansa siellä ensimmäistä kertaa ja huokaisi, että ”voiko tällaista ollakaan!”. Enpä olisi osannut paremmin sanoa. Hyvällä säällä huipulta voi nähdä jopa Venäjälle saakka.

Pienessä mökissä oli vieraskirja, jonne tietenkin raapustimme nimemme. Jostain syystä nimen kirjoittaminen vieraskirjaan on aina ollut mielestäni hauskaa; on mukava jättää jälki itsestään ja katsoa, ketkä muut ovat käyneet samassa paikassa.

Huipulla liiteli myös kaunis ritariperhonen. Sen perässähän sitten juoksin niin kauan, kunnes sain kohtaamisen ikuistettua. En muista milloin viimeksi olisin edes nähnyt kyseistä perhosta, vaikka täällä etelämmässä niitä pitäisi enemmänkin olla.

Alkupuuskutuksen jälkeen patikointi sujui yllättävän hyvin. Oli kuitenkin hyvä pitää välipäivä ennen seuraavaa koitosta, joka kantoi myös nimeä Pieni karhunkierros. Siitäpä sitten seuraavalla kerralla lisää!