Olet varmaan joskus törmännyt sanontaan että kiire ei tule, se tehdään. Näinhän se on. Kiire todellakin tehdään.
Meillä kaikilla on sama määrä tunteja ja minuutteja vuorokaudessa käytettävänä, osa osaa käyttää ne valikoidun viisaasti, osa ei niinkään.

Tämän päivän vitsaus on yhteiskunnan asettama uskomus länsimaiselle ihmiselle, että kiire on tehokkuuden ja ahkeruuden merkki. Meidät on aivopesty tähän ajastusmaailmaan ja teemme tiedostamatta itsellemme ja läheisillemme hallaa kiireen kautta. Eli jos ja kun se kalenteri ei ole täynnä tapaamisia ja päivittäinen to-do-lista vedä vertoja metrin mitalle, niin et ole mitään, näinhän me ajatellaan, eikö? Ainakin suurin osa.

Mietin monesti että kun joku kertoo olevansa hyvin kiireinen, että hyvänen aika, miksi ihmeessä olet itsesi siihen miinaan juossut.
Ja taas päinvastoin, jos jään itse kiinni sanomasta jollekin että on ollut kiirettä, niin kysyn että miksi?

Mitäs jos seuraavalla kerralla kun joku pyytää sinua tekemään jotain tai pyytää mukaan johonkin, etkä välttämättä haluaisi tehdä ja lähteä, sanoisitkin en ehdi on kiire -sanonnan sijaan, että olen varannut aikaa nyt vain olemiseen enkä halua tehdä mitään. Tai minulla on jo riittävästi asioita työn alla ja haluan hoitaa ne hyvin ilman hosumista ja ylikuormitustilaa.Kuinka usein näitä lauseita kuulee?

”Learn how to say no. Don’t let your mouth overload your back.” 
– Jim Rohn –

Kiire on minulle kirosana. Olen sanonut tämän jo aiemminkin mutta on tarvetta sanoa se taas jälleen kerran uudestaan.

Kuuntelin parisen viikkoa sitten bussissa kahden takana istuvan naishenkilön keskustelua toisilleen kesälomasta ja siitä kuinka kiireinen kesä tulisi olemaan.
Lapset tulisivat olemaan ainakin kolmella eri leirillä. Toisen miehellä ei olisi kesälomaa lainkaan, eikä hän ehtisi mökillekään kun pitäisi mennä golffaamaan että ehtisi edes jollain tavalla pitää taitoa yllä ja kiertää riittävän monta kierrosta kesän aikana. Toisen naisen perheellä oli vene, jolla pitäisi loppukesästä tehdä jokin reissu ettei ihan turhaa seiso laiturissa. Sitten olisi kahdet rippijuhlat ja yhdet ristiäiset, onneksi ei samaan aikaan, ja sitten se loma onkin siinä.

Apua, ihan alkoi itseäkin hengästyttää (ja ahdistaa) pelkästä kuuntelemisesta.
Mutta todellisuudessa, monen kesäloma on just tätä, täyteen ahdettuja suunnitelmia ja tekemisiä, pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä. On sukulaisia joiden luona vierailla, ja on myös niitä vastavierailuja. Velvollisuuksia joita pitäisi täyttää ja suorittaa, ja siihenhän se loma sitten meneekin. Kiireen ja stressin aallonharjalla.

Ja mikä pahinta, opetamme tämän elämäntyylin jo hyvin varhaisessa vaiheessa lapsillemmekin, ei pelkästään kesälomalla vaan jo ihan normaalissa arjessa, pitää tehdä koko ajan jotain, harrastaa ainakin 5 kertaa viikossa jotain ja mielellään ehkä vielä joinakin päivinä kahta eri harrastusta. Mietin monesti että onko nämä harrastukset lapsia vai aikuisia varten? Tervetuloa siis tuleva suorittaja-burnout-sukupolvi!

En toki väitä etteikö suunnitelmia pitäisi olla tai että lasten harrastukset olisivat huonoja, päinvastoin, mutta kohtuus kaikessa. On muistettava myös elää. Opeteltava rauhoittumaan ja olemaan hetkessä eikä elää jo huomista tai ylihuomista. Ja suorittaa kaikkea.
Elämä lipuu ohitsemme nopeammin kuin arvaammekaan, lapset ovat pian aikuisia ja mietimme että mihin se aika menikään. Vastaus: Lasten jokapäiväisiin harrastuksiin ja työkiireisiin eikä perheen yhteiseen aikaan, mikä olisi se kaikkein tärkein. Siinä keinutuolissa yritämme dementoituneena sitten muistella että millaista se elämä olikaan ja mitä ehkä olisi tehnyt toisin. Olisiko ehkä pitänyt hidastaa tahtia ja elää enemmän läsnäollen niin itselle kuin muillekin.

Nyt kun vielä on mahdollisuus, asiat jotka haluaa tehdä toisin, niin ne kannattaa todellakin tehdä toisin. Meillä on vain tämä yksi elämä. Ja yksi mahdollisuus.

PRIORISOI!

Mikä sinulle on oikeasti tärkeää ja mikä ei? Kaikkea ei tarvitse tehdä, eikä kaikkialla tarvitse olla ja vaikuttaa koko ajan. On opeteltava karsimaan asioita ja vaikka sanoisit EI, se ei tee sinusta yhtään huonompaa ihmistä. Päinvastoin. Uskon että tulevaisuudessa näitä ihmisiä, jotka osaavat sanoa EI sopivassa määrin, tullaan arvostamaan vielä entistä enemmän. Nämä ovat ihmisiä, jotka ovat tehneet itselleen oikeita valintoja.

LÄHEISET.

Moni ihmissuhde kariutuu nykypäivänä siihen ettei osata olla läsnä. Ollaan kotona fyysisesti mutta ajatukset ovat töissä tai muissa asioissa. Lasten kanssa vietetty aika laiminlyödään ja puolison olemassa oloa tuskin edes noteerataan. Tämä on hyvin yleinen vitsaus ja hyvin surullista, ja siitä kärsii koko perhe. Millaisen mallin sinä haluat antaa jälkipolvillesi? Osaatko olla läsnä, jättää työt oven ulkopuolelle, viettää aikaa perheesi kanssa ja opettaa lapsillesi että elämässä on muutakin kuin suorittaminen ja kiire? Nämä ovat kaikki valintoja.

ELÄMÄNARVOT.

Tiedätkö omat elämänarvosi? Oletko koskaan todella ajatellut mitkä asiat ovat elämässäsi todella, todella tärkeitä?
Moni ei ole edes tietoinen omasta arvomaailmastaan kun ei ole ollut aikaa oikeastaan ajatella sitä lainkaan, kiireen keskellä.
Ota hetki aikaa itsellesi ja mieti mielessäsi kolme tärkeintä elämänarvoasi, tuskin top kolmen kohdalta keneltäkään löytyy kiire, stressi ja väsymys.

Kiire on opittua. Se on tehtyä. Kiire ei vain tule vaan me teemme sen itsellemme valintojemme kautta. Kiireestä voi myös oppia pois, tekemällä toisenlaisia valintoja.

Kiireetöntä kesäloman alkua ja onnea kaikille valmistuneille!

-Heidi-