Sonera, äh

Sonera, äh

Stressaantuneelle mielelle ei mikään ole yhtä tehokasta hoitoa kuin iltakävely. Tampere alkaa aivolohkoissa saada jo etukäteen nostalgia-arvoja, eikä eilisestä ollut niitä kumoamaan: leppein kevätillan ilma, eteläpuiston valot, lähes peilityyni Pyhäjärvi ja Ratinansuvannosta sattumalta löydetyt vanhat, kauniit rakennukset. Mentaalikuvia tuli rullallinen, oikean kameran ollessa vielä hankintalistalla. Hatanpään valtatietä kotia kohti kulkiessa käsipuolelainen nykäisi katsomaan Soneran uusia […]

Ooks kuullu: Clubfeet

Ooks kuullu: Clubfeet

We Are Huntedin aamutweetistä bongasin australialaisyhtyeen nimeltä Clubfeet. Luulin nimen viittaavan ensin aamuyön väsähtäneisiin tanssijalkoihin, mutta kuvagoogleilu näyttikin kyseessä olevan jotain vähemmän mukavaa. Kuunteluun silti.     Onneksi, koska Clubfeet kuulostaa varsin hyvältä. Tuoreusfaktori on kovinkin kyseenalainen, kun parit biisit näyttävät olevan jo reippaan vuoden tai kahden ikäisiä — ja debyyttipitkäsoittokin jo yhdeksänkuukautinen. Hot Chip […]

Haussa: kynttilän kolmas pää

Haussa: kynttilän kolmas pää

Pienyrittäjyydessä isoin perkeleeni ei ole kassavirran epävarmuus, myymisen vaikeus tai yksin puurtaminen. Eniten minua ahdistaa se, että yrittäjänä joutuu koko ajan valittamaan joko töiden vähyydestä tai niiden paljoudesta. Kuva: FFFFOUND!, ehkä.   Normaalitilanteessa molempiin pitäisi osata suhtautua hopeareunuksia etsimällä. ”No ny on vähän hiljasempaa, mut onpahan aikaa tehdä kaikkea muuta.” ”No ny pitää aika kiirettä, […]

Arvoitus on meille poika tuo

Vappuilta

Oikein kivan vappuviikonlopun päätökseksi valikoitui paria astetta kosteampi Who’s Afraid of Virginia Woolf? -leffaklassikko vuodelta ’66. Vaikka parituntinen oli paikoin dialoginsa promillerealistisuuden puolesta aika raskasta katsottavaa, iski itseeni erityisesti mainio kuvaus ja Liz Taylorin aidosti fantastinen roolityö. Mielenkiintoinen, haastava elokuva. http://www.youtube.com/watch?v=YIcPN7CTCOg Toinen valloittava tuttavuus illalle oli Hesarin pinaattipyörykkäohje. Eikä nuo kotitekoiset munkitkaan nyt huonoilta maistuneet…

Pääsiäisen Pyhä Henki!

Pääsiäisen Pyhä Henki!

Töiden takia vähän myöhässä alkavan pääsiäisviikonlopun yhtye ja levy on — tietenkin — Holy Ghost!.   Viime kesän Meltissä isoin ihastus oli newyorkilaisbändi, joka oli entuudestaan tuttu vain parin biisin ja remiksauksen verran. Biisit olivat iskeneet, mutta eivät tehneet vielä lähtemättömintä vaikutusta. Joskus kuitenkin käy sillä tavalla, että keikalla entuudestaan vieraahkoon esiintyjään vain yksinkertaisesti rakastuu. […]

Hei Amerikka, hyvältä kuulostaa

Hei Amerikka, hyvältä kuulostaa

Seitsemäntoista vuoden ikään ehtinyt lontoolainen indie-label Fierce Panda tarjoaa varsin mainion kokoelmallisen uutta amerikkalaista indierokkia, lofilla ja garagella maustettuna. Ajan hermolla siis.     Maaliskuun lopulla julkaistu Tape Fear pitää sisällään kahdeksantoista biisiä pinnan alla kuplivilta nimiltä ja muutamilta vähän tutummiltakin. Kasetti kustantaa Fierce Pandan nettikaupassa vaivaiset viisi puntaa. Erikoisen tykkäiltäviä raitoja löytyy useampi. Uuden […]