Olen pitkään jahkaillut sitä, että kodissamme pitäisi käydä joka kolo ja kaappi läpi ja raivata siten perheellemme tilaa muuten ihanassa asunnossa  sen sijaan, että ostaisimme joskus lähivuosina uuden kämpän. Meillä riittää kamaa, josta pitää hankkiutua eroon, mutta mieluiten kierrättämällä kiitos.
Täydellistä hetkeä tällaisen projektin aloittamiselle ei olekaan, joten en ollut kovin iloinen, kun heräsin eilen siihen, että mies oli päättänyt pistää kirjahyllymme uuteen uskoon. Se tarkoitti sitä, että a) joutuisin ottamaan kirjat hyllystä, b) käymään kirjat läpi ja perkaamaan niistä ne, joista olen valmis luopumaan ja c) pyyhkimään noin kilon pölyä paikoista, jonne aurinko ei yleensä paista.
Rakastan kirjoja sillä tavalla kuin bibliofiilit rakastavat – en osaa suhtautua niihin pelkkinä käyttöesineitä. Ne kuitenkin vievät monta neliötä pienestä kodistamme, ja voisin siis helposti laskea, kuinka paljon niiden varastoiminen kotonamme maksaa asuntolainan muodossa. Todella isoa osaa en koskaan lue uudestaan, ja sitten ovat ne useimmiten englanninkieliset pokkarit, joita olen haalinut reissuilta, enkä niitä koskaan ehkä luekaan. Viimeksi vannoin miehelle käsi nykkiläisen kirjakaupan ovenkahvassa, että tästedes luopuisin aina kahdesta kirjasta ostaessani yhden uuden. Juu, niin ei sitten päässyt käymään.
Nyt eteisessä odottaa iso kasa kirjoja uutta omistajaa. Kiikutan ne lähipäivinä lähikirjaston eteisen kierrätysrullakkoon ja psyykkaan itseäni sillä, että pian ne pääsevät johonkin onnelliseen kotiin.

Ps. Samaa kylmää matikkaa voi käyttää monen muunkin tavaran olemassaolon oikeutuksen kyseenalaistamiseen kotonasi – pystyt laskemaan, kuinka paljon maksat vuokraa tai lainaa yhdestä neliöstä. Olisiko sille neliölle parempaa käyttöä kuin jätti-tv tai jätesäkillinen vaatteita tai kenkiä, jotka ehkä vielä joskus tuunaat tai viet suutariin?

Pss. Tiukka pikkuanimaatio, joka pistää ajattelemaan kulutusta uudesta näkökulmasta.