Seksiaakkoset, osa 3

S – Satunnainen.

Arkikielessä satunnaista seksiä kutsutaan muun muassa yhden illan jutuiksi. Niissä ei sinänsä mitään vikaa – hyvinkin tuoreen tuttavuuden kanssa voi harrastaa erinomaista seksiä, mikäli näin ammattitermiä käyttäen kumpikin kunnioittaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Ongelma on se, että käytännössä satunnaista seksiä harrastetaan usein tukevassa humalassa, ja se taas kohtaa typeryyksiin ja riskien ottamiseen. Seksi kun on oiva tapa harjoittaa itsesabotaasia. Jos itsensä löytää liian usein paikat kipeinä (humalassa moni nainen ei kiihotu, saati saa orgasmia) jonkun ei-niin-vetovoimaisen kaverin vierestä eikä ole kovin varma siitä, onko kortsua käytetty känni-iloittelun alusta loppuun, on aika pohtia kahteen kertaan, mikä siihen ajaa.

T – Tantra.

Vaikka ei tantraa sellaisenaan harjottaisikaan, tantrisesta ajattelusta kannattaa ottaa inspiraatiota. Sen tarjoamat näkökulmat ovat oivallisia, kun haluaa kyseenalaistaa omia seksiin liittyviä uskomuksiaan.Tantran mukaan seksi on muun muassa pyhää ja sitä voi harrastaa hyvin suunnitellusti, me kun tuppaamme ajattelemaan, että seksi on tuhmaa ja jopa likaista, minkä lisäksi seksin pitäisi olla mahdollisimman spontaania.

U – Uskollisuus.

Itse tarkoitan uskollisuudella sitä, että kumppaneiden on pystyttävä luottamaan siihen, että suhteen osapuolet noudattavat yhdessä laadittuja sopimuksia ja sääntöjä ja niitä on myös päivitettävä säännöllisesti. Kuten ehkä huomaat, en viittaa normatiiviseen yksiavioiseen ihanteeseen tai pelkkään seksuaaliseen käyttäytymiseen.

V – Vagina.

Eli vulva ja vittu, puhumattakaan v:llä alkamattomista kutsumanimistä. Meillä naisilla on satoja syitä olla ylpeitä hävyistämme. Mihin ihmeeseen on kadonnut naisen sukupuolielimiin liitetty, jopa pelätty voima (eihän siitä muuten olisi tullut kirosanaakaan)? Voimaantumisen ensiaskeleen voi ottaa vaikkapa lukemalla taannoin kiitetyn Eve Enslerin Vaginamonologeja-näytelmän, joka on sekä käännetty suomeksi että täällä myös esitetty (nimimerkki uusintaa odottava, joka missasi ensimmäisen kierroksen).

W – Wonderbra.

Jos seksuaalinen itsetunto laahaa maassa, suosittelen seuraavaa yksinkertaista reseptiä, jolla fiilis omasta kropasta muuttuu pakosti: peseydy ihanalla ylellisellä suihkusaippualla. Kuori vartalosi iho. Raspaa jalat. Poista karvat haluamistasi paikoista mieleiselläsi tavalla. Voitele itsesi ihanalla vartalorasvalla- tai öljyllä. Lakkaa varpaan kynnet. Kruunaa kokonaisuus ihanilla alusvaatteilla, heitä mukaan sukkanauhaliiviä, korsettia tai stay up -sukkaa, mikäli siltä tuntuu.
Se on minulle mysteeri, miksi juuri mustaa pitsiä pidetään kaikkein seksikkäimpänä alusvaatteiden materiaalina, mutta mikäs siinä, turha kyseenalaistaa sellaista, mikä toimii.

X – Xxx.

Pornoa markkeerataan usein kolmella äksällä. Porno on seksuaalisuuden ravintosuosituskolmiossa vähän kuin eines. Sitä on joka lähtöön puolimyrkyllisestä sonnasta huippukokkien omin käsin vakuumipakkaamiin herkkuihin, ja tilanteesta riippuen se voi olla oikein perusteltu osa ruokavaliota. Toisaalta jos syö pelkkää einestä, ei voi pidemmän päälle hyvin.

Y – Yhteys.

Sanoilla yhteys ja yhdyntä on sama juuri. Olen saattanut ennenkin esitellä ajatukseni siitä, että juuri vahvan yhteyden ansiosta uskon siihen, että pari saattaisi harrastaa koko loppuelämänsä seksiä aina samalla tavalla, saman kaavan mukaan, ja saada siitä mitä syvällisintä, ainutlaatuisinta nautintoa joka kerta.

Z – Zzz.

Seksi on mitä mainioin unilääke, ja toisaalta se auttaa väsynyttä piristymään – siksipä väsymys on mielestäni joskus melko kehno syy olla harrastamatta seksiä.

Å – Ruotsi (kun kyseessä on kerta ruotsalainen o).

Pariin otteeseen vähän pidempään Tukholmassa asuneena varovainen arvioni on, että Ruotsissa ollaan monessa seksuaalisuuteen liittyvässä asiassa suvaitsevaisempia ja edistyksellisempiä. Ensimmäiseltä periodiltani opiskelijavaihdossa ysärin puolessa välissä on jäänyt mieleen muun muassa iloisen pervohenkiset ja edukatiiviset seksimessut, jotka järjestettiin yliopistolla sekä yksi jälkiehkäisyn hakureissu, joka oli huomattavasti helpompi ja asiakaslähtöisempi kuin sen ajan Suomessa (jolloin piti vielä hakea resepti lääkäriltä) – sairaanhoitaja löi tabut kouraan ja vielä soitti myöhemmin perään, että miten voin. Heja Sverige!

Ä – Äitiys.

Vanhemmaksi tuleminen vaikuttaa monella tapaa ihmisen seksuaalisuuteen, jo lähtien siitä, miten seksin harrastaminen muuttuu (hyvässä ja pahassa), kun vauvalle on annettu lupa tulla. Raskaus, synnytys ja imetys vaikuttavat naisen kehotietoisuuteen ja hormoneihin voimakkaasti. Moni pelkää, että oma seksuaalisuus katoaa täysin lapsen myötä, mutta se voi toimia myös melkoisena turboboostina.

Ö – Öljy.

Öljyn avulla näennäisen viattomasta ja arastakin kosketuksesta tulee taitavampi ja määrätietoisempi. Öljy voi haurastuttaa kondomeja, joten luehan mitä putelin kyljessä lukee, tai pidättäydy genitaalialueiden liukastamisessa ihan siihen tarkoitukseen tehdyissä liukasteissa. Tsekkaa esimerkiksi Amoan luonnonmukainen ja hellävarainen Coco-hierontaöljy.
 

Hyvinvointi Hyvä olo

Seksiaakkoset, osa 2

J – Jännite.
En usko, että seksi voi olla hyvää, jos siitä puuttuu täysin jännite. Tarkoitan sillä sellaista antoisaa henkistä kitkaa, joka voi syntyä melkein mistä tahansa, vaikkapa poikkeavasta tilanteesta (esimerkkinä lomaseksi, kiinnijäämisen pelko, ylipäätään seksin harrastaminen suhteen alussa, jonkin uuden asian kokeileminen) tai suurista tunteista (esimerkkinä sovintoseksi, suruseksi, iloseksi, rakastumisseksi). Hyvän seksin aikana ihmisten välillä liikkuu erilaisia energioita (voit ottaa tämän kuvainnollisesti tai konkreettisesti, uskon molempiin), ja juuri se tekee siitä ihanalla tavalla latautunutta ja lataavaa.

K – Klitoris.
Toivottavasti enää ei ole yhtäkään täysikasvuista (tai teini-ikäistäkään!) ihmistä, joka ei tiedä, mikä ja missä klitoris on. Jos en väärin muista, vielä joitain vuosia sitten sen olemassaoloa ja käyttötarkoitusta ei esimerkiksi käsitelty terveystiedon kirjoissa. Pyhäinhäväsitys, sanon minä.

L – Läheisyys.
Mistä puhumme, kun puhumme läheisyydestä? Se toistuu niin usein esimerkiksi näin turskisti ilmaistuna puutteessa olevien ihmisten puheessa: “Kun saisi vain läheisyyttä, ei sillä seksillä ole niin väliä”, “Ollaan vain lähekkäin.” Läheisyys on toisen ihmisen ihon nälkää ja lämmön kaipuuta, toisen huomaamista ja huomioon ottamista, suutelemista, silittämistä, kysymistä, kuuntelemista, kertomista ja kunnioittamista. Sitä voi tehdä vaatteet päällä ja ihmisten ilmoilla, mutta niistä ihanimmista läheisyyden osoituksista tulee ulkopuolisille monesti vähän kiusaantunut olo, ja hyvä niin. Ehkä läheisyys on sielun seksiä.

M – Masturbaatio.
Sanan latinalainen alkuperä (masturbare) tarkoittaa suurin piirtein kädellä häiritsemistä. Se kuvastaa hyvin itsetyydytykseen liittyviä negatiivisia mielikuvia, joissa ei ole sitten minkään sortin perää. Itsetyydytys kun on mitä kätevin (sic!) ja turvallisin tapa harrastaa seksiä. Hatunnosto niille, jotka ovat kehitelleet autolemmiskelylle sellaisia myönteisiä termejä kuin sooloseksi ja itserakastelu – kuka keksisi vielä lisää?

N – Nolous.
Ihmisen nolostelevat niin vartaloitaan, mieliään, halujaan, pelkojaan, estojaan, toiveitaan ja tykkäämisiään. Nolous on kiinnostava tunne tutkia – mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos sanot/teet niin tai näin? Miksi seksin alueella on niin paljon sellaista, mikä saa meidät punastumaan ja kääntämään katseemme pois?

O – Orgasmi.
Orgasmi päivässä pitää lääkärin loitolla (toki sillä ehdolla, että jos on useampia partnereita tai edes yksi sukupuolitautitesteissä käymätön kumppani, niin käyttää kondomia).

P – Panna.
Joskus ihmiselle tekee hyvää panna aivot pihalle. Tuo törkeähkö sanonta osuu siinä naulan kantaan, että a) seksin aikana ei kannata analysoida ja pohtia niin hirveästi, koska muuten jäätyy, b) seksi on mitä oivallisin keino rentoutua, unohtaa kaikki ja jopa purkaa terveellä tavalla mietoa aggressiota, c) on tilanteita, joissa jotain pikkuongelmia potevien pariskuntien pitäisi vain höylätä oikein antaumuksella sen sijaan, että samaa asiaa vain vatvotaan loputtomasti ilman mitään lopputulemaa.

Q – Queer.
Seksuaalisuuteen liittyy vahvasti myös eri seksuaali- ja sukupuoli-identiteettien pohtiminen. Queer on kattotermi, jonka alle voi niputtaa kaiken heteronormatiivisesta poikkeavan. Itse olen sitä mieltä, että aito avarakatseisuus hyödyttää aina myös massaa ja enemmistöä, koska veikkaan, että kun “meitäkin” tiiraa tarpeeksi läheltä, pystyy itse kunkin niputtamaan johonkin vähemmistöön, jota voi sorsia jollain näennäisen hyvällä syyllä.

R – Rakkaus.
Seksuaalisuuteen liittyviä asenteita kartoittavassa tutkimuksessa suomalaisilta on kysytty muun muassa sitä, että onko seksi ilman rakkautta väärin. Väitteen asettelu kertoo mielenkiintoisista uskomuksista, mitä tulee niin rakkauteen kuin seksiin. Mitä on rakkaus? Miten se vaikuttaa seksuaaliseen kohtaamiseen? Miten se ehkäisee esimerkiksi hyväksikäyttöä tai epäkunnioitusta? Mikä tekee esimerkiksi yhden yön jutusta tai ns. panokaverisuhteesta parisuhteessa harrastettua seksiä huonompaa tai kyseenalaisempaa? Tarkoittaako parisuhteessa olo sitä, että oletamme automaattisesti parin myös rakastavan toisiaan?

Hyvinvointi Hyvä olo