Elina D: Uskon, että suurin asia, mikä estää isoa muutosta, on se kysymys, että kuka minä sitten olen muutoksen jälkeen. Ihminen itse blokkaa muutosprosessin, koska pelkää ettei ole itse henkiseti valmis tai miettii sitä, miten ympäristö reagoi.

Elina T: Onnistuneella muutoksellahan on monesti hinta, jota ei aavistakaan joutuvansa maksamaan: painoa rajusti pudottaneen parisuhde alkaa kärsiä, menestyjä alkaa juhlia vähän liikaa. Ajattelen niin, että jos jotain lähtee muuttamaan, niin sitten on parempi tehdä pysyvä muutos. Se ei onnistu, ellei olla oikeasti ongelman ytimessä. Hyvä esimerkki on laihduttaminen, oma ruumiin kurittaminen on naisille kovin tuttua. Siinä on paljon hyvää, mutta itsestään huolehtiminen ja itseen panostaminen voi kääntyä itseään vastaan. Tuntuu siltä, että eniten laihduttamisesta puhuvat ihmiset, joilla ei ole terveydellistä tai edes esteettistä tarvetta sille. Se on aina se kaksi tai viisi kiloa, joiden jälkeen on lupa olla tyytyväinen itseen.

Oma keho on niin houkutteleva kontrollin kohde, mutta voi olla, että jokin ihan muu osa-alue sun elämässä kaipaisi dieettiä tai vastaavasti lihotuskuuria. Sen muutoksen myötä parempi suhde omaan kehoon ja ruokaan voisi löytyä luontevammin ja helpommin.

Elina D: On sinänsä ymmärrettävää, että alkaa stressaavassa elämäntilanteessa vaikkapa kiinnittää huomiota ruokavalioon, jotta pystyy hallitsemaan edes jotain. Siitä tulee turvallinen olo. Olen tietoisesti päästänyt irti kontrollin tarpeestani. Elämässäni on tapahtunut viime vuosina paljon, joten en jaksa enää pingottaa monestakaan asiasta, jolla ei ole suuremmassa mittakaavassa mitään väliä. Ei ole tarvetta luodaa draamaa siitä, että kumppanin sukat on lattialla. Luotan siihen että asiat järjestyvät, että kaikille muutoksille on oma aikansa.

Elina T: Niinpä, elämässä on paljon asioita, joille ei voi mitään. Tyyneysrukous summaa sen hyvin: “Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.”

Mitä ajatuksia tämä herättää? Seuraava osa keskustelusta ilmestyy 12. tammikuuta!

Elina T: Minua mietityttää se, että muutoksen perään haikaileminenhan ei ole pohjimmiltaan kuin sitä, että haluaa jotain. Sinä muutut laihemmaksi, kämppäsi muuttuu isommaksi, kumppanisi muuttuvan miksi lie. Mehän koko ajan haluamme jotain, joten periaatteessa pitäisi olla koko ajan muuttumassa.

Elina D: Se, minkä ihminen pohjimmiltaan haluaa muuttaa, on tunteensa jostakin ja se usein muuttuukin, sisäisen tai ulkoisen muutoksen seurauksena. Monet eivät tajua sitä, että tunteen voi muuttaa myös itse ilman mitään radikaalia ulkoista toimenpidettä tai että hakee ulkopuolelta tunteiden muuttajaa. Kliseinen esimerkki on vaikka sinkku, joka hakee parisuhdetta ollakseen onnellinen. Onnen tunteen voi saada monella muullakin tapaa.

Elina T: Se, että sinkkuna löytäisi oman tapansa voida hyvin ja olla onnellinen on takuulla hyvästä sitten kun on suhteessa – ja vauhdittaaa sen löytämistäkin. Varmaan aika moni tietää sen, että katse pitäisi kääntää sisään päin, mutta silti ajattelee, että sitten kun sitä tai sitten kun tätä olen tyytyväinen.

Elina D: On paljon helpompi syyttää ulkopuolista maailmaa omasta olosta. Vaikka elämme itsenäisesti ja jopa itsekkäästi, emme silti halua ottaa vastuuta omasta elämästä tai voi olla jopa, ettei ole millään tavalla yhteydessä omaan itseen, siihen miltä itsestän tuntuu ja miltä haluaisi, että itsestä tuntuisi.

Elina T: Sitten omia haluja, toiveita ja kokemusta itsestä suuntaa se, millainen ympäristö haluaisi sinun olevan ja ihmetyttää, kun on kuitenkin niin itsestä vieraantunut olo.

Elina D: Ja silloin jokin sellainen asia kuin onko villakoiria kodin lattialla vai ei, vaikuttaa siihen, että onko sinulla hyvä fiilis vai ei. Ihan kuin joku jossain olisi velvollinen tekemään meidät onnelliseksi. Sillä, ei pitäisi olla mitään väliä, mitä joku muu sanoo tai ajattelee. Aika moni saattaa parisuhteessa ajatella, että kumppanin pitää tehdä heidät onnelliseksi. Sitten he toistavat samaa kaavaa suhteissaan yksi toisensa jälkeen. Uskon siihen, että elämässä kuuluu ottaa opikseen ja jos ei ota oppeja vastaan, tilanne toistuu eri muodoissa niin monta kertaa, kunnes oppii.

Elina T: Ajatus, että muutostoiveen ytimessä on toive oman fiiliksen muuttumisesta, on siitä jännä, että tunteita pidetään arkiajattelussa kohtalonomaisina. Niille ei vain voi mitään. Silti ne vievät meitä vääriin paikkoihin, saavat luovuttamaan tai tekemään asioista, joiden tiedän tekevän meille huonoa. Tulee mieleen, että tunteet kuin tuli – hyvä renki, mutta huono isäntä.

Elina D: Ehkä se on jotenkin kulttuurissamme, että keskitytään usein huonoissa tunteissa märehtimiseen. Ihminen saattaa hakemalla hakea ympäriltään ikäviä asioita, mitkä tuntuvat – niin hölmöä kuin se onkin – tutuilta ja turvallisilta. Siitä tulee helposti kierre, kiinnitetään eniten huomio siihen, mitä ei nimenomaan haluta, ja puhutaan huonoista asioista muidenkin kanssa. Ilmankos tuntuu siltä, että kaikki on huonosti, vaikka moni asia on oikeasti hyvin.

Elina T: Miten niitä omia tunteita sitten muutetaan? Tajuan, kuinka tärkeää se on, mutta se tuntuu käytännössä sarjaa helpommin sanottu kuin tehty.

Elina D: On todellakin. Voi esimerkiksi meditoida tai käyttää mantroja. Itse suuntaan aktiivisesti ajatukseni siihen, miten tämän hetken elän, koska se on minun oma valintani ja päätökseni, miten kunakin hetkenä tunnen. Sanotaan vaikkapa, että myöhästyn bussista. Mikä on pahinta, mitä siitä seuraa? Ärsyynnynkö vai hyväksynkö sen, että tämä meni nyt näin? Ainoa, jota negatiiviset tunteet satuttavat bussista myöhästyessäni, olen minä itse. Valitsen siis mieluummin, että olen hyvillä mielin. Näenkö, mitä hyvää tapahtuneesta voi seurata? Vai suuntaanko ajatukseni kokonaan johonkin muuhun, hyviin asioihin elämässäni, joista olen kiitollinen. Tämä kaikki tietoisten ajatusten suuntaaminen muuttaa sitä, miltä tilanne tuntuu.

Mitä mieltä sinä olet siitä, mistä keskustelemme? Seuraava osa ilmestyy 10. tammikuuta!