Toinen PAS

Moikka. Hetki on jo vierähtänyt edellisestä postauksesta. Tosiaan virallisena testipäivänä tulos oli täysin puhdas nega ja sain luvan lopettaa lääkkeet. Vuoto alkoi jo parin päivän päästä ja kp 2 aloitin taas syömään Progynovaa, sillä halusimme siirtää viimeisen alkion heti tähän seuraavaan kiertoon. KP12 oli kontrolliultra, jossa kaikki näytti oikein hyvältä, limakalvo oli jopa paksumpi kuin kesäkuun kierrossa, nyt 7.7mm ja silloin vain 6.5mm. Kontrolliultra oli 20.7. ja siirtopäiväksi sovittiin eilinen, maanantai 27.7. Viime keskiviikkona aloitin taas Terolutit Progynovan rinnalle. Keltarauhashormoni pitää nimittäin lääkkeellisessä kierrossa aloittaa 6 päivää ennen blaston siirtoa. Koko eilisaamun pelkäsin, että tulee puhelu ettei alkio selvinnyt sulatuksesta. Soitin klinkalle puolen päivän aikaan ja sain hyviä uutisia, että alkio on selvinnyt sulatuksesta. Iltapäivällä oli sitten siirto. Alkio oli selvinnyt sulatuksesta kuulemma hienosti ja lähtenyt heti jakautumaan pidemmälle. Vaikuttaa siis lupaavalta 😊 itse siirto oli taas helppo ja nopea. Virallinen testipäivä vasta 13 päivän päästä, maanantai 10.8. Ainakin ensi viikkoon aion malttaa ennen kuin saan testata.

Nyt vain toivotaan parasta. Yritän olla miettimättä liikaa ja keskittyä muihin asioihin. Minulle myös kerrottiin, että alkio on 3AB luokitukseltaan, vaikka olin luullut sen olevan 2BB. Ehkä luokitus muuttui sulatuksen jälkeen alkion lähtiessä jakautumaan pidemmälle. Jos testi on negatiivinen, on edessä uusi IVF, koska pakastin on nyt tyhjä. Ja mies on edelleen ulkomailla, eli ajankohta toiselle IVF:lle on vasta marraskuu. No, nyt ei auta kun toivoa parasta, että tämä pikkuinen blasto olisi meidän vauva 🙂

Kommentit (4)
  1. Emma / https://vauvahaaveilija.blogspot.com/
    29.7.2020, 11:16

    Kiitos <3

    Samoin olen saanut myös lääkäristä ohjeet lääkkeen aloitukselle ja tuntui, että viimeksi aloitus tapahtui vähän kiireellä. Nyt toivon, että osuu kiertopäivät sen verran eri tavalla, että alkion siirto tehtäisiin vähän myöhemmin. Toki toivoahan tuo kemiallinen loi ja nyt on kovat odotukset, jos hieman aikaisempi lääkkeen aloitus onnistuisi, niin jospa se olisi se tarvittava taika.

    Tsemppiä piinapäiviin 🙂

    1. Kiitos <3

      Toivotaan kovasti näin. Yritin vähän lukea tuosta, että minä päivänä se keltarauhashormoni pitäisi aloittaa, mutta oli todella vaikeaa löytää tietoa. Ehkei se välttämättä ole niin päivän tarkkaa, milloin sen aloittaa. Varsinkin jos siirto on esim. aamupäivästä eikä vasta myöhään iltapäivällä.

      Kävin muuten lukemassa blogiasi, en ollut siihen ennen törmännyt. Teilläkin pitkä tie takana! Onneksi vielä blastoja pakkasessa. Ollaan muuten aloitettu yrittäminen aikalailla samoihin aikoihin. Kovasti tsemppiä!! 😊

  2. Emma / https://vauvahaaveilija.blogspot.com/
    29.7.2020, 09:50

    Hei, pidän peukut pystyssä, että alkio nappaisi lujasti kiinni ja raskaus alkaisi <3 Teillä on ollut käsittämättömän rankka matka <3

    Itsekin odottelen tässä toista PASia, kun kesäkuussa tehty lääkkeellinen PAS päättyi kemialliseen. Itselläni on epäilys, että luget aloitettiin liian myöhään progynovan rinnalla, kun aloitus oli kp 12 ja alkio siirrettiin kp 16. Kyseessä siis blasto alkio. Ja tätä ajatusta tukee tuo kirjoittamasi, että keltarauhashormoni pitäisi aloittaa 6 pv ennen blaston siirtoa. Onko tämä tieto kerrottu sinulle yksityisellä klinikalla?
    Me ollaan julkisella hoidoissa ja nyt vain tuntuu enemmän siltä, että tässä olisi mogattu. 🙁

    Tarrasukkia sinne <3

    1. Moi Emma! Kiitos kovasti <3 pidän peukkuja myös teille, sitten kun pääsette siirtoon! 🙂 Ikävä kuulla kemiallisesta, mutta ehkä se antaa kuitenkin toivoa myös, että mahdollisuus raskautumiseen on!

      Minä aloitin terolutit ke 22.7. ja siirto oli ma 27.7. Eli ilmeisesti sitten päivän aikaisemmin kuin sinä. Mulla ei ole mitään tietoa mikä olisi oikea päivä aloittaa keltarauhashormoni, tälläisen ohjeistuksen tosiaan sain yksityiseltä klinikalta. Mulla on siis aina ollut sellainen printattu ohje jossa lukee lääkkeet joka päivälle. Jostain luin että keltarauhashormonia syötäisiin niin monta päivää kuin alkion ikä on. Eli en sitten kyllä yhtään tiedä. 🙁 Voikohan se vaikuttaa, että mulla on terolutit ja sulla on ollut luget?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *