Omin haparoivin askelin eteenpäin

Voi, ei! Meidän poika on jo niin iso! Kesäkuun lopun 1-vuotissynttäreille on enää alle kaksi kuukautta, enkä ole yhtään valmis taaperoelämään! 🙂

Pojan liikkuminen etenee jättiharppauksin, sillä kunnon ryömimisen lisäksi hän koheltaa menemään kaikin tavoin. Yhtäkkiä hän nousee polvilleen, hiukan ottaa tukea huonekaluista, kinkee itseään ylöspäin, ja hupskeikkaa, poika nousee myös omille jaloilleen tukea vasten! Nyt lempipuuhaa on juurikin tukea vasten seisoskelu, ja viereisille huonekaluille tai esteille pitää päästä omia taitojaan testailemaan. Mukkelis makkelis ei tapahdu enää kovin usein, ja liikkumisen kehitys kulkee aivan huimaa vauhtia!

Onneksi pojan pahin äitiriippuvuus on helpottanut, ja ihania hymyjä tulee arjessa jälleen runsain mitoin. Eihän äiti voi muuta kuin pakahtua ihastuksesta, kun poika sirkuttelee silmiään ’look at me, look at me’ -tyyliin! Iloa pojan puuhailusta on elämässä kasapäin, ja hämmästelen edelleenkin usein sitä, kuinka mahtavaa voi olla seurata oman lapsen kehitystä. Meidän elämästä on tullut ihan kamalan kliseistä, mutta toisaalta se on juuri parasta: normaalia ja tavallista mutta silti meidän näköistä. 🙂

 

 

 

 

 

KUVA: THE BABY SHOW.KUVASSA POIKA ISTUU HARVINAISESTI PAIKALLAAN KONSERTISSA ISÄNSÄ SOITTOA KUUNTELEMASSA. KUULOKKEET PYSYIVÄT YLLÄTTÄVÄN HYVIN PÄÄSSÄ, POIKA VAATI VIIHDYTYSTÄ VAIN KOKO AJAN, ÄITI OLI AIVAN HIKINEN LOPUKSI, MUTTA KOKONAISUUS JÄI SILTI EHDOTTOMASTI PLUSSAN PUOLELLE.