Poika sai nimen ja pappi kahvia

Kolme viikkoa sitten meillä juhlittiin pojan ristiäisiä. Juhla oli nimensä mukaisesti perhejuhla, sillä paikalla oli vain meidän perheet sekä kummit, ja tapahtumapaikkana oli meidän koti. Tunnelma oli tiivis mutta hyvällä tavalla lämmin, eikä äitiä lukuunottamatta kukaan pingottanut turhista.

Ehdottomasti paras vinkki tuoreille vanhemmille ristiäisten järjestämiseen on (avun hyväksymisen lisäksi) valokuvaajan palkkaaminen! Kenenkään ei tarvitse stressata kuvien ottamisesta tai niiden onnistumisesta, ne tärkeät otokset tulee otettua, kun niistä etukäteen sopii kuvaajan kanssa, ja muistona on pino ihania hetkiä kuviksi ikuistettuna. Jos otatte raskausaikana mahakuvia, on helppo tutustua jo tuolloin kuvaajaan, joka on sitten kätevä palkata myös kastejuhlaan. Intiimissä perhejuhlassa on kivempaa olla tuttu kuvaaja, ettei kuvaajan läsnäolo stressaa liikaa. Meillä kastetta oli kuvaamassa ihana Pauliina Ruokonen, joka kuvasi myös häämme ja raskauskuvamme.

Ristiäiset oli täynnä perinteitä, mikä oli minusta aivan ihanaa! Kastemekkona toimi äitini puolen suvussa kiertävä mekko, joka on ostettu vanhinta serkkuani varten 70-luvun alussa, ja jossa on kastettu useampi kymmen serkkujani, minä ja veljeni mukaan luettuna. Mekon mukana kiertää valokuvakirja, johon ikuistetaan jokainen mekossa kasteen saanut lapsi.

Pikkuveljeni toimi sylikummina ja mallikkaasti toimikin! Kastetilaisuuden alussa poika liikehti hiukan levottomasti mutta rauhoittui pian enonsa sylissä, ja loppukasteen ajan hihittelin kuunnellessani poikani vienoa kuorsausta. Meillä etunimi oli kaikkien tiedossa etukäteen, mutta toiset nimet herättivät kiinnostusta papin ne lausuessa.

Minun äitini kuivasi pojan pään kasteen jälkeen mieheni mummin aikoinaan antamalla pitsiliinalla. Saimme useita perinteitä kudottua osaksi tätä ainutlaatuista perhejuhlaa, ja minut teki todella onnelliseksi tuntea itseni ja meidät osaksi sukujamme ja perheitämme. Oli aika huikeaa tajuta kesken kastejuhlan, että tämä on juuri niitä muistoja, mitkä pyörivät mielissämme ja valokuva-albumeissamme vuosienkin päästä.

Meidän oma pieni palleromme oli täydellinen pikkumies juhlan ajan. Lämminverinen poikamme sieti kastemekon kuumuudessa nukuttavan hyvin, ja loppujuhlan ajan hän kiersi tyytyväisenä sylistä syliin. Oli niin hellyyttävää katsoa paikalla olleiden lapsien ilmeitä, kun annoimme pojan myös heidän käsiinsä. Nuorin sylittelijä oli kolmivuotias veljenpoikani, ja saimme myös ikuistettua ihanan kolmen sukupolven mieskuvan pojan, mieheni ja mieheni isän kesken.

Kahvittelusta en olisi selvinnyt ilman äitini apua, sillä hän hoiti koko kestityksen minun keskittyessä poikaan ja vieraisiin. Kahvipöydässä oli perinteisesti suolaista ja makeaa, kakkua ja pikkuleipiä, ja kaikki saatiin kasaan kohtuullisen pienellä stressitasolla. Synnytyksen jälkeen ja vauvanhoitoa opetellessa mieli ei jaksaisi taipua hienojen juhlien järjestämiseen, ja olimmekin mieheni kanssa sopineet jo raskauden aikana ostavamme valmiina mahdollisimman suuren osan tarjoiluista.

Juustokakut ostettiin samasta leipomosta kuin hääkakkumme, äitini leipoi suolaiset piirakat ja pasteijat, kummitätini tarjoutui yllättäen leipomaan tiikerikakkua, ja pikkuleivät ostin torilta. Lapsia kiehtoi eritoten iso kulhollinen jättimäisiä vaahtokarkkeja, ja kakun koristeet saivat kyytiä silmän välttäessä! Kahvit tarjoiltiin rennosti erivärisistä kahvimukeista pikkukuppien ja tassien sijaan, ja vieraat söivät kakkunsa ja paakkelsinsa kuka sohvan reunalla, kuka tietokonepöydän ääressä. Ihanan rentoa ja mukavaa!

Tässä me sitten olemme, pieni perhe. Äiti, isä ja poika.

Kuvat: Pauliina Ruokonen.